Elcoteq vahvistui yli 11 prosenttia

Julkaistu:

Matkapuhelimien sopimusvalmistaja Elcoteqin positiivinen tulosvaroitus piristi päivää Helsingin pörssissä. Elcoteqin odotuksia parempi kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto ja tulos nostivat yhtiön kurssi 11,2 prosentilla 17,45 euroon. Yhtiön osake oli myös toiseksi vaihdetuin.

Hex-yleisindeksi oli jatkuvan kaupankäynnin päättyessä 5 994,94 pisteessä eli 0,6 prosentin laskussa perjantain päätöstasoihin verrattuna. Myös Hex-portfolioindeksi laski 0,4 prosenttia 3 127,17 pisteeseen. Vaihtoa kertyi normaalisti noin 604 miljoonaa euroa.

Elcoteq yllätti sijoittajat, mutta muuten kauppaa käytiin odottavissa tunnelmissa.

– Tällä viikolla ei ole odotettavissa paljon uutta makrotietoa. Sijoittajat seuraavat amerikkalaisyhtiöiden tulosjulkistuksia sekä öljyn hintaa, markkinoilta kommentoitiin.

Maanantaina tuloksiaan julkaisivat Helsingin pörssin sulkeutumisen jälkeen muun muassa IBM, Texas Instruments. Tänään tuloksensa julkistaa Motorola. Torstaina on julkaisuvuorossa Microsoft ja perjantaina Ericsson.

Vaihtokärjessä Nokia laski 1,1 prosenttia 11,69 euroon. Metsäyhtiöistä UPM laski 0,45 prosenttia 15,42 euroon ja Stora-Enson osake halpeni saman verran 11,16 euroon. Fortumin kurssi putosi 1,8 prosenttia 11,80 euroon.

Elcoteqin nosteesta hyötyi myös esimerkiksi matkapuhelimien kuoria valmistava Perlos, jonka osake nousi 3,4 prosenttia 10,69 euroon.

Kemira GrowHown osake siirtyi prelistalta päälistalle. Sen kurssi laski 0,6 prosenttia 5,47 euroon.

Elcoteq arvioi että kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto on noin 830 miljoonaa euroa ja operatiivinen liiketulos noin 17 miljoonaa euroa. Elcoteq totesi julkaisevansa poikkeuksellisesti ennakkotietoja osavuosikatsauksestaan, koska jakson liikevaihto ja tulos ovat selvästi markkinoilla vallitsevaa käsitystä paremmat.

Yhtiö kertoo tarkemmin osavuosituloksestaan 27. lokakuuta.

– Oli odotettavissa, että Elcoteqin liikevaihto ja tulos kehittyivät ennakoitua paremmin, sillä yhtiön pääasiakkaan Nokian matkaviestimien myynti on sujunut hyvin ja neljännen vuosineljänneksen näkymät ovat myönteiset, totesi pankkiiriliike FIM:in analyytikko Erik Sucksdorff uutistoimisto Startelille.

Mandatumin pääanalyytikko Erkki Vesola pitää Elcoteqin tänään ennakkotiedoissaan ilmoittamaa liikevaihdon kasvua yllättävän suurena. Vesolan mukaan liikevaihdon kasvu voi johtua Nokian ulkoistusasteen kasvusta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    2. 2

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    3. 3

      Pitkän sairausloman riski kasvaa, jos työntekijää kohdellaan epäreilusti

    4. 4

      Suomalaisista rahastoista otettiin ulos 172 miljoonaa euroa marraskuussa

    5. 5

      Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

    6. 6

      Pihlajalinnan toimitusjohtaja vaihtuu – Aktan jättää tehtävänsä

    7. 7

      Bitcoin-futuureiden kauppa alkoi 25 prosentin nousulla ja kahdella tauolla

    8. 8

      Kysely: Suomalaiset säästävät vähemmän kuin eurooppalaiset keskimäärin

    9. 9

      Iisalmen seudulla löytyi keino saada vienti vetämään ja tilauskirjat täyteen – Ylä-Savoon syntyi oikea suomalainen talousihme

    10. 10

      Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    2. 2

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    3. 3

      Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

    4. 4

      Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

    5. 5

      Iisalmen seudulla löytyi keino saada vienti vetämään ja tilauskirjat täyteen – Ylä-Savoon syntyi oikea suomalainen talousihme

    6. 6

      8 poroa laiduntaa keskellä Kymenlaaksoa ja lisää on tulossa – paliskuntien yhdistys: ”Ei millään lailla suositeltavaa”

    7. 7

      Annu lähetti 127 työhakemusta – tyrmistyi rekrytoijien käytöksestä

    8. 8

      Lama-aika musersi yrittäjän: ”Pistooli oli jo suussa” – haave velattomuudesta lähellä

    9. 9

      Työnantajalta pöllitään jopa tietokoneita – ”60 prosentissa tapauksista kollega on huomannut, mitä työkaveri tekee”

    10. 10

      Asuntovelallinen voi saada helposti yli tonnin – selvitimme, mistä saa halvimmalla joulurahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johanna heräsi mökillään metsäkoneen mellastukseen ja karmeaan näkyyn – UPM pahoittelee ”inhimillistä virhettä”

    2. 2

      36-vuotias teki kirpputorikokeen puoli vuotta sitten ja on nyt miljonääri

    3. 3

      Annu lähetti 127 työhakemusta – tyrmistyi rekrytoijien käytöksestä

    4. 4

      23 000 asukkaan ruotsalaiskunta muuttaa pois kaivoksen alta – Sirkka kertoo: ”Heti Suomen puolelle, kun pääsemme eläkkeelle”

    5. 5

      Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

    6. 6

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    7. 7

      Perheyhtiö lahjoittaa jokaiselle työntekijälleen 1000 euroa – tuhannen hengen työporukka riemuitsi: ”Meillä oli ilo rajaton”

    8. 8

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    9. 9

      IS selvitti liittopomojen palkat, edut ja bonukset: jopa 28 000 €/kk – katso lista

    10. 10

      Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

    11. Näytä lisää