Korvaaja yhtiön sisältä - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Ingramin talousjohtaja lähti yliopistoon

Julkaistu: 15.10.2004 11:44

Maailman suurimman it-tukkurin Ingram Micron talousjohtaja siirtyy opettajaksi yliopistoon. Thomas Madden mukaanlukien Ingramilta on lähtenyt puolen vuoden sisällä viisi ylimmän johdon henkilöä.

Madden sai pestin Irvinessä, Kaliforniassa sijaitsevalta Kalifornian yliopiston Graduate School of Management -osastolta. Talousjohtaja jättää työnsä Ingramilla ensi huhtikuun alussa. Hän ehti olla tukkurin leivissä kolme vuotta.

Madden kertoo olleensa jo kauan kiinnostunut opettamisesta. Myös perhesyyt vaikuttivat päätökseen. Ingramin johtokunnan varapuheenjohtaja William Humes ottaa Maddenin tehtävät kontolleen.

- Thomas rakensi korkealuokkaisen talousryhmän. William on ollut tärkeässä roolissa tässä ryhmässä ja talousasioissamme jo monta vuotta. Vaikka tulemmekin kaipaamaan Thomasta, meillä on onneksi seuraajaksi Williamin tasoinen ammattilainen, Ingram Micron toimitusjohtaja Kent Foster kertoi.

Humes saa vastuulleen Ingramin koko maailman talousasiat. Hän tuli yhtiöön vuonna 1998 työskenneltyään yhdeksän vuotta tilintarkastajana PricewaterhouseCoopersilla.

Tuoreimmat osastosta