Tietotekniikka-alan myynti vauhdittuu Euroopassa

Julkaistu:

Yritykset uskaltavat taas investoida tietotekniikkaan, ja alan synkät vuodet ovat taakse jäänyttä aikaa, arvioi European Information Technology Observatory eli EITO.

– Useimmat alan pelurit ovat taas luottavaisilla mielin, kommentoi järjestön johtaja, saksalaisliitto Bitkomin toimitusjohtaja Bernhard Rohleder.

Tietotekniikan myynti läntisessä Euroopassa nousee tänä vuonna kahden edellisvuoden kuopasta 2,3 prosentin kasvuun. Ensi vuonna vauhti kiihtyy 4,2 prosenttiin, ennakoi EITO. Eniten kysytään nyt kannettavia koneita. Yrityksissä satsataan prosessien verkottamiseen yli yritysrajojen, mikä luo kysyntää ohjelmille ja palveluille. Päätteiden ja serverienkin myynnin pudotus näyttää pysähtyneen.

Alueellisesti kasvu on vahvinta Britanniassa ja Benelux-maissa. Euroopan suurin markkina Saksa jää keskiarvosta, mutta alan työpaikkojen määrän uskotaan silti kääntyneen selvään kasvuun.

Telealan kasvun EITO odottaa pysyvän sekä tänä että ensi vuonna neljän prosentin tuntumassa, Pohjoismaissa hieman nopeamminkin.

Parhaiten myyvät uuden sukupolven kameralla ja värinäytöllä varustetut matkapuhelimet sekä matkapuhelin- ja internet-palvelut.

Yhteenlaskettu tietotekniikan ja telealan myynti nousee tänä vuonna kolme prosenttia 611 miljardiin euroon. Sektorin liikevaihdon etumatka yleiseen talouskasvuun nähden kasvaa näin entisestään.

Koko maailmassa myynti kasvaa tänä vuonna hieman alle viisi prosenttia ja ensi vuonna prosentin paremmin. Perinteisten teollisuusmaiden ulkopuolella eli nousevissa talouksissa kasvuvauhti hipoo kymmentä prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    6. 6

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    7. 7

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    8. 8

      Syrjäseudulle etsittiin lääkäriä: ainoan hakemuksen pyyntö yllätti – ”Palkkatoive 12 500 euroa, perjantait vapaaksi”

    9. 9

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    10. 10

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    3. 3

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    6. 6

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    7. 7

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    8. 8

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    7. 7

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”