Puolalaiset jonottivat maan suurimman pankin osakkeita

Julkaistu:

Puolan suurimman pankin, säästökassa PKO BP:n yksityistämisprosessin käynnistyminen maanantaina synnytti valtavan kansanliikkeen.

Itäisen Keski-Euroopan tähän mennessä suurin yksityistämissavotta houkutteli PKO BP:n konttoreiden eteen koko maassa useita tuhansia kansalaisia, jotka halusivat ostaa oman osakepottinsa.

Pääkaupungissa Varsovassa innokkaimmat ihmiset aloittivat jonottamisen PKO BP:n konttoreiden edustalla jo pari päivää ennen h-hetkeä.

Kommunismin aikoja muistuttava jonotus pakotti valtionomaisuudesta vastaavan ministerin Jacek Socha korottamaan yksityisille kansalaisille alun perin varatun 720 miljoonan zlotyn summan 1,1 miljardiin zlotyyn eli 190 miljoonasta eurosta lähes 260 miljoonaan euroon.

Yksityishenkilöllä on oikeus ostaa PKO BP:n osakkeita korkeintaan 20 000 zlotylla eli noin 4700 eurolla.

Myös ulkomainen pääomapääsee osakeapajille

Puolan mahtipankista myydään ensi vaiheessa 30 prosentin siivu, josta valtaosa on suunnattu puolalaisille sijoittajille ja instituutioille.

Hallitus avasi parlamentin sejmin vastustuksesta huolimatta oven myös ulkomaiselle pääomalle, jolle on tarjolla runsaan 10 prosentin osakepotti.

Vuoden loppuun mennessä toteutettava PKO:n yksityistämisprosessin ensimmäinen vaihe voi tuoda valtionkassaan jopa kuusi miljardia zlotya eli noin 1,4 miljardia euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    4. 4

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    5. 5

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    6. 6

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    7. 7

      Nordea sulki uusnatsien pankkitilin Ruotsissa

    8. 8

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    9. 9

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    10. 10

      Lintilä uskoo Altian kiinnostavan sijoittajia – ”Pohjanmaalla nousee aika kova kossuosakeliike”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    4. 4

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    5. 5

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    6. 6

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    7. 7

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    8. 8

      Finnwatch: Wärtsilä maksaa Intiassa palkkoja, joilla ei pysty elättämään perhettä

    9. 9

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    10. 10

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    4. 4

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    5. 5

      Margit osti talon 30 000 eurolla ja remontoi sitä nyt ilman lainaa – ”Säästän suunnittelemalla ostokseni”

    6. 6

      Heli Juupajoelta teki arkisesta ongelmasta miljoonabisneksen – ”Mieletöntä, miten pitkälle olen päässyt”

    7. 7

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    8. 8

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    9. 9

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    10. 10

      Taloyhtiölainoista isoja ongelmia – ”Monessa yhtiössä on osakkaana käytännössä maksukyvyttömiä henkilöitä”

    11. Näytä lisää