Mobiilitelevisionvahvuutena paluukanava

Julkaistu:

Mobiilitelevision suuri lupaus liittyy kahteen asiaan. Ensinnäkin se näyttää laajentavan television parasta katseluaikaa aamun ja illan työmatka-aikoihin. Toiseksi siinä on valmiina vuorovaikutteinen paluukanava.

Nokian kännykkätelevisiota vetävä Seppo Sutela myöntää olevansa innoissaan hankkeensa etenemisestä. Pari viikkoa sitten Finnish Mobile TV julkisti aloittavansa kaupallisen pilotin, jossa haetaan liiketoimintamalleja ja tutkitaan kuinka 120 mukaan valittavaa käyttää mobiilitelevisiota.

Finnish Mobile TV -ryhmään kuuluvat Nokia lisäksi lähetyksistä huolehtiva Digita, sisällöntuottajat Yle, MTV3 ja Nelonen sekä kaksi suurinta matkapuhelinoperaattoria, Sonera ja Elisa.

Digi-tv olikin mobiili

Mobiilitelevision alku löytyy Sutelan mukaan siitä, kun Nokian insinöörit huomasivat, että dvb-t-standardi kattoi myös mobiilialueen. Jatkokehityksessä dvb-t:n päälle ja sitä tukevan organisaation kanssa kehitettiin dvb-h-standardi, joka paransi muun muassa broadcast-lähetysten sisäpeittoa.

Jo parikymmentä vuotta sitten markkinoille tulleet kannettavat minitelevisiot kaatuivat juuri lähetysten heikkoon ja satunnaiseen vastaanottokykyyn.

Sutela uskoo, että Euroopan standardointi-instituutti Etsi antaa lopullisen sinetin dvb-h-standardille vuoden vaihteen tienoilla.

Seuraava edellytys kännykkä-tv:n kaupalliselle kasvulle on se, että kunkin maan radiotaajuuksien myöntäjät eli regulaattorit vapauttavat tarvittavan taajuuskaistan.

– Regulaattorit ovat antamassa taajuuksia. He suhtautuvat myötämielisesti mobiilitelevision tuloon, Sutela sanoo.

– Nyt on todistettu, että teknologia pelaa. Pilottiprojektit ovat siirtymässä kaupalliseen vaiheeseen. Ensimmäinen on jo saatettu loppuun Berliinissä, jossa radiokaista vapautui, kun analoginen televisio sammutettiin viime vuonna.

Berliinin 510 hengen pilotissa mukana olleista 78 prosenttia ilmoitti olevansa tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä mobiilitelevisoon. Puolet ilmoitti olevansa halukas myös maksamaan kännykkä-tv:n ohjelmista.

Akku kestää kolme tuntia

Pilottikäytössä mobiilitelevisiota katsellaan Nokia 7700 -mediapuhelimella, jonka kaupallisen kehittämisen Nokia on päättänyt lopettaa. Laitteita on Sutelan mukaan valmistettu riittävästi laajaankin koekäyttöön.

Matkapuhelimen akku kestää kolme tuntia dvb-h-lähetyksen yhtämittaista katselua. Pitkien elokuvien katsominen kännykän näytöltä ei kuitenkaan ole tarkoitus, vaikka tulevien laitteiden näytöt ovatkin suurempia kuin nykyisissä puhelimissa.

– Keskimäärin kännykkä-tv:n katseluaika on 3-15 minuuttia, Sutela sanoo.

– Luontaista mobiilit-v:n sisältöä ovat uutiset, musiikki-tv ja tapahtumien parhaat väläykset.

Ohjelmien tuottajat suunnittelevat parhaillaan mobiililaitteille sopivia 3-15 minuutin ohjelmaformaatteja.

Nokia aikoo julkistaa uudistetun tv-puhelimensa marraskuussa yhtiön tilaisuudessa Monacossa. 7710-puhelin julkistetaan vuosi sen jälkeen, kun Nokia toi ensimmäisen tv-puhelimensa markkinoille.

Nokia 7700 ei päässyt markkinoille, koska puhelinoperaattorit pitivät sitä liian suurena ja vierastivat sen ovaalinmuotoista ulkoasua. Uusi puhelin on ohuempi ja kevyempi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    3. 3

      Henkilöstön vuokraus kasvaa ennätysvauhtia

    4. 4

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      K-kauppias kiistää olevansa välinpitämätön

    9. 9

      Trumpin neuvonantajat suosivat Tayloria tai Powellia keskuspankin pääjohtajaksi

    10. 10

      Handelsblatt: RWE on kiinnostunut Uniperin osista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    4. 4

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    5. 5

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    6. 6

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    9. 9

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    10. 10

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    10. 10

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää