Videoyhteydet tulevatoikeussaleihin

Julkaistu:

Mallia Italian mafiaoikeudenkäynneistä

Ensi vuoden alussa oikeussaleissa käynnistyy kokeilu, jossa videotekniikkaa testataan todistajien ja asianosaisten kuulemisissa. Kokeilupaikkoina ovat Helsingin, Espoon ja Vantaan käräjäoikeudet sekä Vantaan nuorisovankila.

Lisäksi kuva- ja ääniyhteys on rakenteilla Tallinnaan niin, ettei todistajia tarvitse marssittaa Suomeen asti antamaan lausuntoa.

Uusin videotekniikka merkitsee ajan ja rahan säästymistä. Videokonferenssit lisäävät myös turvallisuutta vankikuljetuksiin.

– Kun vankiloihin saadaan videoyhteydet, vankien ei tarvitse lähteä saattajien kanssa ympäri Suomea käräjille, oikeusministeriön tietohallintojohtaja Kari Kujanen oikoo mutkia.

Mafia todistaa videolla

Videoneuvotteluyhteyksien rakentamiseen patistaa Euroopan unionin sopimus kansainvälisestä oikeusavusta.

Koko Eurooppaan on tarkoitus saada videoyhteydet niin, että ääni- ja kuvayhteydet kulkevat eri maiden oikeuslaitosten välillä linjoja pitkin. Tietoliikenneyhteyksiä tarvitaan etenkin kansainvälisten rikosten selvittämisessä.

Videokuulemisia on käytetty paljon hyväksi esimerkiksi Italian mafiaoikeudenkäynneissä.

Video korvaa nauhurit

Videotekniikan rinnalla oikeussaleissa on menossa digitalisointihanke, jossa todistajanlausunnot siirtyvät nauhoilta digitaaliseen muotoon.

Suomi luopui jo kymmenkunta vuotta sitten paperille kirjoitetuista todistajanlausunnoista. Seuraava vaihe on korvata nauhat, nauhurit ja mikrofonit digitaalisilla äänentoistolaiteilla. Puheet tallentuvat digitaalisessa muodossa verkon yli palvelimille.

– Uusi tekniikka tulee halvemmaksi kuin vanhojen nauhojen ja nauhurien hankinta. Ei tarvita muuta kuin palvelin ja sopiva softa, Kujanen laskee.

Uudenaikaiset tallennuslaitteet tulevat muun muassa Helsingin Salmisaaren uuteen oikeustaloon. Salmisaareen tulee myös uudenaikainen salinvarausjärjestelmä ja isot kuvaruudut, joilta voi seurata, mitä oikeudenkäyntejä on kulloinkin käynnissä.

Oikeudenkäyntipaikat harvenevat

Kymmenessä Suomen tuomioistuimessa on jo digitaalinen äänentallennus.

Kaikkiin oikeussaleihin ei kuitenkaan ole tarkoitus hankkia videoneuvotteluyhteyksiä. Digitaalinen äänentallennus tulee kuitenkin olemaan tulevaisuudessa vakiovarastus kaikissa saleissa.

– Oikeudenkäyntiverkoston rakennetta kehitetään tulevina vuosina suurempien yksiköiden suuntaan. Samalla kuitenkin säilytään ja mahdollisesti kehitetään palvelupisteverkostoa.

Äänipostiaasianajajille

Digitalisoitumisen ansiosta tuomarit ja asianajajat pääsevät kuuntelemaan todistajan lausuntoja verkon yli.

Asianajajaliitto on rakentanut uutta sähköpostijärjestelmää, jossa liiton jäsenet saavat suojatun yhteyden oikeuslaitosten verkkoon.

– Asianajajat tarvitsevat vain äänikortin, niin he voivat omalta pc-laitteeltaan kuunnella heille toimitettuja äänitiedostoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    2. 2

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    3. 3

      Analyytikko: Rolls-Roycen toiminnot kiinnostanevat Wärtsilää – toimintaa myös Suomessa

    4. 4

      Anni, 24, arvasi paksun kirjeen sisältävän jotain outoa: Posti lipsautti 10 ihmisen palkkatiedot väärälle ihmiselle

    5. 5

      Nokian Renkaat ja Volkswagen toipuivat mainekriiseistä – Fazer nousi ”pöhinäykköseksi”

    6. 6

      Tulosvaroitus syöksi Metson osakkeen rymylaskuun

    7. 7

      Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

    8. 8

      Viranomainen saattaa kieltää kryptovaluuttojen johdannaiset yksityissijoittajilta

    9. 9

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    10. 10

      Niinistö on sijoittanut kolmeen yhtiöön pörssin ulkopuolella – eivät mitään rahasampoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    2. 2

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    3. 3

      Marja-Leenan, 59, verkkopankista löytyivät ventovieraan lainatiedot – Nordea: ”Erittäin valitettava tilanne”

    4. 4

      Anni, 24, arvasi paksun kirjeen sisältävän jotain outoa: Posti lipsautti 10 ihmisen palkkatiedot väärälle ihmiselle

    5. 5

      Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

    6. 6

      Niinistö on sijoittanut kolmeen yhtiöön pörssin ulkopuolella – eivät mitään rahasampoja

    7. 7

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    8. 8

      Apple kotiuttaa jopa yli 200 miljardia dollaria – rivityöntekijöille 2 500 dollarin bonus

    9. 9

      1,5 vuoden koulutus ja mediaanipalkka 6116 e/kk – lennonjohtajan koulutukseen taas haku päällä

    10. 10

      Bitcoinin arvo jatkaa laskuaan – Kiina alkaa taklata virtuaalivaluuttoja kovin toimin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    2. 2

      Ismo, 50, vaihtoi toimistotyöt Lapin erämaihin – traaginen turma keväthangilla jätti haavan sieluun

    3. 3

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      Pitkällä laina-ajalla voi tienata, jos sijoittaa rahat ja hyvin käy – katso laskelmat

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      Näin älytöntä puhelinta hehkutetaan: ”Tuli ihan miljonääriolo”

    11. Näytä lisää