Riitasointuja rahasta

Julkaistu:

Pori Sinfonietta elää absurdia syksyä. Yllättäen orkesterin koko budjetti oli humpsahtanut kevään laatukonsertteihin. Vuoden verran vetovastuussa ollut intendentti Elina Sajakorpi sai kesällä uuden pestin Norjasta ja jätti porilaiset ihmettelemään rahakirstun pohjaa.

Kaupungin päättäjät väläyttelivät jopa kirjaimellisesti pillien pussiin laittamista syyskaudeksi, mutta nyt karsittu ohjelmisto toteutuu muiden nurkissa yhteistyökumppanien tukemana.

Pori Sinfoniettan budjettiosaamisen puutteesta johtuva kriisi ei sinänsä viesti orkesterien kokonaistilanteesta, mutta jostain kuitenkin. Monissa pikkukaupunkien orkestereissa kunnianhimoisia ohjelmistoja tehdään vähin varoin ja soittajien kiihkeällä asenteella työhönsä. Käytännössä lähes talkootyönä ja rakkaudesta musiikkiin.

Tiukkenevaan rahatilanteeseen on johtanut se, että valtion osuus suomalaisten ammattiorkesterien taloudessa on vähentynyt vuosi vuodelta. Yhä kuntavetoisemman toiminnan rahoituksesta valtio vastaa keskimäärin enää 23 prosentilla.

Valtionosuusleikkausten kanssa painiskelevat kunnat hoitavat orkesteritaloudesta 61 prosenttia. Orkesterien lippu- ja keikkatulo on keskimäärin 14 prosenttia ja sponsorit siivittävät soittoa kahden prosentin siivulla.

Pienten orkesterien tärkeyttä painotetaan sivistysvaltion kansalaisten tasa-arvolla. Suomen Sinfoniaorkesterien toiminnanjohtajan Aila Sauramon mukaan on riski, että vuosikymmenien vahva uurastus kaadetaan viemäriin. Kurjistuminen rapauttaa nopeasti kaupunkiorkestereiden huolellisesti kehittämää klassisen musiikin osaamista. Koulutukseen tehtyä isoa investointia ei arvosteta.

Talousosaamista Sauramo vakuuttaa orkestereissa olevan, vaikka haastetta rahasta riittää vastedeskin. Orkesterien on kaivettava esiin uusia rahoittajia ja sponsoreita, vaikka säännöllistä konserttitoimintaa ei niiden varaan voi laskea.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    2. 2

      Kreikka etenee kohti lainaohjelman päättymistä – 7 miljardia maksuun

    3. 3

      Pakastemaissista löytyi listeriabakteeria – palauta tyhjä paketti kauppaan

    4. 4

      Superrikkaiden varallisuus paisui edelleen: 42 ihmistä vauraampia kuin puolet maailmasta

    5. 5

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    6. 6

      Ruotsissa asuntojen hinnat pudonneet jopa 1 000 euroa per neliö – ”Suomessa varoitellaan ihan turhaan”

    7. 7

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    8. 8

      Lehdet: Nordea kieltää työntekijöiltään bitcoinin

    9. 9

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    2. 2

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    3. 3

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    4. 4

      Lehdet: Nordea kieltää työntekijöiltään bitcoinin

    5. 5

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    6. 6

      Pakastemaissista löytyi listeriabakteeria – palauta tyhjä paketti kauppaan

    7. 7

      Superrikkaiden varallisuus paisui edelleen: 42 ihmistä vauraampia kuin puolet maailmasta

    8. 8

      Ekonomisti HS:lle: ”Omista tuistaan huolehtivat tahot sanovat, että ainakaan heidän tuistaan ei saa ottaa”

    9. 9

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    10. 10

      Ruotsissa asuntojen hinnat pudonneet jopa 1 000 euroa per neliö – ”Suomessa varoitellaan ihan turhaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    6. 6

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    9. 9

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    10. 10

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    11. Näytä lisää