EU haluaa tuplata uudentutkimusohjelman rahoituksen

Julkaistu:

Suomen Akatemian pääjohtaja Raimo Väyrynen kiittelee runsasta panostamista perustutkimukseen

Euroopan komissio haluaisi nostaa 40 miljardiin euroon EU:n tutkimuksen seitsemännen puiteohjelman, joka ajoittuu vuosille 2007–2010. Meneillään olevaan tutkimuksen kuudenteen puiteohjelmaan on varattu EU:n kassassa 18 miljardia euroa.

Suomen Akatemian pääjohtaja Raimo Väyrynen suhtautuu epäilevästi komissiosta jo lähteneen tutkimuskomissaari Philippe Busquinin kunnianhimoisen hankkeen toteutumiseen.

Väyrynen vieraili eilen Brysselissä, missä EU:n tutkimusministerit keskustelivat ensimmäisen kerran uuden ohjelman suuntaviivoista.

– Toivon virkani puolesta ja sydämeni pohjasta, että EU:n tutkimus- ja teknologiapolitiikka saisivat kerta kaikkiaan uuden vaihteen päälle. Busquinin ehdotus on hyvä pohja sille, Väyrynen sanoo.

Hän kertoo kuitenkin epäilevänsä, löytyykö EU:n budjetista tällaisia rahamääriä.

EU:n suuret rahoittajat vaativat budjettimenojen jäädyttämistä yhteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Vaikka uusien jäsenmaiden tutkimuslaitokset ovat rempallaan, maat ottavat kuitenkin mieluummin vastaan tukea perusinfrastruktuurin rakentamiseen.

– Maatalous on suljettu säästöjen ulkopuolelle.

Britannia ei ole valmis lisäämään omaa panostaan EU:n rahoituksessa. Väyrysen mukaan rahanjaossa on selviä intressiristiriitoja.

Hän ei halua myöskään ajatella, että tutkimuksessaan tehokkaat jäsenmaat, kuten Suomi, ryhtyisivät siirtämään kansallista tutkimusrahaa Brysseliin.

Suomen Akatemian vuosibudjetti on 215 miljoonaa euroa.

– Meillä on erittäin hyvät systeemit. Raha jaetaan kilpailujen perusteella. Raha pitää löytyä jostain muualta kuin kotimaisista tutkimusrahoista, sanoo Väyrynen.

Lisää rahaa avaruuteenja puolustustutkimukseen

Komissio vaatii lisärahoitusta, koska se haluaa vahvistaa sekä perustutkimuksen että avaruus- ja puolustusalan tutkimusta.

Väyrynen pitää perustutkimukseen panostamista erittäin hyvänä asiana, mistä suomalaiset huippututkijatkin voisivat hyötyä. Suomen Akatemiassa on 39 professoria, joilla on hyvät mahdollisuudet osallistua EU:n laajuisiin tutkimushankkeisiin.

– Esimerkiksi humanistisella puolella filosofiassa on erittäin vahvaa tutkimusta. Olen kohtuullisen luottavainen, sanoo Väyrynen.

Uudella rahoituksella voidaan kehittää eurooppalaista tutkimusaluetta eli tutkimuksen sisämarkkinoita, joilla edistetään tutkijoiden liikkuvuutta ja tehostetaan voimavarojen käyttöä.

– Yliopistojen kannalta on olennaista Euroopan tutkimusneuvoston perustaminen, sanoo Väyrynen.

Neuvosto on instituutio, jonka avulla tutkijoiden liikkuvuutta voidaan lisätä. Komissio haluaisi antaa tutkimusneuvostolle kaksi miljardia euroa vuodessa.

Väyrysen mielestä pelkkä tutkimusrahan lisääminen ei kuitenkaan riitä.

– Yhteistyökuviot ovat turhan jäykkiä. Niitä täytyy muuttaa, hän sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    5. 5

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    8. 8

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    9. 9

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    10. 10

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    3. 3

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    4. 4

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    5. 5

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    6. 6

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    7. 7

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    8. 8

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    9. 9

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    10. 10

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    10. 10

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    11. Näytä lisää