Lisääntyvä mainonta nostaapaperikoneiden käyntiasteita

Julkaistu:

Aikakaus- jasanomalehti-paperikoneiden kapasiteetista on Euroopassakin käytössä joyli 95 prosenttia

Paperikoneiden käyntiasteet kiipeävät kolmannella vuosineljänneksellä Euroopassakin 95 prosentin tuntumaan tai sen yli. UPM:n talous- ja rahoitusjohtajan Kari Toikan mukaan yli 95 prosentin pääsevät sanomalehti- ja aikakauslehtipapereita tekevät koneet. Hienopaperikoneiden käyntiasteet jäävät heikommiksi.

Amerikassa paperikoneet kiihdyttivät täyteen vauhtiin jo viime vuonna.

Toissa päivänä sijoittajille New Yorkissa esitelmöinyt UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen kertoi hinnankorotusten lisäksi uusia tietoja mainonnan lisääntymisestä ja koneiden käyntiasteiden noususta. Yhtiö ennustaa koneidensa keskimääräiseksi käyntiasteeksi heinä-syyskuussa 93–96 prosenttia. Neljänneksen viimeisen kuukauden puolivälissä esitettynä ”ennuste” on käytännössä varma tieto.

Vastaavissa korkeuksissa käyntiasteet ovat viimeksi olleet paperiteollisuuden toistaiseksi viimeisenä huippuvuonna 2000. Vuosina 2001, 2002 ja 2003 käyntiasteet keikkuivat enimmäkseen 85 prosentin tuntumassa.

Lehtimainontapomppasi kesällä

Paperin kysyntää ruokkii lisääntyvä mainonta Euroopan sanoma- ja aikakauslehdissä. Mainossivujen lisääntyminen on kiihtynyt heinä–elokuussa erityisesti Britanniassa. Aikakauslehtimainonta on saanut vauhtia myös Ranskassa. Saksassa mainossivut ovat lisääntyneet hyvää vauhtia koko vuoden.

Osa loppukesän hurjista kasvuluvuista selittyy olympialaisilla, mutta Toikan mukaan tarkkaa osuutta on mahdoton arvioida.

Paperikoneiden kolmannen vuosineljänneksen korkeita käyntiasteita olympialaiset eivät enää selitä, koska kisapaperit tehtiin osittain jo edellisen neljänneksen aikana. Nyt koneet saavat vauhtia jo viimeisellä vuosineljänneksellä toimitettavista tilauksista, joita on kertynyt Toikan mukaan hyvin. Paperia on tehtävä myös varastoon joulusesonkia varten.

Toikan arvion mukaan käyntiasteet ovat samaa luokkaa myös UPM:n kilpailijoilla.

Nuukimmat asiakkaatsaavat mennä

Juuri hyvällä kysyntätilanteella ja korkeilla käyntiasteilla UPM on perustellut toistaiseksi toteuttamiaan aikakauslehtipapereiden noin viiden prosentin hinnankorotuksia.

– Joillekin asiakkaille se on kelvannut, jotkut eivät ole hyväksyneet ja keskustelut jatkuvat tai sitten he ovat kääntyneet kilpailijoiden puoleen, kuvaa Toikka asetelmaa. Viesti on se, että käyntiasteiden lähestyessä sataa kaikista satunnaisista asiakkaista ei ole tarve pitää kynsin hampain kiinni.

– Me olemme suurin aikakauslehtipapereiden markkinoilla, joten meidän tehtävämme on alkaa korotukset, sanoo Toikka. Hän arvioi, että hienopapereiden korotusten alku siirtyy loka–marraskuulle. Samaan arvioon päätyy tuore Paperloop-lehti.

Vain pieni osa UPM:n myynnistä on sellaista, jossa se pystyy enää nostamaan loppuvuoden hintojaan. Pääosin loppuvuoden hinnat on lyöty jo lukkoon.

Lyhytaikaisten sopimusten hintoja ylös hilaamalla UPM pyrkii nostamaan vuodenvaihteessa tehtävien pidempien sopimusten viitehintaa korkeammalle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    2. 2

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    3. 3

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    4. 4

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkanen testamenttasi omaisuutensa lahjakkaille lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    5. 5

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    6. 6

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

    9. 9

      Capman perustaa uuden pohjoismaisiin kiinteistöihin sijoittavan avoimen rahaston

    10. 10

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    2. 2

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    3. 3

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    6. 6

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    7. 7

      VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

    8. 8

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    9. 9

      Elisan osake on lähtenyt reippaaseen laskuun

    10. 10

      Viralliset luvut julki: Kiinan talous kasvoi lähes seitsemällä prosentilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    10. 10

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    11. Näytä lisää