Nukahdus palaverissa

Julkaistu:

Katuvalojen olympialaisissa oli jo 37. vuosi menossa. Olin selviytynyt kuuden metrin juoksun loppukilpailuun, mikä sinänsä ei ollut ihme, sillä alkukarsintoja ei kilpailun hitaan edistymisen johdosta järjestetty lainkaan. Olin mielestäni päässyt kilpailussa selvään johtoon, sillä lamppuni oli kallistunut pari senttiä kohti tien toisella puolella häämöttävää maaliviivaa. Muuten eteneminen yhdellä tiukasti maahan ankkuroidulla jalalla oli melko hidasta, mutta joka tapauksessa minusta tuntui, että maine ja kunnia oli enää muutaman vuoden ponnistelun päässä.

"Sopiiko tämä sinulle, Mauno?" Pomon ääni luikerteli uneeni kuin käärme paratiisiin.

"Mhhh… mitä?", kysyin kuolan paksuntamalla äänellä.

"Niin, että sopiiko tämä sinulle?", pomo toisti kysymyksensä kärsimättömänä.

"Tuota…" Katselin ympärilleni löytääkseni vinkkejä muiden kasvoilta, mutta kaikki tuijottivat takaisin täysin ilmeettöminä. Minun oli siis pakko heittää vastaus lonkalta, tai sitten paljastaa pomolle nukkuneeni osastopalaverissa. "Kyy-yllä se ei käy."

"Siis kyllä vai ei?"

"Ei. Ei kun kyllä. Ei."

"Siis ei?"

"Ei, kyllä."

"Eli kyllä?"

"Niin." Lopulta pöytätennisottelu päättyi kyllä-vastauksen voittoon, jonka hyvin pian havaitsin itselleni epäedulliseksi lopputulokseksi, sillä kaikkien muiden ilmeet kirkastuivat pahaenteisesti.

"Se on sitten selvä", pomo sanoi aimo annos lopullisuutta äänenpainossaan. "Lähdet Nantongiin maanantaina."

Nantong… Nantong… Missä minä olin kuullut sen nimen aiemmin? Ai niin, sehän oli se tehdas, jonka olimme vastikään ostaneet Kiinasta! "Joo, olihan kyse siitä Los Angelesin lähellä sijaitsevasta Nantongista?"

"Los Angelesin? Ei tosiaankaan, Nantong on Kiinassa."

"Ai Kiinassa, no en minä sitten taida lähteä. Minä luulin, että-"

"Lähdet maanantaina", pomo keskeytti minut tiukasti. "Ja mitä nopeammin hoidat homman, sitä nopeammin pääset takaisin Suomeen."

"Öh… voisitko vielä toistaa, mikä se homma on? Ihan vaan varmistukseksi, etten ymmärtänyt mitään väärin."

"Miten sen nyt voisi ymmärtää väärin? Laitat siellä it-asiat kuntoon."

"Ai sellaiseen kuntoon kuin täällä, vai oikeasti kuntoon?"

"Mitä?!" Verisuonet pomon otsalla alkoivat pullistua niin uhkaavasti, että päätin poistua osastopalaverista hieman etuajassa.

***

Myöhemmin, kun osastopalaveri oli loppunut, menin käymään Ismon huoneessa. "Miksi ihmeessä minut valittiin lähtemään sinne? Eikö sinne olisi ennemmin kannattanut lähettää joku asiantun-, tai siis joku nuorempi?"

"Etkö sinä ole kuullut?" Ismo katsoi minua hämmästyneenä. "Sehän on ihan järkyttävä läävä, ei sinne kukaan halua lähteä. Rotatkin ovat kuulemma kultaisen noutajan kokoisia. Ja siellä täytyy olla varmaan ainakin vuosi tai pari."

Pinnistin kaikki voimani muuttuakseni takaisin uneni katulampuksi. Reviirejänsä merkitsevät koirat tuntuivat yhtäkkiä miellyttäviltä vaihtoehdoilta nilkkaa nakertaviin rottiin verrattuina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viro korotti alkoholi­veroa ja viinaralli siirtyi Latviaan – Tulli: Kyllä sitä jouset pohjassa tuodaan

    2. 2

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    3. 3

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    4. 4

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    5. 5

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    6. 6

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    7. 7

      Skodaa oli päästö­manipuloitu, ostaja vaati 17 000 euron hinnan­alennusta – Viranomainen: Arvon alentumisesta ei näyttöä

    8. 8

      Länsi-Suomi: Säteilyturvakeskus panee lisää paukkuja Fennovoiman valvontaan

    9. 9

      Ruotsalaislehti: Nordean muutto saattaa nostaa ruotsalaisten suurten vähemmistöomistajien veroja

    10. 10

      Ajatushautomo: Brittien elintasoa uhkaa pisin heikkeneminen 60 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    2. 2

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    3. 3

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    4. 4

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    5. 5

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    6. 6

      Purkupäätös: Kojamon kerrostalo vajosi nopeasti 10 cm – ”Jotain siellä on tapahtunut”

    7. 7

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    8. 8

      Alennuksessa jopa autoja ja asuntoja – Black Friday vyöryttää tarjouksia jo torstai-iltana

    9. 9

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    10. 10

      Ajatushautomo: Brittien elintasoa uhkaa pisin heikkeneminen 60 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    3. 3

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    4. 4

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    8. 8

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    9. 9

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    10. 10

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    11. Näytä lisää