Mainostajat vetävät eri suuntiin

Julkaistu:

Joka kolmas mainostaja näkee ensi vuonna olevantilaa kasvulle, mutta samalla joka viides aikoo leikata rankasti mainosbudjettia

Mainonnan ensi vuoden näkymät ovat kaksijakoiset. Joka kolmas yritys aikoo lisätä mainontaa ja joka viides kaavailee selviävänsä huomattavasti tätä vuotta pienemmällä mainosbudjetilla, paljastaa Mainostajien liiton eilen julkistama Mainosbarometri 2005.

Huolestuttavaa barometrin tuloksissa on, että kasvusuunnitelmat ovat varovaisia, mutta leikkaajien linja on rankka. Kasvubudjetit ovat nimittäin vain kymmeneksen tätä vuotta suurempia. Kuluviikatetta heiluttavien mainontaan riittää ensi vuonna jopa neljänneksen matalampi europino kuin tämän vuoden aikana.

Pientä toivoa kasvusta pitää yllä se, että barometrin yleiskuva on pääpiirteiltään tämän vuoden toisinto. Mainonnan kasvattajia on ensi vuonna likimain saman verran kuin tänä vuonna. Budjetin leikkaajia ilmoittautuu nyt hieman lisää. Tänä vuonna mainostajat ovat hienokseltaan lisänneet ainakin mediamainontaa (TNS Gallupin tuoreimmat luvut sivulla xx).

– Pieneen kasvuun ensi vuonna ehkä päästään, barometria tulkitsi tuoreeltaan eilen Helsingin messukeskuksessa Sanoma Magazines Finlandin mediamyynnin johtaja Liisa-Sisko Ojanen.

– Aika tavalla tämän vuoden toisinnolta ensi vuosi näyttää. Meillä mediapainotukset saattavat muuttua, mutta kokonaissumma pysyy suunnilleen ennallaan, arvioi maan suurimpien mainostajien joukkoon lukeutuvan Veikkauksen kaupallinen johtaja Jussi Isotalo.

Muutos tarkoittaa, että Veikkaus vahvistaa monen muun mainostajan tapaan ensi vuonna näkyvyyttä myyntiverkostossa ja lähestyy asiakkaita entistä enemmän suoramainonnalla.

Palveluala, jota Veikkauskin edustaa, onbarometrin mukaan ensi vuoden pelastaja. Palveluyritykset suunnittelevat laajasti mainonnan lisäystä. Saldoluku, joka kertoo mainonnan kasvattajien ja vähentäjien erotuksen on palveluyrityksillä +56, monialayrityksillä +25 ja teollisuudella +16. Kaupan saldoluku ensi vuodelle on -1.

Mediamainontaan vähittäiskauppa on tänä vuonna tammi–elokuun aikana käyttänyt TNS Gallupin keräämien tietojen mukaan 2,2 prosenttia vähemmän euroja kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla.

Medioista ensi vuonna mainostajat suosivat erityisesti sähköisiä välineitä. Aikakauslehtimainonnan näkymät ovat sanomalehtiä paremmat.

– Merkit aikakauslehtien menestymisestä ovat olleet näkyvissä jo jonkin aikaa. Esimerkiksi Intermediatutkimus osoitti aikakauslehtien lukemisen lisääntyneen ja uusimmat KMT-luvut näyttivät lukijamäärien kasvua, Ojanen huomautti.

Ulkomainonnan suosio näyttää elpyvän ja osoitteellista suoramainontaa aikoo lisätä kaksi kolmesta yrityksestä.

– Mainostajat näyttävät suosivan medioista vahvimpia merkintekovälineitä ja mediamainonnan ulkopuolella niitä keinoja, jotka puhuttelevat yksilöä, mainostoimisto Hasan & partnerin toimitusjohtaja Kai Seikku summasi barometrin antia.

Uudemmista välineistä mainostajien suunnitelmissa on esimerkiksi sähköpostimainonta, jonka saldoluku on +50.

Sähköisen markkinoinnin keinoja on entistä vahvemmin ottamassa käyttöön muun muassa Volvo Auto Oy.

– Markkinointimix vaihtelee vuosittain, mutta sähköinen puoli kyllä kasvaa koko ajan, myynti- ja markkinointijohtaja Heikki Ahdekivi luonnehti.

Verkkomainonnan avulla Volvo etsii uusia asiakkaita.

– Sivustojen valinnassa pitää olla tarkkana, jotta saamme kohdennettua viestin juuri niille kohderyhmille joita tavoittelemmekin.

Menekin edistämisen muista keinoista heikoimmassa jamassa ovat edelleen hakemistot sekä mainos- ja liikelahjat. Messuille ja näyttelyihin osallistumista vähentää joka kuudes yritys ja vain muutama prosentti aikoo lisätä, joten saldoluku jää selvästi miinukselle. Lähes yhtä moni leikkaa tapahtumamarkkinoinnin budjettia.

Sponsorointieuroja vähentää joka viides ja lisää yksi kymmenestä yrityksestä.

Konepajayhtiö Metson viestintäjohtaja Kati Renvall jakaa barometrin näkemyksen messuosallistumisista.

– Massatapahtumat eivät enää kiinnosta. Me teemme mieluummin omia asiakaskunnalle räätälöityjä tapahtumia.

Sponsoroinnissa Metso pitäytyy ensi vuonnakin kilpaurheilun ulkopuolella. Lasten ja nuorten sekä kulttuurin rinnalle se otti keväällä ympäristöjärjestö WWF:n.

Yritykset arvioivat barometrissa myös lähiajan kysyntänäkymiä. Lähes puolet uskoo yrityksensä kysynnän kasvavan loppuvuonna ja 45 prosenttia sen pysyvän ennallaan. Myönteisimmät näkymät on palvelualalla.

Vauhdittuvaa kysyntää ensi vuonna odottaa 63 prosenttia vastaajista ja entisellään jatkuvaa 31 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Vihreä Lanka: Aktiivimalli voi iskeä myös työkyvyttömään – Kela vahvistaa tilanteen ”jota lait eivät ota huomioon”

    3. 3

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    4. 4

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    5. 5

      Haluatko parhaimman tuoton osakkeillesi? Tutkimus: Analyytikkojen kuunteleminen ei kannata

    6. 6

      IEA povaa ”räjähdysmäistä kasvua” USA:n öljyntuotantoon

    7. 7

      Professori HS:ssa: ”Yhteiskunnan tehtävä ei ole tarjota koulutusta vastaavaa työtä”

    8. 8

      Aktiivimalli tulee – mitä se käytännössä tarkoittaa? 10 kysymystä ja vastausta

    9. 9

      Suomalaiset ovat kiintyneet pahvisiin koodiläpysköihinsä – 20 vuotta, eikä edes Nordea uskalla vielä luopua

    10. 10

      Uniper: Fortumin tarjous edelleenkään ei houkutteleva

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    3. 3

      Professori HS:ssa: ”Yhteiskunnan tehtävä ei ole tarjota koulutusta vastaavaa työtä”

    4. 4

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    5. 5

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    6. 6

      Vihreä Lanka: Aktiivimalli voi iskeä myös työkyvyttömään – Kela vahvistaa tilanteen ”jota lait eivät ota huomioon”

    7. 7

      Haluatko parhaimman tuoton osakkeillesi? Tutkimus: Analyytikkojen kuunteleminen ei kannata

    8. 8

      IEA povaa ”räjähdysmäistä kasvua” USA:n öljyntuotantoon

    9. 9

      Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

    10. 10

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    2. 2

      Ismo, 50, vaihtoi toimistotyöt Lapin erämaihin – traaginen turma keväthangilla jätti haavan sieluun

    3. 3

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. 6

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    7. 7

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    8. 8

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    9. 9

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    10. 10

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    11. Näytä lisää