200409817 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Korkoliikkeet pieniä – Fedin kokoustaodoteltiin

Julkaistu: 21.9.2004 17:58

Euroopan pitkät korot nousivat aavistuksen hiljaisilla markkinoilla eilen. Markkinoilla odoteltiin Yhdysvaltain keskuspankin Fedin avomarkkinakomitean kokouksen päätöksiä. Muut tilastojulkistukset jäivät kokouksen varjoon.

– Fediä tässä odotellaan. Ohjauskoron 25 korkopisteen nosto on 99-prosenttisen todennäköinen. Markkinoita kiinnostaa se, miten päätöksen jälkeinen lausunto mahdollisesti muuttuu. Viitataanko koronnostojen jatkumiseen samalla tavalla kuin aikaisemmin vai miten rahapolitiikan kiristämiselle käy, jatkuuko koronnostot vai eivät, totesi OKO:n analyytikko Eeva Antila.

Antilan mukaan OKO:ssa odotetaan lausunnon pysyvän aika samanlaisena kuin elokuussa. Lausunto ei elokuussakaan muuttunut paljon kesäkuusta. OKO:ssa pidetään todennäköisenä, että maltillinen koronnostolinja jatkuu eli ohjauskorkoa tullaan nostamaan 25 korkopistettä ainakin kerran marras-joulukuussa.

– Korot ovat tulleet alas sen verran, että jos ohjauskorkoa nostetaan ja lausunto on edes hieman positiivisempi, niin se voi tuoda pientä helpotusta markkinoille. Eli korot voivat jonkun verran nousta, arvioi Antila.

Saksan kahden vuoden lainan korko oli noussut kaksi korkopistettä 2,58 prosenttiin ja kymppivuotisen korko korkopisteen 4,02 prosenttiin.

Tuoreimmat osastosta