Aerosystems rakentaa digitaalista lentoyhtiötä

Julkaistu:

Kun Finnairille tietotekniikkapalveluja tuottava IBM:n ja Finnairin yhteisyritys Aerosystems aloitti toimintansa elokuussa 2002, sen organisaatio perustui pääosin Finnairin tietohallinnon rakenteisiin.

Uudeksi yksiköksi perustettiin kuitenkin innovaatiokeskus sähköisen liiketoiminnan, asiakkuudenhallinnan ja sähköisiä palveluja kehittävien tietoteknisten ratkaisujen hautomoksi.

Innovaatiokeskuksen johtajaksi Helsinkiin siirtyi Teksasin Dallasista IBM:n lentoyhtiöratkaisuja kehittävän yksikön suunnittelujohtotehtävistä Christopher J. Rospenda, jolla on lentoyhtiötoimialasta yli 20 vuoden it-kokemus.

Innovaaatiokeskuksen kuuden hengen voimin on parissa vuodessa ehditty koordinoida noin kolmekymmentä hanketta alkaen muutaman päivän "mistä oikein on kysymys, miten tehdä tämä paremmin" -sessioista vielä edelleen vuosiakin jatkuviin.

Innovaatiot Rospenda jakaa neljään pääluokkaan: tuote-, prosessi-, johtamis- ja markkinointi-innovaatiot.

Prosessi-innovaatioista esimerkkinä Rospenda kertoo kuuden viikon hankkeesta, jonka tuloksena vähennettiin erään prosessin 23 päätöskohtaa seitsemään.

Partneriudenmalliesimerkki

Merkittävänä sulkana Finnair-innovaatiokeskuksen hatussa Rospenda pitää tammikuista New York Timesin IBM:n pääjohtaja Palmisanon haastattelua, jossa tämä esittelee partneriusstragiansa malliesimerkkinä Finnairin ja etenkin hankkeen, jossa on käytetty matemaattista mallinnusta ja optimointialgoritmeja kanta-asiakasuskollisuuden nostamiseen ja markkinointikustannusten vähentämiseen.

– Finnair kertoi NYT:lle kustannusten leikkaantuneen 20 prosentilla samalla, kun markkinoinnin vastausprosentti kasvoi kymmenellä prosentilla, Chris Rospenda ylpeilee vetämänsä hankkeen kansainvälistä näkyvyyttä saaneesta tunnustuksesta.

Kesäkuussa Aerosystemsin toimitusjohtajaksi IBM Global Servicesin palvelujohtajan paikalta siirtynyt Kari Hämäläinen luonnehtii yrityksen tehtäväksi auttaa Finnairia sen digitaalisen tarinan kirjoittamisessa.

– Miten hyödynnetään uusia prosesseja ja saadaan uusia näkyvyyksiä toimintaan. Miten rakennetaan ”digitaalinen lentoyhtiö” niin asiakaspalveluun kuin kenttätoiminteisiinkin, Hämäläinen heittää it-filosofisia retorisia kysymyksiä Aerosystemsin tehtävästä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    3. 3

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    4. 4

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    5. 5

      Fortumin toimitusjohtaja Ylelle: Uniperin hyökkäys kauppaa vastaan hieman hämmentävä

    6. 6

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    7. 7

      Analyytikko: Huawei voi ohittaa Applen jo tänä vuonna

    8. 8

      Osakekauppa Tukholmassa on helpompaa kuin takavuosina – valuutta ja verotus mietityttävät piensijoittajia

    9. 9

      Tv-draama johti ostoryntäykseen pörssissä – kirja paljastaa Kiinan talouden erikoisuudet

    10. 10

      Kuparin hinta kohosi yli 7 000 dollarin ensi kertaa vuoden 2014 jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    3. 3

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    4. 4

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    5. 5

      90-luvun lama iski myös seuraavaan sukupolveen – vaikutti uravalintoihin

    6. 6

      Fortumin toimitusjohtaja Ylelle: Uniperin hyökkäys kauppaa vastaan hieman hämmentävä

    7. 7

      Tanskan TV2: H&M ja muut tunnetut vaatemerkit polttavat tonneittain uusia vaatteita

    8. 8

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    9. 9

      Ophelia-myrsky rantautui Irlantiin – lentoyhtiöt peruvat lentojaan

    10. 10

      Tv-draama johti ostoryntäykseen pörssissä – kirja paljastaa Kiinan talouden erikoisuudet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    5. 5

      Margit osti talon 30 000 eurolla ja remontoi sitä nyt ilman lainaa – ”Säästän suunnittelemalla ostokseni”

    6. 6

      Heli Juupajoelta teki arkisesta ongelmasta miljoonabisneksen – ”Mieletöntä, miten pitkälle olen päässyt”

    7. 7

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    8. 8

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    9. 9

      Taloyhtiölainoista isoja ongelmia – ”Monessa yhtiössä on osakkaana käytännössä maksukyvyttömiä henkilöitä”

    10. 10

      Sadat kodit vasaran alla ympäri Suomea – Oulussa pariskunta ei lyhennysvapaan jälkeen kyennyt lyhentämään lainaansa

    11. Näytä lisää