Investoinnit Puolaan kasvussa

Julkaistu:

EU-jäsenyys vauhditti tuntuvasti ulkomaisten yritysten laskeutumista Puolan suurille ja kilpailluille markkinoille.

Virallisen tilastoviraston (GUS) mukaan yli 50 000 valtaosin ulkomaisen pääoman varassa toimivaa yritystä otti vuoden ensimmäisellä puoliskolla ensi askeleitaan Puolassa.

Määrä on rutkasti enemmän kuin samaan ajankohtaan nähden vuosi sitten.

Analyytikoille oli yllätys, että myös pk-yritykset ovat löytäneet halpaa ja pätevää työvoimaa tarjoavan maan, joka kaiken lisäksi sijaitsee logistisesti loistavassa paikassa Euroopassa.

Analyytikot arvelevat ulkomaisten yritysten ryntäyksen Puolaan saaneen ratkaisevan kipinän toukokuun alussa tapahtuneesta EU:n itälaajennuksesta.

Vieras raha on hakeutunut selvästi eniten Varsovaan ja sen ympärillä sijaitsevaan Mazowieckien lääniin.

Lisäksi ulkomaisen pääoman edustajat ovat selvittäneet antoisia liiketoimintamahdollisuuksia myös Etelä-, Lounais- ja Keski-Puolassa, joissa eritoten Katowicen, Wroclawin ja Poznanin suuret teollisuuskaupungit tarjoavat ajanmukaisia infrastruktuuripalveluja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    2. 2

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    3. 3

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    4. 4

      Haluatko parhaimman tuoton osakkeillesi? Tutkimus: Analyytikkojen kuunteleminen ei kannata

    5. 5

      Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

    6. 6

      Isyysvapaalle voi jäädä, mutta harvalle palkataan sijaista

    7. 7

      Evan selvitys: Suomi suhtautuu poliittisiin lakkoihin poikkeuksellisen sallivasti

    8. 8

      Näistä syistä taloyhtiö voi kieltää ilmalämpö­pumppusi – ”Ei ole automaattista oikeutta”

    9. 9

      Marja-Leenan, 59, verkkopankista löytyivät ventovieraan lainatiedot – Nordea: ”Erittäin valitettava tilanne”

    10. 10

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    2. 2

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    3. 3

      Marja-Leenan, 59, verkkopankista löytyivät ventovieraan lainatiedot – Nordea: ”Erittäin valitettava tilanne”

    4. 4

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    5. 5

      Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

    6. 6

      Niinistö on sijoittanut kolmeen yhtiöön pörssin ulkopuolella – eivät mitään rahasampoja

    7. 7

      Analyytikko: Rolls-Roycen toiminnot kiinnostanevat Wärtsilää – toimintaa myös Suomessa

    8. 8

      Anni, 24, arvasi paksun kirjeen sisältävän jotain outoa: Posti lipsautti 10 ihmisen palkkatiedot väärälle ihmiselle

    9. 9

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    10. 10

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    2. 2

      Ismo, 50, vaihtoi toimistotyöt Lapin erämaihin – traaginen turma keväthangilla jätti haavan sieluun

    3. 3

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      Näin älytöntä puhelinta hehkutetaan: ”Tuli ihan miljonääriolo”

    11. Näytä lisää