Lääketeollisuus on lisännytmarkkinointiaan apteekeille

Julkaistu:

Markkinointi on säilynytasiallisena

Lääketeollisuus on lisännyt markkinointiaan apteekeille. Panokset ovat kasvaneet sen jälkeen, kun lääkevaihto alkoi viime vuonna.

Suomen Apteekkariliiton hallituksen jäsenen, apteekkari Merja Aaltosen mukaan yhteydenottoja on selkeästi enemmän kuin aikaisemmin. Etenkin rinnakkaislääkkeiden valmistajat ovat aktivoituneet. Usein lääke-esittelijät käyvät sekä terveyskeskuksessa että apteekissa.

– Yleensä esittelyt ovat hyödyllisiä, koska kaikki tieto on tervetullutta. Se vaatii tietysti kriittistä suhtautumista. Minulla on tapana keskustella tietoiskun sisällöstä eli valitsen ne tilaisuudet, joissa on asiaa, Aaltonen toteaa.

Aaltosen mukaan markkinointi on pysynyt asiallisena. Se ei ole häirinnyt apteekkien normaalia toimintaa.

– Apteekit ovat aika ammatillisesti orientoituneita. Asiatietoa arvostetaan, Aaltonen kertoo.

Lääketeollisuusuusii ohjeita

Lääketeollisuus ry on parhaillaan uusimassa lääkemarkkinointia koskevia eettisiä ohjeitaan. Yhdistyksen hallitus käsittelee uusia ohjeita ensi viikolla. Ne on tarkoitus hyväksyä samalla kertaa. Ne tulevat voimaan ensi vuoden alussa.

Toimitusjohtaja Jarmo Lehtosen mukaan ohjeet tiukkenevat jonkin verran.

– Toisaalta lääkemarkkinointiin täytyy jäädä myös vapauksia, jotta yrityksillä on mahdollisuus toimia. Kaikkea ei voi kieltää, Lehtonen sanoo.

Eettiset ohjeet muuttuvat muun muassa siksi, että lainsäätäjä lisäsi lääkäreiden vastuuta toukokuun alussa. Tähän asti vastuu markkinoinnista on ollut yksinomaan yrityksillä. Nyt myös lääkärit voivat joutua vastuuseen, jos markkinointi alkaa muistuttaa lahjontaa. Lääketeollisuuden uudet ohjeet sisältävät määräyksiä mainoslahjoista.

Lehtosen mukaan yhdistys järjestää yrityksille koulutusta sen jälkeen, kun uudet ohjeet on hyväksytty.

Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen (TEO) ylijohtajan Tarja Holin mukaan TEO:on ei ole tullut epäilyjä väärinkäytöksistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      Kommentti: Velka säästi Suomen syöksykierteeltä, jonka rinnalla ”hukattu vuosikymmen” on lastenleikkiä

    4. 4

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    5. 5

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. 6

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    7. 7

      Valtakunnansovittelija: Mekaanisen metsäteollisuuden työriitaan löytyi sopu – työnseisaukset peruuntuvat

    8. 8

      Orpo: Työvoima­viranomaisille myönnetään lisää resursseja jo alkuvuodesta

    9. 9

      Professori HS:ssa: ”Yhteiskunnan tehtävä ei ole tarjota koulutusta vastaavaa työtä”

    10. 10

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    2. 2

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    5. 5

      Kommentti: Velka säästi Suomen syöksykierteeltä, jonka rinnalla ”hukattu vuosikymmen” on lastenleikkiä

    6. 6

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    7. 7

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    8. 8

      Valtakunnansovittelija: Mekaanisen metsäteollisuuden työriitaan löytyi sopu – työnseisaukset peruuntuvat

    9. 9

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    10. 10

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    3. 3

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    4. 4

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    5. 5

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    10. 10

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    11. Näytä lisää