Helsingin telakka liipaisimella

Julkaistu:

Norjalaisen Aker Yardsin päätös yhdistää Masa Yardsin ja Finnyardsin telakat voi merkitä loppua Masa Yardsin Helsingin telakalle. Uuden Aker Finnyardsiksi nimetyn telakkayhtiön toimitusjohtaja Yrjö Julin sanoi eilen varsin selväsanaisesti omistajan hakevan telakkafuusiolla synergiaetua.

Uusi yhtiö keskittyy nimenomaan loistoristeilijöiden ja autolauttojen valmistukseen. Turussa ja Helsingissä tehdään risteilijöitä, Raumalla autolauttoja.

Tällä haavaa Turussa on kaksi loistoristeilijää teossa. Kolmannesta tilauksesta ilmoitettiin eilen. Turun telakka saa valmistettavakseen maailman suurimman risteilijän. Tilaajana oli jälleen Royal Caribbean. Helsinki ei ole saanut aikoihin risteilijätilauksia. Nyt Hietalahden telakan nokassa valmistetaan jäänmurtajaa ja konttialusta Venäjälle. Norjalaisomistajan fokuksessa arktisten alusten teko ei ole.

Julin varoi sanomasta etukäteen mitään yksittäisten telakoiden kohtalosta. Asiaa selvitetään työryhmässä. Päätöksiä voidaan odotella loppuvuodesta. Selvää kuitenkin lienee, että yhtiön kannalta kolmen infrastruktuurin ylläpito kolmella paikkakunnalle ei ole kannattavaa etenkään, kun telakat toimivat tuon tuostakin joutokäynnillä. Kaksi telakkaa näyttäisi joka tapauksessa jäävän. Tähän viittaisi Julinin lausuma, että 2-3 aluksen tilaajan kannalta on hyvä, jos työt voidaan tehdä kahdella paikkakunnalla yhtä aikaa.

Laivateollisuuden keskittäminen länsirannikolle, Turkuun, Raumalle, Paimioon ja Piikkiöön, olisi luonteva ratkaisu yhtiölle.

Norjalaisemon päätös yhdistää suomalaistelakat oli Suomen meriklusterin kannalta hyvä asia, vaikka fuusion häviäjänä saattavat olla Helsingin telakka ja Helsingin kaupunki. Ratkaisu turvaa sen, että ainakin toistaiseksi laivanrakennus jatkuu Suomessa, eivätkä työpaikat ja alan osaaminen häviä täältä. Vaikka telakat suoraan työllistävät vain joitakin tuhansia ihmisiä, koko ala kaikkine alihankkijoineen työllistää noin 35 000 ihmistä.

Valtio on perinteisesti tukenut meillä meriteollisuutta juuri alan työllisyysvaikutuksen takia. Masa Yardsin edeltäjän Wärtsilä Meriteollisuuden kaatuminen valtion syliin teki kuitenkin valtiosta varovaisen tukijan. Valtio tukee laivanrakennusta erityisrahoitusyhtiö Finnveran kautta. Finnvera myöntää takuut laivan valmistusvaiheen rahoitukselle.

Takuiden vastapainoksi Suomen valtio on asettanut Finnyardsin norjalaisemolle ehdon, ettei se saa pumpata emoon varallisuutta suomalaistyttärestään. Kuinka sitova juridisesti tällainen ehto tosipaikan tullen olisi, on sitten toinen asia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    3. 3

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    4. 4

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    5. 5

      EU voi antaa kovan iskun mänty­öljylle – vaikuttaisi 200 työn­tekijän tehtaaseen Lappeen­rannassa

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      ”Puolalaisen putkimiehen” rahoista väännetty koko päivä

    8. 8

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    9. 9

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    10. 10

      Omistajaohjausosaston päällikkö ei hae jatkokautta – ”Kohti uusia haasteita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    3. 3

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    4. 4

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    5. 5

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    6. 6

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    9. 9

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    10. 10

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    11. Näytä lisää