Digital Chocolate tähyää suomalaisvoimin Nasdaqiin

Julkaistu:

Viime vuonna perustettu yhdysvaltalainen mobiiliyritys Digital Chocolate tähyää jo Nasdaqiin. Siinä yksi vetureista on suomainen Sumea Interactive, jonka amerikkalaisyhtiö nappasi kesäkuussa. Näin kertoo Helsingissä maanantaina vieraillut Digital Chocolaten perustaja ja toimitusjohtaja Trip Hawkins.
Hän selvittää, että ennen Sumean ostamista pöydällä oli runsaat 50 eri vaihtoehtoa.

– Sumea oli varhainen edelläkävijä Euroopan markkinoilla matkapuhelinpeleissä ja Java-sovelluksissa. Se erottui selvästi muusta tarjonnasta, Hawkins huomauttaa.

Sumean oston jälkeen Digital Chocolaten Euroopan-toimintoja on junailtu Suomessa. Amerikkalaisjohtajan mukaan tähän tilanteeseen ei ole tulossa muutoksia. Helsinki pysyy hänen lentoaikatauluissaan Kaliforniasta jatkossakin.

Kaksi rahoituskierrosta

Hawkins kertoo, että Digital Chocolate on saanut rahoitusta kahdella kierroksella noin 21 miljoonaa dollaria. Rahaa on hänen mukaansa nostettu hieman enemmän kuin julkisuudessa on kerrottu.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Toisen vaiheen 13 miljoonan dollarin rahoituskierroksen kokoajana toimi Sutter Hill Ventures –pääomasijoitusyhtiö. Mukana olivat myös ensimmäiselle rahoituskierrokselle osallistuneet Kleiner, Perkins, Caulfield & Byers- ja Sequoia Capital -pääomasijoitusyhtiöt. Se toteutui elokuun puolivälissä.

– Tarkoituksemme on päästä kannattavaksi mahdollisimman nopeasti. Nasdaq on sen jälkeen hyvin todennäköinen vaihtoehto. Nyt on kuitenkin arvokkaampaa pysyä pörssin ulkopuolella jonkin aikaa. Sitä paitsi on erittäin vaativaa olla pörssiyhtiö Yhdysvalloissa.

Hawkins tunnetaan pc-pelien uranuurtajan. Hän perusti vuona 1982 Electronics Artsin, josta kehkeytyi maailman suurin peliyhtiö nimellä EA. Irtauduttuaan siitä vuonna 1991 hän perusti konsoli- ja peliohjelmayrityksen 3DO:n. Se ajoi karille viime vuonna, vaikka Hawkins pumppasi siihen 20 miljoonaa dollaria omia rahojaan.

Matkapuhelin tietokoneena

Nyt Trip Hawkins on löytänyt mobiilimarkkinat. Hänen mukaansa matkapuhelimista on muotoutunut maailman suurin tietokonekanta.

– Lähdin itse varsin myöhään mukaan mobiililiiketoimintaan, mutta uskon, että ajoitus on tällä kerralla oikea. Suomalaisella Sumealla olivat jo valmiit yhteydet operaattoreihin eri puolilla maailmaa, ja se oli saanut valmiiksi yli 20 peliä. Tästä tilanteesta on hyvä jatkaa.

Hänen mukaansa kännykät ovat tekemässä vallankumousta, joka toteutuu kulisseissa hiljaisesti.

– Useimmat ihmiset eivät tiedä, että he kantavat tietokoneita taskuissaan. Ne pyörittävät digitaalisia tietokoneohjelmia, jotka tulevat esiin Java-sovelluksissa, kuvissa ja video-otoksissa.

Hän toteaa, että viime vuosina mobiilit laitteet ovat kehittyneet valtavasti muisteissa, suoritintehoissa ja värillisissä näytöissä.

Hawkins todistelee, että uudessa vallankumouksessa on lähdetty tekemään asioita liian sovinnaisesti.

– Pc-pelien valmistajat siirtävät pelejään matkapuhelimeen mekaanisesti. Sama koskee televisioyhtiöitä ja muita sisällöntuottajia. Tarvitaan uutta ajattelua, joka lähtee mobiilikäyttäjän tarpeista.

Hänen reseptinsä jakaantuu kolmeen osaan, jotka ovat yhteisöllinen pelaaminen, hienot tietoliikennesovellukset ja mobiili elämäntapa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Vihreä Lanka: Aktiivimalli voi iskeä myös työkyvyttömään – Kela vahvistaa tilanteen ”jota lait eivät ota huomioon”

    3. 3

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    4. 4

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    5. 5

      IEA povaa ”räjähdysmäistä kasvua” USA:n öljyntuotantoon

    6. 6

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    7. 7

      Haluatko parhaimman tuoton osakkeillesi? Tutkimus: Analyytikkojen kuunteleminen ei kannata

    8. 8

      Marja-Leenan, 59, verkkopankista löytyivät ventovieraan lainatiedot – Nordea: ”Erittäin valitettava tilanne”

    9. 9

      Professori HS:ssa: ”Yhteiskunnan tehtävä ei ole tarjota koulutusta vastaavaa työtä”

    10. 10

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    3. 3

      Professori HS:ssa: ”Yhteiskunnan tehtävä ei ole tarjota koulutusta vastaavaa työtä”

    4. 4

      Vihreä Lanka: Aktiivimalli voi iskeä myös työkyvyttömään – Kela vahvistaa tilanteen ”jota lait eivät ota huomioon”

    5. 5

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    6. 6

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    7. 7

      Haluatko parhaimman tuoton osakkeillesi? Tutkimus: Analyytikkojen kuunteleminen ei kannata

    8. 8

      IEA povaa ”räjähdysmäistä kasvua” USA:n öljyntuotantoon

    9. 9

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    10. 10

      Suomalaiset pörssiyhtiöt maksavat tänä vuonna reippaat osingot – sukanvarteen jää silti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    3. 3

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    11. Näytä lisää