50 vuottalentäen Lontooseen

Julkaistu:

Nykyään Helsingin ja Lontoon välillä lentää lähes tuhat matkustajaa vuorokaudessa

On syyskuun ensimmäinen päivä ja vuosi 1954. Helsingistä Malmin lentokentältä lähtee ensimmäinen reittilento Lontooseen. Lentoaika on 11 tuntia, mikä sisältää välilaskut Kööpenhaminaan ja Düsseldorfiin.

Kolme kertaa viikossa lentävään Convair-potkurikoneeseen mahtuu 44 matkustajaa, kysynnän kasvaessa paikkaluku nousee 52:een. Aero-yhtiön lennolla on tiedossa mukavuuksia kuten Philishave-parranajokone ja ateriat tarjoillaan kauniisti posliinilautasilta.

Lentäminen on vielä harvojen ja valittujen etuoikeus.

Neljä vuoroa päivässä

Lentomatkustamisessa on 50 vuodessa tapahtunut vallankumous, toteaa Petri Schaaf, Finnairin Lontoon konttorin johtaja.

– Nykyään Finnairilla on neljä lentoa päivässä Helsingistä Lontooseen ja takaisin. Me voimme kuljettaa reitillä 700 matkustajaa päivittäin, Schaaf laskee.

Kun mukaan laskee vielä Oneworld-kumppanin British Airwaysin kaksi lentovuoroa Helsinkiin, reitillä voi parhaimmillaan lentää 1 000 matkustajaa vuorokaudessa.

Tosin kolme viime vuotta ovat olleet lentoyhtiöille vaikeita, ja koneet ovat harvoin täyteen myytyjä. Lentoyhtiöiden laihat ajat alkoivat Yhdysvaltain terrori-iskuista ja väliin on mahtunut sars-epidemiaa ja lintuinfluenssaa. Nyt yhtiöitä rassaavat kalliit polttoainekustannukset.

– Lontoon reitillä täyttöasteemme on noin yhtiön keskiarvoa 70 prosenttia eli noin kaksi kolmasosaa kapasiteetista on myytynä.

Schaafin mukaan lippujen hinnat ovat laskeneet pysyvästi.

– Viime vuonna matkustajia ei saanut houkuteltua edes 75 punnalla (runsaalla 100 eurolla) Helsinkiin.

Lontoon-reitillä juhlitaan

Finnair on muiden lentoyhtiöiden tavoin käynyt läpi rajun säästökuurin. Leikkaukset ovat tuntuneet myös Lontoon myyntikonttorissa. Henkilöstöä on enää kolmannes jäljellä parin vuoden takaisesta. Lisäksi yhtiöllä ei ole enää oma lipputoimistoa kaupungilla eikä lentokentällä. Suuri osa omasta lipunmyynnistä tapahtuu nykyään internetissä.

Huomenna ei kuitenkaan synkistellä alan näkymistä, vaan Finnair aikoo juhlistaa Lontoon-reitin 50-vuotispäivää yhdessä matkustajien kanssa. Lontoon lentojen tarjoilussa huomioidaan merkkipäivä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    3. 3

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    4. 4

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    5. 5

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    6. 6

      Saksan ja USA:n poliittiset pulmat heiluttavat valuuttoja ja korkoja

    7. 7

      Suomalaiset ovat kiintyneet pahvisiin koodiläpysköihinsä – 20 vuotta, eikä edes Nordea uskalla vielä luopua

    8. 8

      Marja-Leenan, 59, verkkopankista löytyivät ventovieraan lainatiedot – Nordea: ”Erittäin valitettava tilanne”

    9. 9

      Ruotsin hallitus esittää hyvinvointiyhtiöiden voitoille rajoituksia – ”Voittojen jahtaaminen ei kuulu ruotsalaiseen hyvinvointiin”

    10. 10

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    5. 5

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    6. 6

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    7. 7

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    8. 8

      Vihreä Lanka: Aktiivimalli voi iskeä myös työkyvyttömään – Kela vahvistaa tilanteen ”jota lait eivät ota huomioon”

    9. 9

      IEA povaa ”räjähdysmäistä kasvua” USA:n öljyntuotantoon

    10. 10

      Valtakunnansovittelija: Mekaanisen metsäteollisuuden työriitaan löytyi sopu – työnseisaukset peruuntuvat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    3. 3

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    4. 4

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    5. 5

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    6. 6

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    7. 7

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    8. 8

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    11. Näytä lisää