Tupakkavero tuottaa budjetoitua enemmän

Julkaistu:

Valtiovarain-ministeriö odotti matkustajatuomisten kasvun pudottavanverotuottoa

Tupakkaverosta kertyy valtiolle tänä vuonna tuloja selvästi enemmän kuin on budjetoitu tulo- ja menoarvioon.

– Se yllätti meidät iloisesti. Odotimme tupakan matkustajatuomisten ulkomailta kasvavan selvästi tänä vuonna määrärajoitusten poistumisen seurauksena, mutta niin ei käynytkään, kertoo hallitusneuvos Irmeli Virtaranta valtiovarainministeriöstä.

Matkustajatuomisten vuoksi valtiovarainministeriö alensi tupakkaveron tuottoarviota tälle vuodelle selvästi edellisvuodesta.

Vuonna 2003 tupakkavero tuotti valtiolle 591 miljoonaa euroa ja tälle vuodelle oli budjetoitu tupakkatuloja 452 miljoonaa euroa. Virtarannan mukaan lopullinen summa nousee reippaasti suuremmaksi.

Arviota lopullisesta tuotosta ei ole kuitenkaan julkistettu. Ensi vuoden budjettiin tupakkaveron tuottoa on nostettu 86 miljoonaa euroa tämänvuotisesta yhteensä 538 miljoonaan euroon. Se on alle kaksi prosenttia valtion budjetista.

Suosikkimerkittulevat Saksasta

Tupakkaa myydään vuodessa noin 1,1 miljardilla eurolla. Hinnasta on veroa arvonlisävero mukaan laskettuna noin 75 prosenttia.

Suomalaiset polttavat vuodessa 4,8 miljardia savuketta eli askin viikossa jokaista kansalaista kohti.

Marlboro ja L&M ovat jo vuosia olleet Suomen myydyimmät tupakkamerkit. Marlboro on keikkunut kärjessä 1970-luvulta lähtien, L&M on uudempi tulokas, sitä on saanut kymmenkunta vuotta.

Näiden kahden merkin sekä Belmontin ansiosta monikansallinen tupakkajätti Philip Morris on ylivoimainen markkinajohtaja Suomen markkinoilla. Sen osuus on lähes 70 prosenttia. Loput on Smartia kauppaavalla Altadis Finlandilla sekä British American Tobaccolla, jonka tuotepaletista löytyy muun muassa North State.

Kaikki suosituimmat tupakkamerkit ovat nykyään tuontitavaraa.

Marlboron ja L&M:n valmistus lopetettiin keväällä Tuusulassa ja nyt ne tulevat Saksasta, kuten North Statekin. Smartit valmistetaan Ranskassa ja Belmontit Tsekissä.

Viiden suosituimman hallussa on 80 prosenttia Suomen tupakkamarkkinoista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    3. 3

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    4. 4

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    5. 5

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    6. 6

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    7. 7

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    8. 8

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    9. 9

      Suomen Pankin Rehn: Euroalueen kansalliset talletussuojat ovat riittämättömiä

    10. 10

      Nord Stream 2 hakee lupaa rakentaa Suomen vesille 374 kilometriä maakaasuputkea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    3. 3

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    6. 6

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    7. 7

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    10. 10

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    7. 7

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”