Viinejä antiikin maisemista

Julkaistu:

Kreikkalaiset viinit eivät kovin usein esiinny maailman viinipalstoilla, vaikka maalla on pitkä historia viininvalmistuksessa ja myös sen nautinnoissa. Antiikin Kreikassa viinin ympärille oli rakennettu vahva kulttuuri ja viininjumala Dionysos oli merkittävä hahmo kaikissa juhlissa.

Nykyajan Kreikka on jäänyt viineissä historiansa varjoon. Maineikkain tuote on omintakeinen retsina, tuo pihkalla maustettu valkoviini. Se on ainoa sallittu maustettu mieto viini Euroopassa, muualla saa viinin makua häiritä vain tammen maulla, jota ei kuitenkaan lasketa mausteeksi. Maineestaan huolimatta retsina on käytännössä arvostettu vain pöytäviinitasoiseksi turistikuriositeetiksi.

Vahvimmillaan Kreikan viinit ovat väkevien viinien puolella, jossa erityisesti Muscat-rypäleestä tehdyt viinit ovat edes jotenkin yleisesti arvostettuja. Punaviineissä paikallisista lajikkeista tuotetaan joskus mielenkiintoisia, mutta ei kovin korkeatasoisia viinejä.

Olen kuullut epämääräisiä huhuja Kreikan viinien tason nostamisesta. Nyt Suomeenkin on saatu yksi esimerkki. Athoksen pyhällä vuorella Makedonian maakunnan ylimmässä ”sormessa” tehty Metoxi on valmistettu 70 prosenttisesti Cabernet Sauvignonista, loput sekoituksesta on Limnio-nimistä paikallista lajiketta. Tuottaja on yksi Kreikan suurimmista, Tsantali. Viiniä on kypsennetty kahdeksan kuukautta uusissa ranskalaisissa tammitynnyreissä. Hintaa viinille on saatu kaksinkertaisesti verrattuna tavallisiin kreikkalaisiin punaviineihin, yli 15 euroa.

Metoxi 2000 kielii konsentroituneesta viinistä jo hyvin tummanpunaisen värinsä ja runsaan tuoksunsa kautta. Tuoksussa on voimakas ja selkeä mustaherukan aromi ja myös hyvää, hieman kukkaista tammisuutta. Maussa viini on tiiviin tuntuinen. Muhkean marjaista, keskimausta lähtien jopa hieman makealta tuntuvaa flavoria leikkaavat kukkainen tammisuus ja keskivoimakkaat hapot. Jälkimaku on pitkä ja siinä korostuu viinin lämmin olemus, intensiivinen mustaherukka ja tammen kukkaisuus. Viini on huomattavasti mielenkiintoisempi kuin kreikkalaiset viinit yleensä, mutta hinta on silti aika kova tasoon nähden.

Toinen vain keskitasoisista viineistään tunnettu Balkanin niemimaan viinituottajamaa on Romania. Valkoisen Feteascan lisäksi tunnemme sieltä huokeat merlot- ja cabernet sauvignon -viinit. Markkina Suomessakin on muuttunut siten, että haemme huokean hintaluokan perusviinejä mieluummin uudesta maailmasta, lähinnä Chilestä ja Etelä-Afrikasta. Itä-Euroopan huokeat viinit ovat jäämässä paitsioon.

Saksalainen viinitalo Reh Kenderman on oivaltanut Romanian potentiaalin myös laatuviinien tuottajana ja perusti sinne sivuliikkeen jo kymmenen vuotta sitten. Nyt saamme maistaa työn tulosta keskihintaisen, kymmenen euron hintaisen merlot’n muodossa.

La Cetate Merlot 2000 on hyvin tyypillinen merlot. Keskisyvää aavistuksen ohuempi tiilenpunainen väri ja kohtuullisen runsas luumumainen tuoksu ovat hyvin tyylipuhtaita. Viinissä on jo miellyttävästi hieman kehittyneisyyttä, mikä antaa lisää monimuotoisuutta kokonaisuuteen. Maku on myös kohdallaan. Happoisuus on runsas ja samalla mukavan pehmeän oloinen. Tanniineja on vielä hiukan jäljellä, tammisuus on hyvin mukautunut viinin luumumaiseen makuun. Jälkimaussa toistuu tammi ja hapokas luumu. Viini on kelvollinen, ja vaikka siinä ei ole mitään kovin yksilöllistä, sen maku on kuitenkin sen verran taidokkaan tyylipuhdas, että hintaa voi pitää täysin oikeutettuna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    2. 2

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    3. 3

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    4. 4

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    5. 5

      Kommentti: Kännykkäni pimeni puoleksitoista vuorokaudeksi – arki meni aivan sekaisin

    6. 6

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    7. 7

      Virossa hallitus pui alkoholiveron korotuksen perumista – kyseessä pienempi korotus kuin heinäkuussa

    8. 8

      Olli Rehn: Kryptovaluutoissa selvä hintakupla

    9. 9

      Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

    10. 10

      DNA haluaa luopua verkkoneutraliteetista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    2. 2

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    3. 3

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    4. 4

      Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

    5. 5

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    6. 6

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    7. 7

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    8. 8

      Black Friday on monille kaupoille vuoden kovin myyntipäivä – osa otti jo varaslähdön

    9. 9

      Virossa hallitus pui alkoholiveron korotuksen perumista – kyseessä pienempi korotus kuin heinäkuussa

    10. 10

      Kommentti: Kännykkäni pimeni puoleksitoista vuorokaudeksi – arki meni aivan sekaisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    3. 3

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    4. 4

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    7. 7

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    8. 8

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    9. 9

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    10. 10

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    11. Näytä lisää