Elinkeinoelämän keskusliittovähentää väkeä roimasti

Julkaistu:

Elinkeinoelämän keskusliitto aloittaa yt-neuvottelut 60 toimihenkilön vähentämisestä ja työtehtävien muutoksista. Henkilöstön vähentäminen aiotaan toteuttaa pääosin ensi vuoden aikana.

Teollisuuden ja Työnantajain keskusliitto sekä Palvelutyönantajat ry yhdistyvät vuoden lopulla Elinkeinoelämän keskusliitoksi. Liittojen palveluksessa on yhteensä 266 henkilöä. Näistä 112 tulee PT:stä ja 154 TT:stä.

Vähennystarve johtuu liittojen yhdistämisestä, päällekkäisyyksien poistamisesta ja toiminnan uudelleen suuntaamisesta aiheutuvien uudelleenjärjestelyjen vuoksi. Eniten päällekkäisyyksiä järjestöiltä löytyy toimitusjohtaja Leif Fagernäsin mukaan hallinnosta, viestinnästä ja työmarkkinatoiminnoista, osin myös talouspolitiikan alueella.

Fagernäsin mukaan suuri osa vähennyksistä voidaan hoitaa eläkejärjestelyillä.

– Huomattava osa on siinä iässä, että vuoteen 2007 mennessä he saattaisivat hyvinkin siirtyä eläkkeelle, Fagernäs sanoi torstaina.

Tiettävästi ensi vuodelle sijoittuvista vähennyksistä voidaan noin puolet hoitaa eläkejärjestelyillä ja loput ovat irtisanomisia.

Uuden työnantajajärjestön syntyä perusteltiin mm. säästöillä. Tavoitteena on nipistää kuluista 25 prosenttia vuoden 2007 loppuun mennessä. Nyt ilmoitetuilla vähennyksillä saadaan tästä kokoon ehkä noin puolet, Fagernäs laskee.

Yt-neuvottelut alkavat 31. elokuuta koko henkilöstön yhteisellä tilaisuudella. Torstain uutinen kerrottiin henkilöstölle tiedotteella. Nyt julkistettu vähennys on vasta alkua, sillä teollisuuden jäsenliitoissa on noin 900 työntekijää. Seuraava saneerauskierros koskettanee tuota joukkoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    3. 3

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    4. 4

      Finnwatch: Wärtsilä maksaa Intiassa palkkoja, joilla ei pysty elättämään perhettä

    5. 5

      Valtioneuvoston ex-viestintäjohtaja Markku Mantila alkaa vetää Coronarian viestintää

    6. 6

      Airbus hankkii enemmistön Bombardierin kapearunkoisten koneiden ohjelmasta

    7. 7

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    8. 8

      Ponssen vuosineljännes ”historiallisen vahva” – tulos ja liikevaihto kasvoivat

    9. 9

      Netflixin tilaajaennuste yli odotusten – osake pomppasi

    10. 10

      Analyytikko: Huawei voi ohittaa Applen jo tänä vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    3. 3

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    4. 4

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    5. 5

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    6. 6

      Fortumin toimitusjohtaja Ylelle: Uniperin hyökkäys kauppaa vastaan hieman hämmentävä

    7. 7

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    8. 8

      Tv-draama johti ostoryntäykseen pörssissä – kirja paljastaa Kiinan talouden erikoisuudet

    9. 9

      Ophelia-myrsky rantautui Irlantiin – lentoyhtiöt peruvat lentojaan

    10. 10

      Kuparin hinta kohosi yli 7 000 dollarin ensi kertaa vuoden 2014 jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    4. 4

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    5. 5

      Margit osti talon 30 000 eurolla ja remontoi sitä nyt ilman lainaa – ”Säästän suunnittelemalla ostokseni”

    6. 6

      Heli Juupajoelta teki arkisesta ongelmasta miljoonabisneksen – ”Mieletöntä, miten pitkälle olen päässyt”

    7. 7

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    8. 8

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    9. 9

      Taloyhtiölainoista isoja ongelmia – ”Monessa yhtiössä on osakkaana käytännössä maksukyvyttömiä henkilöitä”

    10. 10

      Sadat kodit vasaran alla ympäri Suomea – Oulussa pariskunta ei lyhennysvapaan jälkeen kyennyt lyhentämään lainaansa

    11. Näytä lisää