Tietotekniikka tehostaa työn kulkua

Julkaistu:

Tämän päivän tietotekniikka mahdollistaa yritysten verkostoyhteistyön tavalla, joka vielä muutama vuosi sitten oli lähinnä haavekuva. Maailman suurin kauppajätti Wal-Mart on yksi hankintatoimen edelläkävijä, joka pystyy pitkälle automatisoidun hankintajärjestelmän avulla vastaamaan kilpailijoita nopeammin kysynnän muutoksiin.

Kohtuuhintaisen internet-teknologian yleistyminen on tuonut samat mahdollisuudet pientenkin yritysten ulottuville.

Esimerkiksi eRoom-nimisen ”sähköisen kokoushuoneen” avulla kansainväliseen projektiin osallistuvat yritykset voivat seurata projektin etenemistä eri puolilla maailmaa. Järjestelmät voivat lähettää automaattiset ilmoitukset jokaiselle ryhmän jäsenelle juuri niistä asioista, jotka koskettavat kutakin yritystä.

Merkittäviä säästöjä voi saada myös pelkillä tilaus- ja laskutusrutiinien automatisoinnilla. Tietotekniikkatalot tuovatkin kilpaa tuotteita hallintoon liittyvien prosessien hoitamiseen, ja myös kysyntä on kasvussa.

– Monilla työpaikoilla on liian vähän väkeä töissä ja paineet ovat kasvaneet. Siksi paperityötä vähentävien toimintojen automatisoinnille on yhä enemmän kysyntää, arvioi ranskalaisen Advantys-yhtiön perustaja Alain Bezancon.

Advantys on toimittanut toistuvia tapahtumia automatisoivaa workflowgen-ohjelmaansa yli 15 maahan eri puolilla maailmaa.

Markkinoiden kasvua edistää kolme asiaa: sähköisen allekirjoituksen synty, internet-teknologia ja kilpailun koveneminen.

– Pakko ohjaa usein toimintaa. Taloushallinto on automatisoitu, koska johdon pitää saada neljännesvuosittain tieto nopeasti. Nyt näitä rutiineja aletaan automatisoida, koska kilpailu pakottaa tehostamaan työkulkuja, sanoo suomalaisen Viateam Oy:n toimitusjohtaja Timo Peltoniemi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Islanti on etsinyt öljyä 9 vuotta – nyt Kiina ja Norja vetivät maton jalkojen alta

    2. 2

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    3. 3

      Kuluttaja: Näin nopeasti television hinta putoaa jopa 57 prosenttia

    4. 4

      Maailman vastuullisimmat yritykset listattiin: Neste ja Outotec aivan kärkikahinoissa

    5. 5

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    6. 6

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    7. 7

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    8. 8

      Asiantuntija-arvion mukaan Suomen talouspolitiikka jopa suhdanteita kärjistävää –  Orpo ei niele kritiikkiä

    9. 9

      Orionin talousjohtaja: Diagnosticaa ei ole pakko myydä

    10. 10

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    2. 2

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    3. 3

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    4. 4

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    5. 5

      Nordean pankkineuvoja käski asiakasta painumaan kotimaahansa – pankki ei perkaa virkailijan aiempia lainakeskusteluja

    6. 6

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    7. 7

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    8. 8

      Kuluttaja: Näin nopeasti television hinta putoaa jopa 57 prosenttia

    9. 9

      Islanti on etsinyt öljyä 9 vuotta – nyt Kiina ja Norja vetivät maton jalkojen alta

    10. 10

      Maailman vastuullisimmat yritykset listattiin: Neste ja Outotec aivan kärkikahinoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    5. 5

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    6. 6

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    7. 7

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    8. 8

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    9. 9

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    10. 10

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    11. Näytä lisää