Sähköisellä areenalla käydään uusiotaistelua oikeuksista

Julkaistu:

Yhteiskunnan elämä sähköistyy hyvää vauhtia. Yhä suurempi osa yhteiskunnan ja sen laitosten ja jäsenten keskinäisestä kanssakäymisestä ja kommunikoinnista siirtyy elektronisiin järjestelmiin.

Uudella toimintakentällä käydään uudelleen samat valtataistelut, jotka aikaisemmin ovat päätyneet jonkinlaiseen tasapainoon paperisessa maailmassa. Kansalaisten perustuslailliset oikeudet mitataan uudelleen, vaikka niitä ei olekaan säädetty ympäristöriippuviksi.

Ikuinen ristiriita

Periaatteessa ongelma syntyy siitä, että perustuslain takaamat oikeudet ovat keskenään ikuisessa ristiriidassa ja eri intressiryhmät painottavat erilaisia oikeuksia ja tilaisuuden tullen pyrkivät kasvattamaan suosikkioikeuksiensa valtaa.

Sananvapaus ja yksityisyyden suoja ovat usein ristiriidassa omaisuuden suojan tai hengen ja ruumiin turvallisuuden kanssa. Internetin ja muiden sähköisten verkkojen ja järjestelmien alueella etsitään parhaillaan oikeuksien välistä tasapainoa.

Osittain, mutta vain osittain, on kysymys siitä, että verkot ovat tehneet mahdolliseksi tehdä uusia asioita tai tehdä asioita uudella tavalla.

Kädenväännössä on kysymys selkeästi poliittisista päätöksistä, joita ajetaan aina niillä työkaluilla, jotka näyttävät toimivan parhaiten. Ihmisten turvattomuuden tunne ja viime aikoina erityisesti terrorismin pelko, on antanut vahvan aseman niille, jotka kannattavat ”isonveljen” valvontaoikeuksien laajentamista.

Kaikkia epäillään

Suomen tietoliikenne- ja viestintätekniikka-alan etujärjestön, FiCom ry:n toimitusjohtaja Reijo Sventon mukaan ”isoveli valvoo” -menettelyssä lähdetään siitä olettamuksesta, että kaikki tietoliikenneverkkojen käyttäjät ovat potentiaalisia epäiltyjä. Tällöin tietoverkoissa kerääntyvät teletunnistetiedot pitää tallentaa pitkäksi aikaa laajoihin tietovarastoihin, joista ne sitten tarvittaessa kaivetaan esiin.

”Pikkuveli-lähestymistavassa” taas tarkkaillaan kohdennetusti, yksityiskohtaisen luvanvaraisesti vain epäiltyjä, Svento määrittelee.

Turvallisuuteen liittyvien oikeuksien nostaminen muiden yläpuolella johtaa selkeästi muiden oikeuksien heikkenemiseen. Turvaoikeudet ovat tällä hetkellä niin vahvassa asemassa, että nekin, jotka vastustuvat niiden laajentamista, kiirehtivät vakuuttamaan tukeaan niille.

Esimerkiksi verkkotunnistetietojen laajaa keräämistä vastustetaan taloudellisin perustein, ei suinkaan sen takia, ettei tuettaisi poliisin tiedonhankintamahdollisuuksien laajentamista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    2. 2

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    3. 3

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Nuoret yhä useammin yrittäjiksi – ideat usein arjen tarpeista tai omista harrastuksista

    9. 9

      Yrityskaupat poikivat uusia miljonäärejä – kauppaa käydään vilkkaasti tänäkin vuonna

    10. 10

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    9. 9

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    10. 10

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    6. 6

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    10. 10

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    11. Näytä lisää