Obligaatiorahastojen tuotot jälleen kohtuullisia

Julkaistu:

Valtionlainoihin sijoittavat pitkän koron rahastot ovat olleet vuoden ajan parempi sijoituskohde kun viime vuoden kesällä yleisesti arveltiin. Viime vuoden kesällä puhuttiin joukkolainakuplasta. Korkosijoitusten hinnat nousivat epätavallisen korkeiksi eli korot putosivat ennätysalhaisiksi kesäkuussa.

Korot kääntyivät nopeaan nousuun ja monet odottivat nousun jatkuvan nopeana, mikä olisi ollut tuhoisaa korkosijoitusten tuotoille. Korkosijoituksen tuoton esimerkiksi korkorahastoissa määräävät korkojen lisäksi joukkovelkakirjojen arvon vaihtelut, ja arvon vaihtelu on lyhyellä aikavälillä yleensä tärkeämpi tekijä. Joukkolainojen arvot nousevat korkojen laskiessa ja toisin päin.

Nyt sattumalta valtionlainojen korot ovat jokseenkin samalla tasolla kuin viime vuoden elokuussa. Siten valtion lainoihin sijoittavien korkorahastojen tuottoluku kuvaa pääosin puhtaasta korkotuotosta saatua tuottoa, josta on vähennetty rahaston kaupankäynti- ja hallintokulut. Toki tuottoon vaikuttaa myös salkunhoidon onnistuminen.

Obligaatiorahastojen toteutunut noin kolmen–neljän prosentin tuotto on nykyisellä markkinakorkotasolla hyvä arvaus myös keskimääräiselle tulevalle tuotolle. Saksan viiden vuoden korko on noin 3,3 prosenttia ja kymmenvuotinen korko 4,1 prosenttia.

Kymmenvuotisten lainojen korko on useimmiten korkeampi kuin kolmevuotisten lainojen korko. Siten tuottokärjessä on nyt rahastoja, jotka ovat sijoittaneet keskimäärin pidempiin lainoihin. Pidemmissä lainoissa on suurempi korkoriski, eli pisimpiin korkoihin sijoittaneet rahastot olisivat kärsineet mahdollisesta korkojen noususta eniten.

Eurooppalaiset joukkolainakorot reagoivat vahvasti myös Yhdysvaltojen talouteen. Korkosijoittajat seuraavatkin nyt Yhdysvaltojen keskuspankin pääjohtajan Alan Greenspanin lausuntoja ja yskähdyksiä, joista toivotaan vastauksia moniin kysymyksiin.

Ovatko Yhdysvaltojen talouden viimeaikaiset kehnot työllisyysluvut vain väliaikainen ilmiö vai merkki nousukauden hiipumisesta? Tuoko öljyn hintojen nousu talouteen vaikeasti hallittavan inflaatioriesan? Millä tahdilla Yhdysvaltojen keskuspankki jatkaa ohjauskorkojen nostoa? Sijoittajia kiinnostaa myös, aloittaako Euroopan keskuspankki rahapolitiikkansa kiristämisen vielä tänä vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    2. 2

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    3. 3

      Radio Helsinki: Digelius-levykaupan Ilkka ”Emu” Lehtinen on kuollut

    4. 4

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    5. 5

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    6. 6

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    7. 7

      Venäläinen Deripaska vie yrityksensä pörssiin – En+ Groupin arvo jopa yli 7,2 miljardia euroa

    8. 8

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    9. 9

      ”Tekoäly kuin uusi sähkö” – Ministeri Lintilä: Kaksi vuotta sitten kukaan ei puhunut mitään

    10. 10

      Omistajaohjausosaston päällikkö ei hae jatkokautta – ”Kohti uusia haasteita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    2. 2

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    3. 3

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    4. 4

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    5. 5

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    6. 6

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    7. 7

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    8. 8

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    9. 9

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    10. 10

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää