Markkinat pettyivät vaikka Elisa petrasi tulostaan

Julkaistu:

Yhtiön säästöohjelma paransi tulosta, joka kuitenkin jäi ennusteista. Pörssikurssi romahtiyli kymmenen prosenttia.

Elisa julkisti torstaina markkinaodotuksia heikomman osavuosikatsauksen. Niin tulos kuin liikevaihto jäivät ennusteista, ja osakekurssi tipahti yli kymmenen prosenttia. Yhtiö myös ennusti toimialan kasvun pysyvän jatkossakin hitaana ja kilpailun kireänä. Elisa arvioi liikevaihtonsa laskevan hieman.

Toisella neljänneksellä liikevaihto laski 339 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan jakson 391 miljoonasta.

Liikevaihtoon vaikuttivat Saksan liiketoiminnasta luopuminen, kiinteän verkon volyymikehitys, matkaviestinnän pienentyneet yhdysliikennemaksut sekä hintojen aleneminen. Liikevaihtoa kasvatti Virossa toimiva tytäryhtiö.

Tulos parani viime vuoden seitsemästä miljoonasta 28 miljoonaan euroon. Yhtiön viime vuoden loppupuolella käynnistämä kustannussäästöohjelma onkin ylittänyt tavoitteet.

Elisa ennustaa kokonaistavoitteen eli 80 miljoonan säästöjen ylittyvän vuoden 2005 loppuun mennessä.

Yhtiön henkilöstö väheni melkein kahdella tuhannella viime vuoden vastaavasta jaksosta. Kustannussäästöohjelma ei vielä kokonaisuudessaan ole toteutunut.

– Tämä on meille erittäin tärkeää jatkossakin, emmekä anna yhtään periksi tavoitteistamme, Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila sanoi osavuosikatsauksen julkistamisen yhteydessä eilen torstaina.

Markkinat reagoivat kuitenkin Elisan tulokseen negatiivisesti.

– Käyttökate jäi selvästi alle odotusten. Elisan säästöohjelma on kyllä aikataulua edellä, mutta näyttää siltä, että osa säästöistä on menetetty markkinoinnin kasvuun. Kurssilasku on kuitenkin mielestäni hiukan liioiteltua, totesi eräs osakevälittäjä uutistoimisto Startelille.

Asiakasvaihtuvuustasoittui hieman

Matkaviestinnässä Elisa vahvisti markkina-asemaansa ja ilmoitti saaneensa 14 000 uutta matkapuhelinasiakasta toisella neljänneksellä. Lukuun sisältyvät Elisan lanseeraamat Kolumbus-liittymät, jotka kilpailevat muiden operaattoreiden niin kutsuttujen halpaliittymien kanssa.

Viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna liittymien määrä kuitenkin väheni 18 000:lla. Vaihtuvuus pieneni ensimmäisen neljänneksen huikeasta 47,4 prosentista 29,4 prosenttiin.

– Tilanne on rauhoittunut, mutta vaihtuvuus on edelleen suuri. Uskomme kilpailun matkaviestintämarkkinoilla edelleen jatkuvan kireänä, Veli-Matti Mattila sanoi.

Tavoitteena tarjota laajakaistaa koko maassa

Matkapuhelinliittymien käyttöaste kasvoi ja kompensoi osittain alentuneita hintoja ja pienentyneitä yhdysliikennemaksuja. Matkapuhelinliittymän käyttö oli toisella neljänneksellä keskimäärin 157 minuuttia kuukaudessa, mikä on 11 minuuttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana.

Laajakaistaliittymien määrä kasvoi viime vuoden vastaavasta jaksosta 71 prosenttia. Elisa tähtää siihen, että yhtiön laajakaistaliittymiä pystytään tarjoamaan koko maassa.

Kiinteän puhelinverkon liikevaihto laski kuusi prosenttia, mikä Elisan mukaan johtuu siitä, että puhe on siirtynyt matkapuhelinpuolelle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    2. 2

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    3. 3

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    4. 4

      2 500 euron korvausta perhevapaasta on haettu vasta vähän

    5. 5

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    6. 6

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    7. 7

      Joululahjat Kiinasta? Posti: Kohta on kiire – mm. Black Friday, Cyber Monday ja 1212 ruuhkauttavat

    8. 8

      ”Helsinkiin mahtuu ilman mitään markkinahäiriöitä joka vuosi noin 300-huoneinen hotelli lisää”

    9. 9

      Suomi ei päässyt jatkoon kisassa EU:n lääkevirastosta

    10. 10

      Amsterdam voitti kisan EU:n lääkevirastosta – Suomi sai lähes heikoimmat pisteet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    2. 2

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    3. 3

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    4. 4

      Rovaniemellä asuva Marko, 44, osti kaupunkikämpän Tallinnasta – ”Tarkoitus myös käyttää paljon itse”

    5. 5

      Kuntoalan yrittäjä Sanna sai apua eläkepäiviään viettävältä konkarilta: ”Hän ei syyllistä, että oletpa sinä tyhmä”

    6. 6

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    7. 7

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    8. 8

      2 500 euron korvausta perhevapaasta on haettu vasta vähän

    9. 9

      Suomi ei päässyt jatkoon kisassa EU:n lääkevirastosta

    10. 10

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    8. 8

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    9. 9

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    10. 10

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    11. Näytä lisää