200408094 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Älypuhelinyhtiö MyOrigo haki yrityssaneeraukseen

Julkaistu: 5.8.2004 20:00

Oululainen älypuhelinvalmistaja MyOrigo on hakenut yrityssaneerausta Oulun käräjäoikeudelta. Lisäksi yhtiö aloittaa yt-neuvottelut henkilöstön supistamisesta taloudellisten syiden vuoksi.

Syynä saneeraukseen ja yt-neuvotteluihin ovat tuotteen markkinoilletulon viivästyminen ja tästä johtuvat rahoitukseen liittyvät vaikeudet. MyOrigon tiedotteen mukaan osa yhtiön merkittävistä velkojista on antanut suostumuksensa yrityssaneeraukselle.

MyOrigo on kehittänyt mydevice-älypuhelinta, jossa hyödynnetään uudentyyppistä käyttöliittymää. Sen avulla voidaan esimerkiksi selata internet-sivuja puhelinta kallistelemalla.

Älypuhelimen piti tulla markkinoille jo viime vuonna. Kaleva-lehden mukaan tuotanto on kuitenkin viivästynyt, ja ensimmäiset toimitukset ovat antaneet odottaa itseään. Viimeksi heinäkuussa MyOrigon vt. toimitusjohtaja Teijo Postila kertoi, että ensimmäisiä toimituksia viritellään eurooppalaisille markkinoille.

Yhtiön älypuhelin on nyt läpäissyt tyyppihyväksyntä- ja operaattoritestit. Saneerauksella pyritään saamaan tuote markkinoille ja varmistamaan yhtiön toiminta.

Kalevan mukaan elokuussa alkoivat MyOrigossa noin 20 hengen lomautukset ja uudet yt-neuvottelut ovat alkamassa. Henkilökuntaa yrityksellä on noin 70.

MyOrigo kuului alun perin oululaiselle Microcellille. Toukokuun alussa osa MyOrigon toimivaa johtoa irtautui yhtiöstä ja perusti uuden yrityksen nimeltä F-Origin. Uusi yritys osti lisenssin ja kehitysoikeudet eräisiin MyOrigon kehittämiin teknologioihin ja tuoteoikeuksiin.

Tuoreimmat osastosta