Matkapuhelintenuusi aika on käsillä

Julkaistu:

Matkapuhelinten käytössä ollaan siirtymässä aivan uuteen aikaan. Maailman johtaviin it-vaikuttajiin kuuluva Macromedian mobiilitoiminnan johtaja Juha Christensen ennakoi multimedian muuttavan tapojamme käyttää matkapuhelinta. Taloussanomissa viime lauantaina julkaistussa haastattelussa Christensen muistutti, ettei kommunikointi matkapuhelinten välityksellä katoa minnekään, mutta se on vain yksi matkapuhelimen ominaisuus.

Matkapuhelinten multimediapalvelujen yleistyminen Euroopassa on ollut hidasta, koska käytössä on liian monia tekniikoita. Christensenin mukaan digitaalisten teknologioiden lähentyminen on vihdoin alkanut. Kysymys on hänen mielestään teknologia- ja ohjelmistoteollisuuden raja-aitojen murtumisesta. Vasta nyt matkapuhelimissa on riittävän hyviä prosessoreita ja värinäyttöjä. Ne mahdollistavat todellisen multimedian käytön.

Pelkkä teknologian kehittyminen ja yhdentyminen ei kuitenkaan riitä tekemään matkapuhelimesta laitetta, jonka parissa vietetään entistä enemmän vapaa-aikaa. Avainasemassa ovat teleoperaattorit. Heidän tehtävänään on tuoda matkapuhelimiin sellaista sisältöä, josta kuluttajat ovat kiinnostuneita ja josta he ovat valmiita myös maksamaan.

Christensenin mielestä Nokia on ollut edelläkävijä multimedian tuomisessa matkapuhelimiin. Siitä huolimatta multimedian merkitys oivallettiin ensimmäiseksi Aasiassa. Eurooppa oli vielä muutama vuosi siten matkaviestinnässä edelläkävijä, mutta nykyisin markkinoilla edetään Aasian ja erityisesti Japanin johdolla. Ne asiat, mistä Euroopassa nyt puhutaan tulevaisuuden mahdollisuuksina, ovat jo pääosin käytössä Japanissa.

Nokian kannalta matkapuhelinten tulevaisuus näyttää myönteiseltä. Christensen uskoo, että Nokian viime aikojen ongelmat ovat ohimeneviä. Hänen mielestään Nokia teki viisaan ratkaisun perustaessaan oman yksikön multimediaa varten. Se kertoo siitä, että Nokialla on muitakin tavoitteita kuin kuin pelkästään matkapuhelinten valmistaminen. Nokia pystyy Christensenin mukaan tekemään muita parempia puhelimia, jos se vain haluaa.

Matkaviestinnän muutos on erittäin lähellä. Christensenin mukaan 6–9 kuukauden sisällä multimediapuhelimet hallitsevat markkinoita. Multimedian käyttäminen ei onnistu vanhemmilla puhelimilla. Kuluttajien kannalta tilanne ei ole mukava, koska uusien palvelujen käyttäminen edellyttää puhelimen uusimista. Apu löytyy Christensenin mukaan siitä, että puhelinten vuokraaminen operaattorilta tulee yleistymään. Puhelimen voi saada käyttöönsä myös edullisesti, mutta hintaa maksetaan matkapuhelimen laskun yhteydessä.

Christensenin mukaan operaattorit myyvät entistä enemmän omia brändipuhelimiaan, ja kilpailua tullaan käymään puheajan lisäksi entistä enemmän palvelujen määrällä ja laadulla.

Viimeisen vuoden aikana operaattorit ovat kilpailleet verisesti puhelujen hinnoilla. Jatkossa kisassa pärjäävät ne, joilla on edelleen varaa kehittää uusia kuluttajia kiinnostavia palveluja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    3. 3

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    4. 4

      Rovaniemellä asuva Marko, 44, osti kaupunkikämpän Tallinnasta – ”Tarkoitus myös käyttää paljon itse”

    5. 5

      Kommentti: Talouskasvun varjopuoli: euroalueen ylijäämä on jo epänormaalin suuri

    6. 6

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    7. 7

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    8. 8

      Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa: Päijät-Hämeessä 24 950 € – Lapissa vain 2 520 €

    9. 9

      Euron arvo lähestyy kymmentä kruunua – edellisestä kerrasta kahdeksan vuotta

    10. 10

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    11. Näytä lisää

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    8. 8

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    9. 9

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    10. 10

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    11. Näytä lisää