Reaalikorko kääntyijyrkkään nousuun

Julkaistu:

Asuntolainan todelliset korkokulut ovat nyt jyrkimmässä nousussaan vuosiin. Inflaatiosta puhdistettu asuntolainojen keskimääräinen reaalikorko on tuoreimpien, kesäkuisten inflaatio- ja korkotietojen mukaan nyt prosenttiyksikön verran korkeampi kuin viime vuoden lopussa.

Lainakorko vie nopeasti kasvavan osan lainanhoitajan käytännön ostovoimasta, sillä asuntolainojen viitekorkoina yleisimmät markkinakorot kipuavat samaan aikaan kuin inflaatio mataa nollan tuntumassa. Korkojen kohoaminen nollainflaation aikana merkitsee, että jokainen korkovärähdys ylöspäin iskee täydellä painollaan lainanhoitajan kukkaroon.

Asuntolainojen viitekorkona yleisin 12 kuukauden euribor-korko on nyt sahannut 2 ja 2,5 prosentin väliä reilun vuoden ajan. Samaan aikaan vuoden euriboriin sidottujen uusien asuntolainojen kaikkine kuluineen laskettu todellinen kokonaiskorko on keskimäärin vaihdellut 3,25:n ja 3,5 prosentin välissä.

Taloussanomille korkokatsauksia kokoavan Suomen Rahatiedon SRT:n mukaan asuntolainojen keskikorko oli viime maaliskuussa 3,25, josta se on kevään ja kesän mittaan taas kivunnut kohti 3,5:ttä.

Uusien euribor-lainojen todellinen kokonaiskorko oli kesäkuun lopussa keskimäärin 3,44 prosenttia. Koska Tilastokeskuksen kuluttajahintojen muutoksesta laskema inflaatio oli kesäkuussa lievästi miinusmerkkinen (-0,1 prosenttia), kohosi asuntolainojen reaalikorko hieman nimelliskorkoa suuremmaksi.

Korkojen tai inflaation tulevaa kehitystä ei varmasti tiedä kukaan, mutta ainakin korkomarkkinoiden odotukset ovat parhaillaan suomalaiselle asuntovelalliselle hieman tukalat.

Yhdysvaltain keskuspankki nosti ohjauskorkoaan kesäkuussa 0,25 prosenttiyksiköllä, ja yleisen markkinatulkinnan mukaan lisää pieniä koronnostoja on odotettavissa lähikuukausina. Samojen markkinaodotusten mukaan Euroopan keskuspankki EKP seuraa pikapuolin esimerkkiä nostamalla omaa ohjauskorkoaan. Peruste koronnostoille on, että inflaatio on pikkuhiljaa kohonnut niin Yhdysvalloissa kuin euroalueellakin.

Suomalaisittain korkonäkymät ovat tavallista hankalammat, sillä meikäläinen inflaatio on nyt merkittävästi matalampi kuin euroalueen saati Yhdysvaltain inflaatio. Meillä lainojen reaalikorko on jo nyt merkittävästi korkeampi kuin suurissa euromaissa, ja nyt ero uhkaa kasvaa entisestään.

Asuntolainojen yleisimmät viitekorot, euribor-korot määräytyvät kansainvälisillä korkomarkkinoilla, joiden tasoon ja suuntaan vaikuttavat eniten suurten valtioiden velanotto ja suurten kansainvälisten korkosijoittajien odotukset suurimpien maiden talouskehityksestä ja varsinkin inflaatiosta.

Suomi ei ole yksi maailman tai edes Euroopan suurista maista, vaan yksi Euroopan rahaliiton EMU:n pienimmistä jäsenmaista. Suomessa ja kaikissa muissakin euromaissa lyhyet markkinakorot ovat samoja Euroopan keskuspankin EKP:n noteeraamia euribor-korkoja.

Asuntolainan hoitokulut perustuvat lainaehdoissa sovittuun nimelliskorkoon, lainan muihin kuluihin ja lainan lyhennystapaan. Mutta vasta lainanhoitokulujen suhteuttaminen inflaatioon kertoo lainakoron todellisen vaikutuksen maksajansa talouteen.

Kolmen ja puolen prosentin lainakorko on nyt nollainflaation aikana täysin eri asia kuin takavuosikymmenten korkosäännöstelyn aikaan, jolloin asuntolainan nimelliskoro saattoi olla jopa yli kymmenen prosentin inflaatiovauhdista huolimatta sama kuin nyt. Laina-asiakkaan todellisuudessa ”kärsimä” lainan reaalikorko oli tuolloin jopa reippaasti negatiivinen, eli velka oli helppo keino tienata.

Negatiivinen reaalikorko suosi velallisia, sillä lainasta korkoina ja lyhennyksinä maksettavat markat olivat inflaation verran ”halvempia” kuin lainaksi alunperin saadut arvokkaammat markat.

Nyt nollainflaation aikana lainan reaalikorko on suunnilleen sama kuin nimelliskorko eli lainasta maksettavat korko- ja lyhennyseurot ovat täsmälleen samanarvoisia kuin lainaksi saadut eurot.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    5. 5

      Henkilöstön vuokraus kasvaa ennätysvauhtia

    6. 6

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    7. 7

      Kommentti: Sopeutumiseläkkeistä viis – eläkejärjestelmä on antelias kaikille hyvätuloisille

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    10. 10

      Outer-Rim voitti Jyväskylän liikeideakisan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    3. 3

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    4. 4

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    8. 8

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    9. 9

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    10. 10

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    5. 5

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää