Singaporen talouselämä luottaa maan uuteen pääministeriin

Julkaistu:

Valtion talouskasvaa yli kymmenen prosentin tahtia Kiinan ja Intian imussa

Singaporen elinkeinoelämä on ottanut innostuneesti vastaan pääministeri Goh Chok Tongin seuraajan julkistamisen. Neljätoista vuotta maata johtanut Goh saa seuraajakseen maan valtapuolueen PAP:n (People’s Action Party) laajasti tukeman Lee Hsien Loongin, Gohin hallituksen varapääministerin ja finanssiministerin.

Lee pääsee aloittamaan vahvan kasvun aikaan. Bruttokansantuote kasvoi tämän vuoden toisella vuosineljänneksellä peräti 11,7 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kasvun taustalla on maan talouden toipuminen viime vuoden sars-epidemian vaikutuksista sekä jatkuva hyötyminen Aasian suurvaltojen kasvusta.

Singaporen teollisuustuotanto kasvoi 18 ja palvelujen tuotanto 11 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Elektroniikkatuotanto on edelleen Singaporen merkittävin kasvun lähde, minkä lisäksi esimerkiksi biolääketiede kasvaa vahvasti.

Palveluissa erityisesti hotelli-, ravintola- ja kuljetusbisneksen kasvu oli vahvaa viime vuoden taantuman jälkeen.

Työttömyys onlisännyt sosiaalimenoja

Vahvasta kasvusta huolimatta etenkin Kiinan ja Intian nopea kasvu on lisännyt Singaporen paineita kustannustehokkuuteen ja alhaisen verotuksen säilyttämiseen. Työttömyys on noussut vuoden 1990 1,4 prosentista 4,5 prosenttiin, mikä on lisännyt paineita sosiaalimenojen kasvattamiseen.

Uuden haasteen on tuonut nuorten singaporelaisten koulutustason nousu ja liikkuvuuden kasvu, minkä vuoksi nuorten huippujen pitämiseksi maan rajojen sisällä on haettava uusia keinoja.

Uuden pääministerin Leen ansiot taloudenhoidossa ovat kuitenkin laajasti tunnetut: finanssiministerin tehtävien lisäksi hän on muun muassa toiminut Singaporen rahatalouden viranomaisyksiön (Monetary Authority of Singapore) puheenjohtajana, johtanut useita taloudellisiin kysymyksiin keskittyneitä komiteoita sekä ollut merkittävässä roolissa maan finanssipolitiikan vapauttamisessa.

Leen valinta Gohin seuraajaksi miellyttääkin maan talouselämää. Singaporen pörssin analyytikot kertoivat Strait Times -lehdessä olevansa luottavaisia osakemarkkinoiden vakaudesta ensi kuussa, jolloin poliittinen muutos maassa tapahtuu. Yritysjohtajat kertoivat niin ikään luottavansa Leen kykyihin luotsata pientä kaupunkivaltiota Aasian kiristyvässä kilpailutilanteessa.

Jo 32-vuotiaanakenraaliksi

Lee, 52, tuli mukaan politiikkaan kaksi vuosikymmentä sitten palveltuaan sitä ennen kymmenen vuotta maan puolustusvoimissa. Hän yleni prikaatinkenraaliksi jo 32-vuotiaana, ja myös miehen siviiliura oli nousujohteinen: vuonna 1990 tuore pääministeri Goh nimitti Leen aisaparikseen.

Pääministerin kanslia vahvisti uuden pääministerin nimen lauantaina. Singaporen presidentti S R Nathan nimittää pääministerin ja hänen kokoamansa hallituksen maan kansallispäivänä 12. elokuuta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    2. 2

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    3. 3

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    4. 4

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    5. 5

      Marimekon toimitusjohtaja listaa, miksi japanilaiset fanittavat yhtiötä: ”Leikkisyys, omaperäisyys, pilke..”

    6. 6

      Finnairista tehtyjen valitusten määrä räjähti: tältä vuodelta kasassa jo 587 riitaa

    7. 7

      Tesla julkisti sähkökuorma-auton

    8. 8

      Tuhat rekkaa päivässä  –  S-ryhmän valtavan logistiikkakeskuksen käyttöönotto etenee

    9. 9

      Sanoma myy entisen päämajansa ulkomaalaiselle sijoittajalle

    10. 10

      Norjan öljyrahasto aikoo luopua öljy- ja kaasuteollisuudesta – työeläkeyhtiö Varma: Seuraamme päätöksiä tarkkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    2. 2

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    3. 3

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    4. 4

      Tesla julkisti sähkökuorma-auton

    5. 5

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    6. 6

      Finnairista tehtyjen valitusten määrä räjähti: tältä vuodelta kasassa jo 587 riitaa

    7. 7

      Nettikiristäjä voi tarjota uhrille apuaan kuin asiakaspalvelija – varo näitä neljää viheliäistä häirikköä

    8. 8

      Marimekon toimitusjohtaja listaa, miksi japanilaiset fanittavat yhtiötä: ”Leikkisyys, omaperäisyys, pilke..”

    9. 9

      Kansan­edustaja tyrmistyi Puolustus­voimien luolan huuto­kaupasta – ”Voi päätyä vääriin käsiin”

    10. 10

      Siemens vähentää jopa 6 900 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Kunnantalo lähti pilkkahinnalla: Arvio 140 000, myyntiin 25 000 eurolla

    7. 7

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    8. 8

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    9. 9

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    10. 10

      Cheekin firmalla miljoonien kassa – ura loppuu, mutta rahaa riittää

    11. Näytä lisää