Kiinan kasvu 9,6 prosenttia

Julkaistu:

Kiinan talous laajeni toisella neljänneksellä 9,6 prosenttia vuoden takaisesta. Vauhti jäi ekonomistien ennusteita hitaammaksi.
Ensimmäisellä neljänneksellä Kiinan talous kasvoi 9,8 prosenttia viime vuoden vastaavasta jaksosta. Huhti-kesäkuulle analyytikot povasivat 10-12 prosentin kasvua, jonka alle Kiina siis reippaasti jäi.

Bloombergin haastattelemat analyytikot arvelevat, että hallituksen jarrutuspolitiikan takia talous saattoi jopa supistua ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Asiantuntijat eivät kuitenkaan pidä hidastumista liian äkillisenä tai dramaattisena.

Tammi-kesäkuussa talous kasvoi 9,7 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, Kiinan tilastovirasto vahvisti perjantaina.

Hyvästä kehityksestä huolimatta tilastoviranomaiset varoittavat myös ongelmista. Tällaisina pidetään yritysten rahoitusaseman heikentymistä, minkä vuoksi hallitus on suitsinut pankkien antolainausta. Toinen ongelma liittyy nopean kasvun aiheuttamaan energiapulaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kesäkuussa kuluttajahintaindeksi laski 0,7 prosenttia toukokuusta. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla kuluttajahintojen nousuvauhti eli inflaatio oli 3,6 prosenttia vuositasolla.

Tuotantoinvestoinnit kasvoivat ensi puoliskolla 28,6 prosenttia, vaikka hallitus on yrittänyt hillitä juuri näitä panostuksia. Vuotta aiemmin kasvu oli vieläkin huimempaa eli kokonaista 43 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    3. 3

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    4. 4

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    5. 5

      90-luvun lama iski myös seuraavaan sukupolveen – vaikutti uravalintoihin

    6. 6

      Fortumin toimitusjohtaja Ylelle: Uniperin hyökkäys kauppaa vastaan hieman hämmentävä

    7. 7

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    8. 8

      Kuparin hinta kohosi yli 7 000 dollarin ensi kertaa vuoden 2014 jälkeen

    9. 9

      Tanskan TV2: H&M ja muut tunnetut vaatemerkit polttavat tonneittain uusia vaatteita

    10. 10

      Espanja laski kasvuennustettaan Katalonian kriisin aiheuttaman epävarmuuden takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    3. 3

      90-luvun lama iski myös seuraavaan sukupolveen – vaikutti uravalintoihin

    4. 4

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    5. 5

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    6. 6

      Fortumin toimitusjohtaja Ylelle: Uniperin hyökkäys kauppaa vastaan hieman hämmentävä

    7. 7

      Tanskan TV2: H&M ja muut tunnetut vaatemerkit polttavat tonneittain uusia vaatteita

    8. 8

      Ophelia-myrsky rantautui Irlantiin – lentoyhtiöt peruvat lentojaan

    9. 9

      Tässä työpaikassa pitää ehdottaa palkankorotusta ensin kaverille

    10. 10

      Tv-draama johti ostoryntäykseen pörssissä – kirja paljastaa Kiinan talouden erikoisuudet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    3. 3

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    4. 4

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    5. 5

      Margit osti talon 30 000 eurolla ja remontoi sitä nyt ilman lainaa – ”Säästän suunnittelemalla ostokseni”

    6. 6

      Heli Juupajoelta teki arkisesta ongelmasta miljoonabisneksen – ”Mieletöntä, miten pitkälle olen päässyt”

    7. 7

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    8. 8

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    9. 9

      Taloyhtiölainoista isoja ongelmia – ”Monessa yhtiössä on osakkaana käytännössä maksukyvyttömiä henkilöitä”

    10. 10

      Sadat kodit vasaran alla ympäri Suomea – Oulussa pariskunta ei lyhennysvapaan jälkeen kyennyt lyhentämään lainaansa

    11. Näytä lisää