Efore varoittaa ennustetta pienemmästä kasvusta

Julkaistu:

Elektroniikkayhtiö Efore varoittaa kolmannen neljänneksen ja koko tilikauden liikevaihdon kasvun jäävän selvästi aiempaa pienemmäksi.

Yhtiö varoittaa myös kolmannen vuosineljänneksen liikevoiton laskevan noin 1,2 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 1,8 miljoonasta eurosta.

Aiemmin Efore oli ennakoinut tilikauden kolmannen neljänneksen liiketuloksen kasvavan jonkin verran vuotta aiemmasta.

Yhtiö odottaa nyt kolmannen neljänneksen eli touko–heinäkuun liikevaihdon kasvavan noin kymmenen prosenttia vuotta aiemmasta, kun yhtiö ennusti aiemmin 20–30 prosentin kasvua.

Koko tilikauden liikevaihdon kasvu on jäämässä noin 15 prosenttiin aiemman 20–30 prosentin kasvuennusteen sijaan.

Efore odottaa koko tilivuoden liikevoittonsa nousevan viime tilikautta paremmaksi.

Yhtiön mukaan touko–heinäkuun pienempi kasvu johtuu muun muassa eräiden tietoliikenneoperaattorien liittoutumisista ja yhdistymisistä seuranneista investointien lykkäyksistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    2. 2

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    3. 3

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    4. 4

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    5. 5

      Marimekon toimitusjohtaja listaa, miksi japanilaiset fanittavat yhtiötä: ”Leikkisyys, omaperäisyys, pilke..”

    6. 6

      Finnairista tehtyjen valitusten määrä räjähti: tältä vuodelta kasassa jo 587 riitaa

    7. 7

      Tesla julkisti sähkökuorma-auton

    8. 8

      Tuhat rekkaa päivässä  –  S-ryhmän valtavan logistiikkakeskuksen käyttöönotto etenee

    9. 9

      Sanoma myy entisen päämajansa ulkomaalaiselle sijoittajalle

    10. 10

      Kommentti: Norjalaiset, sankareita vai suuria hurskastelijoita?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    2. 2

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    3. 3

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    4. 4

      Tesla julkisti sähkökuorma-auton

    5. 5

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    6. 6

      Nettikiristäjä voi tarjota uhrille apuaan kuin asiakaspalvelija – varo näitä neljää viheliäistä häirikköä

    7. 7

      Finnairista tehtyjen valitusten määrä räjähti: tältä vuodelta kasassa jo 587 riitaa

    8. 8

      Marimekon toimitusjohtaja listaa, miksi japanilaiset fanittavat yhtiötä: ”Leikkisyys, omaperäisyys, pilke..”

    9. 9

      Kansan­edustaja tyrmistyi Puolustus­voimien luolan huuto­kaupasta – ”Voi päätyä vääriin käsiin”

    10. 10

      Siemens vähentää jopa 6 900 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Kunnantalo lähti pilkkahinnalla: Arvio 140 000, myyntiin 25 000 eurolla

    7. 7

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    8. 8

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    9. 9

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    10. 10

      Cheekin firmalla miljoonien kassa – ura loppuu, mutta rahaa riittää

    11. Näytä lisää