Kesähäät tuovat kiireen pitopalvelulle

Julkaistu:

Pitopalveluyrittäjä joutuusovittamaanyhteen asiakkaan unelmat jatodellisuuden,jossa ruoka ei pysy kuumana pelkällä lämminhenkisellä tunnelmalla

– Sen olen joutunut näiden 16 vuoden aikana kantapään kautta oppimaan, että ihan kaikkea ei asiakkaalle kannata luvata, tuumii Juhla Mintut -pitopalvelun omistaja Olli Rehmonen, 41, ja lastaa muistotilaisuuteen valmistettuja täytekakkuja ja lihapatoja pakettiautoon.

Rehmonen vastaa pääkaupunkiseudulla toimivassa Juhla Mintuissa myynnistä ja hallinnosta, mutta joutuu tarpeen vaatiessa muuntautumaan kuskiksi tai tiskaajaksi.

Pitkä kokemus on opettanut, ettei asiakkaalle kannata luvata esimerkiksi satojen ihmisten juhlia metsän keskelle, missä ei ole kunnollista keittiötä ja juoksevaa vettä. Terveysviranomainen kun on kovin tarkka, että kaikki on hygieenistä ja ruoka oikean lämpöistä.

Rehmonen joutuukin useimmiten muokkaamaan asiakkaiden unelmia todellisuuteen sopiviksi. Taitoa vaaditaan myös morsiusparin, sulhasen vanhempien ja morsiamen vanhempien vaatimusten yhteensovittamisessa.

– Siinä on jo niin monta päättäjää, että diplomaatin taitoja tarvitaan. Joskus menee niinkin tiukaksi väännöksi, että minun on otettava ohjat käsiini, Rehmonen kuvailee.

Touko–kesäkuukuumin sesonki

Pitopalveluissa vuoden kiireisin jakso on toukokuun alusta juhannukseen asti, jolloin järjestetään häitä, rippijuhlia ja firmojen kesäjuhlia. Touko–kesäkuun myynti ylittää jopa marras–joulukuun pikkujoulusesongin myynnin.

Vuoden ehdottomasti kiireisin päivä on lakkiaispäivä, jolloin kaikki juhlat alkavat lähes samaan aikaan.

– Nykyään käytetään pitopalvelua yhä enemmän myös pienemmissä juhlissa kuten rippi- ja kastejuhlissa. Nyt juhlitaan taas myös synttäreitä, vaikka välillä oli sellainen trendi, että syntymäpäiväsankari lähti matkoille karkuun, Rehmonen kertoo.

Vaikka Juhla Mintuista voi tilata pelkät ruoatkin, jopa 80 prosenttia asiakkaista ottaa koko paketin astioineen ja tarjoilijoineen. Ruoissa välimerellinen, tapas-tyylinen ruoka on nyt suosittua. Myös arabialainen ruoka on Rehmosen mukaan tulossa muotiin.

– Nyt haetaan uusia tuulia, vähän erilaista kuin se perinteinen suomalainen graavilohi, hän valaisee.

Elämäntehtävänähäät ja hautajaiset

Olli Rehmonen vakuuttaa pitopalvelun olevan hänen unelma-ammattinsa. Hän aloitti alan työt jo lukioikäisenä tekemällä viikonloppukeikkaa perniöläisessä pitopalvelussa. Lukion jälkeen hän kävi ravintolakoulu Perhon ja Haaga Instituutin.

Kolmen opiskelukaverinsa kanssa hän perusti vuonna 1988 Juhla Mintut, jonka nimi tulee yrityksen Helsingin Malmilla sijaitsevan toimiston mintunvärisistä seinistä. Neljästä kaverista on firmassa enää kaksi, Rehmonen ja toinen omistaja, keittiöpuolesta vastaava Ari Välimäki.

– Lähdimme yritysmaailmaan ihan vihreinä, eikä toiveissamme ja odotuksissamme ollut mitään realiteettia. Laman aikana meillä oli vielä lainaa ja korot pilvissä, mutta selvisimme parin suuren yritysasiakkaan avulla.

Välillä Juhla Mintut pitivät Malmin tiloissaan lounasravintolaakin, joka ei kuitenkaan pärjännyt huonon sijaintinsa takia. Nyt yritys keskittyy vain pitopalveluun ja erityisesti yritysasiakkaisiin, joiden joukossa on suuria suomalaisia pörssiyhtiöitäkin.

Pitopalvelussatarvitaan luovuutta

Työnsä huonoimmaksi puoleksi Rehmonen haukkuu vapaa-ajan vähyyttä. Lomatkin on sovittava lyhyellä varoitusajalla työtilanteen mukaan. Hyvien työntekijöiden löytäminen tuottaa myös välillä päänvaivaa.

– Jos meillä on päivässä kaksitoista tilaisuutta, minä en tietenkään voi olla henkilökohtaisesti kaikissa tilaisuuksissa. Siksi tarjoiluhenkilökunnalla on erityisen suuri rooli.

Mutta ei Rehmonen valita vaan päinvastoin kiittelee alan luovuutta.

– Ravintola on aina liikeideansa mukainen, mutta pitopalvelussa voi vaikuttaa niin paljon lopputulokseen, ruokaan, kattaukseen.

Rehmonen hyppää pakettiauton rattiin ja suuntaa kohti Malmin-toimistoa ja sen mintunvärisiä seinäkaakeleita. Takana on vuoden kiireisin työrupeama ja edessä ruhtinaallinen kahden viikon kesäloma. Kesähäät ja elokuussa lomilta palaavat yritysasiakkaat tietävät kuitenkin loppukesästä pitkiä työpäiviä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori HS:ssa: ”Yhteiskunnan tehtävä ei ole tarjota koulutusta vastaavaa työtä”

    2. 2

      IEA povaa ”räjähdysmäistä kasvua” USA:n öljyntuotantoon

    3. 3

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    4. 4

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    5. 5

      Haluatko parhaimman tuoton osakkeillesi? Tutkimus: Analyytikkojen kuunteleminen ei kannata

    6. 6

      Suomalaiset pörssiyhtiöt maksavat tänä vuonna reippaat osingot – sukanvarteen jää silti

    7. 7

      Uniper: Fortumin tarjous edelleenkään ei houkutteleva

    8. 8

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    9. 9

      Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

    10. 10

      Venäläisten viisumihakemukset Suomeen lisääntyneet huimasti: kasvua liki 60 prosenttia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    2. 2

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    3. 3

      Marja-Leenan, 59, verkkopankista löytyivät ventovieraan lainatiedot – Nordea: ”Erittäin valitettava tilanne”

    4. 4

      Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

    5. 5

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    6. 6

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    7. 7

      Professori HS:ssa: ”Yhteiskunnan tehtävä ei ole tarjota koulutusta vastaavaa työtä”

    8. 8

      Analyytikko: Rolls-Roycen toiminnot kiinnostanevat Wärtsilää – toimintaa myös Suomessa

    9. 9

      Haluatko parhaimman tuoton osakkeillesi? Tutkimus: Analyytikkojen kuunteleminen ei kannata

    10. 10

      Anni, 24, arvasi paksun kirjeen sisältävän jotain outoa: Posti lipsautti 10 ihmisen palkkatiedot väärälle ihmiselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    2. 2

      Ismo, 50, vaihtoi toimistotyöt Lapin erämaihin – traaginen turma keväthangilla jätti haavan sieluun

    3. 3

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      Näin älytöntä puhelinta hehkutetaan: ”Tuli ihan miljonääriolo”

    11. Näytä lisää