OECD moittii Venäjää Jukos-oikeudenkäynnistä

Julkaistu:

”Oikeuskäsittely on poliittinen ja yksipuolinen”

Talouden yhteistyö- ja kehitysjärjestö OECD arvostelee Venäjän valtion toimintaa öljy-yhtiö Jukosin oikeuskäsittelyssä:

– Oikeudenkäynti Jukosin johtajaa Mihail Hodorkovskia vastaan on lain yksipuolista tulkitsemista ja politiikkaa.

OECD kommentoi oikeudenkäyntiä Moskovassa julkistaessaan Venäjän talouskatsauksen.

Raportissaan järjestö painottaa, että Venäjän olisi helpotettava pienten ja keskisuurten yritysten oloja, vähennettävä korruptoitunutta byrokratiaa ja vahvistettava oikeuslaitosten riippumattomuutta sekä päätösten läpinäkyvyyttä. Tiedotusvälineille on taattava vapaa toiminta.

Omistuslakien epäselvyys jarruttaa Venäjällä yrittäjyyttä, sillä valtio pystyy puuttumaan kaikkeen. OECD sälyttää vastuun Venäjän talouden kasvusta viranomaisille, joiden olisi hajautettava taloutta öljyriippuvuudesta.

Venäjän talous on kasvanut keskimäärin 6,7 prosentin vuosivauhtia vuosien 1999 ja 2003 välillä, vuoden 1998 finanssikriisin jälkeen.

Järjestö suosittaa keskittymään vahvemmin myös kaasuun eikä vain öljyyn. Venäjän suuri haaste on uudistaa valtion omistamat kaasu- ja sähkömonopolit, sillä varsinkaan kaasualaa ei ole uudistettu vielä lainkaan. Ala tarvitsee uudet lait, ja venäläinen kuluttaja mahdollisuuden valita.

Rupla saa vahvistua

OECD patistaa Venäjää lisäämään raaka-ainesektorin verotusta ja keventämään muiden toimialojen verorasitusta.

Myös pankkiuudistus viipyy yhä, vaikka OECD myöntääkin yksityisten lainojen saannin helpottuneen viime aikoina.

Valtiontalouden budjetti olisi saatava tasapainoiseksi myös niinä vuosina, kun öljystä riippuvalla taloudella menee huonommin.

Venäjä on yrittänyt vähentää viime vuosina samanaikaisesti niin inflaatiota kuin valuutan vahvistumista, mutta OECD kehottaa nyt keskittymään inflaation pienentämiseen ja sallimaan ruplan vahvistumisen.

Inflaatio on saatu jo putoamaan noin 10 prosenttiin, kun se vuonna 1998 huiteli 85 prosentissa.

Venäjä on uusimassa eläkejärjestelmäänsä, minkä onnistuminen on OECD:n mukaan elintärkeää.

Palkkataso on noussut korkeammalle kuin ennen vuoden 1998 talouskriisiä, ja työttömyys on samassa ajassa pudonnut 13 prosentista noin 8 prosenttiin.

Venäläisten terveysolot ovat kuitenkin edelleen kehnot, ja monet sairaudet johtuvat köyhyydestä. Venäjän olisi uusittava myös terveydenhuoltonsa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    4. 4

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    5. 5

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    8. 8

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    9. 9

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    10. 10

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    10. 10

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää