Benefon vaihtoitoimitusjohtajaansa

Julkaistu:

Telematiikkayhtiö Benefonin hallitus nimitti keskiviikkona yhtiön myyntijohtajan Tomi Raidan uudeksi toimitusjohtajaksi.

Benefonin siirryttyä Octagon Solutions -sijoitusyhtiön omistukseen helmikuussa silloinen toimitusjohtaja Jukka Nieminen sai siirtyä uuden toimitusjohtajan tieltä pois. Sijoitusyhtiön edusmies Juha Kiikeri astui väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi maaliskuussa.

Benefonin hallituksessa istuvat Octagon Solutionsin Lontoossa asuvat sijoittajat Jeffrey Crevoiserat ja Brian Katzen sekä Juha Kiikeri, joka Kiikeri jatkaa jäsenenä ja tarvittaessa neuvonantajana.

– Se oli osa alkuperäistä suunnitelmaa että olen vain väliaikaisesti toimitusjohtaja. Ei ollut tarkoituskaan jäädä, Kiikeri sanoo. – Olin se joka teki diilin ja hoitelin muutaman kiusallisen asian pois sieltä.

Uusi toimitusjohtaja Tomi Raita on ollut henkisesti sitoutunut Benefoniin jo kymmenen vuotta. Hän jätti yhtiön neljäksi vuodeksi hoitaakseen muita tehtäviä ja huhtikuussa Kiikeri pyysi häntä palaamaan myyntijohtajaksi.

– Ilmeisesti omistajat tarvitsivat nyt toisenlaista johtajuutta. Kiikeri ja omistaja näki asialliseksi että otan firman operatiivisen vetovastuun, Raita sanoo.

Raita jatkaa työtä vaikeuksissa olevan Benefonin saamiseksi kannattavaksi.

– Tarvitsemme enemmän proaktiivisuutta asiakastyöskentelyyn. Sitä kautta luodaan uskoa yhtiöön. Se on ihan raakaa työtä mitä nyt lähdetään tekemään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Orjatöitä vai rentoa meininkiä yli tonnin palkalla? Näin lukijat ajattelevat työkokeiluista

    2. 2

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    3. 3

      Matkahuollon vika nyppii yrittäjää Black Fridayna – pieni verkkokauppa teki ”radikaalin ratkaisun”

    4. 4

      Matkahuollossa ”kiusallinen” häiriö – syyksi epäillään Black Fridayn ruuhkaa

    5. 5

      Rakennuslehti: Uudisasunnon hinta pomppasi 55 000 euroa – ”kasinopeli” nostaa nyt asuntojen hintoja

    6. 6

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    7. 7

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    8. 8

      Tokmanni: Kesko yrittää estää Mika Rautiaisen siirtyminen Tokmannin johtoon

    9. 9

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    10. 10

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    2. 2

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    3. 3

      Orjatöitä vai rentoa meininkiä yli tonnin palkalla? Näin lukijat ajattelevat työkokeiluista

    4. 4

      Matkahuollon vika nyppii yrittäjää Black Fridayna – pieni verkkokauppa teki ”radikaalin ratkaisun”

    5. 5

      Viro korotti alkoholi­veroa ja viinaralli siirtyi Latviaan – Tulli: Kyllä sitä jouset pohjassa tuodaan

    6. 6

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    7. 7

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    8. 8

      Rakennuslehti: Uudisasunnon hinta pomppasi 55 000 euroa – ”kasinopeli” nostaa nyt asuntojen hintoja

    9. 9

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    10. 10

      Onko lompakkosi sisältö kuin saksalaisella vai lähempänä portugalilaista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    3. 3

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    4. 4

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    5. 5

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    6. 6

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    7. 7

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    8. 8

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    9. 9

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    10. 10

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    11. Näytä lisää