Jukos varoitti öljyn tuotannon häiriöstä

Julkaistu:

Yhtiön mukaan Venäjän finanssiministeriö käy suoria neuvotteluja velkojien kanssa

Venäläisen Jukos-öljy-yhtiön hallituksen puheenjohtajan Viktor Gera?t?enkon mukaan yhtiön öljyntuotanto ja vienti saattavat häiriintyä Venäjän veroministeriön jäädytettyä yhtiön tilit torstaina verovelkojen maksun varmistamiseksi.

Raakaöljyn hinta maailmanmarkkinoilla oli perjantaina nousussa Jukos-uutisten siivittämänä. Jukosin öljyntuotanto vastaa noin kahta prosenttia maailman koko raakaöljyntuotannosta.

Venäjän keskuspankin entinen pääjohtaja Gera?t?enko arvosteli sitä, että Venäjän veroministeriö ei yhtiön tilien takavarikon sijasta suostunut takavarikoimaan verovelkojen vakuudeksi Jukosin omistamia Sibneft-öljy-yhtiön osakkeita, joiden markkina-arvo riittäisi kattamaan koko maksuun tulleen verorästin.

Jukos omistaa 35 prosentin Sibneftin osakepaketin, jonka markkina-arvo on noin 3,7 miljardia euroa. Moskovalainen välimiesoikeus määräsi keskiviikkona Jukosin viiden päivän sisällä maksamaan yli 2,8 miljardia euroa verorästejä vuosilta 1999 ja 2000.

Yhtiö valumassavaltion hallintaan

Näyttää yhä selvemmältä, että Jukos on siirtymässä tavalla tai toisella valtion hallintaan. Torstaina Venäjän veroministeriö ilmoitti, että sillä on vuoden 2001 verotarkastuksen perusteella Jukosille vielä uusi 2,8 miljardin euron verovaatimus.

Yllätyksiä saattaa tulla vielä vuosien 2002 ja 2003 verotarkastuksista. Lopputuloksena saattaa olla, että verovelat nousevat niin suuriksi, että Jukos siirtyy kokonaan tai osittain valtion omistukseen velkojen kuittaamiseksi.

Tähän viittaavat Venäjän presidentin ja hallituksen lausumat siitä, että yrityksen ei anneta valua konkurssiin samalla kun veroviranomaisten vaatimukset yritykselle kuitenkin vain kasvavat. Gera?t?enkon mukaan Venäjän finanssiministeriö on myös käynyt erillisiä neuvotteluja Jukosin velkojien kanssa, ja virkamiehet ovat vakuuttaneet, että Jukosia ei päästetä konkurssiin.

Eräät Jukosin velkojat ilmoittivat aikaisemmin mahdollisuudesta vaatia luottojen takaisinmaksua ennenaikaisesti.

Osakekurssijatkoi laskua

Jukosin osakekurssi jatkoi Venäjän pörsseissä perjantaina jo torstai-iltana veroministeriön lausunnon jälkeen alkanutta romahdusmaista laskua. Yhtiön kurssi laski Moskovan RTS-pörssissä yli 17 prosenttia, mutta sai myöhemmin päivällä takaisin osan menetetystä.

Luottoluokituslaitos Standard & Poor’s laski Jukosin luokitusta eilen yhdellä pykälällä CC:hen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    4. 4

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    5. 5

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    6. 6

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    9. 9

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    10. 10

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    3. 3

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    9. 9

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    10. 10

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää