Finnairin ekologinen lokero

Julkaistu:

Lentoyhtiöiden jo viisitoista vuotta jatkuneen murroskauden keskellä piskuinen Finnair näyttää löytäneen itselleen ekologisen lokeron.

Murroksen taustalla on lentoliikenteen vapauttaminen, joka on kaatanut useita suuria kansallisia lentoyhtiöitä Pan Amista Sabenaan ja Swissairiin sekä ajanut monia muita pitkiin tappiokierteisiin.

Samaan aikaan lentomatkojen määrä on kasvanut rajusti halpayhtiöiden houkutellessa taivaalle runsaasti uusia matkustajia.

Finnairin lokero on löytynyt Aasian lentoreitin varrelta. Yhtiö on onnistunut muuttamaan todeksi komean strategian Gatewaystä Eurooppaan.

Yhtiö tuo suurilla koneilla aasialaisia Helsinkiin, josta heitä jaellaan syöttöliikennekoneilla pitkin Eurooppaa.

Toiminnan järki on siinä, että Helsinki on ensimmäinen eurooppalainen etappi Aasian polun varrella. Helsingissä vaihtavien ei tarvitse koskaan matkata taaksepäin ja pieni kenttä on vaihtopaikkana joustava.

Uudet Embraer-suihkukoneet ovat tärkeä osa strategia laajentamista. Näillä koneilla voidaan nopeasti ja kannattavasti hoitaa jatkoyhteyksiä Aasian lennoilta erityisesti itäiseen Keski-Eurooppaan.

Juuri tällä alueella ovat Finnairin kasvun mahdollisuudet. Saksasta, Ranskasta ja Englannista pääsee Aasiaan helposti myös suorilla lennoilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nyt puhuu Suvi Lindénin veli ja liikekumppani: ”Ihan hyvällä asialla tässä ollaan”

    2. 2

      Headhunter varoittaa koodareita: CV-keräilijät vaanivat LinkedInissä – osaava tekijä tienaa pk-seudulla 5000–7000 e/kk

    3. 3

      Autotallivenkoilu maksoi 40 000 euroa – taloyhtiön mielestä osakas ei asunut talossa vaikka maksoi vesimaksunsakin

    4. 4

      Teemu laittoi 160 neliön omakotitaloon maalämmön – nyt lämmityskulut vuodessa 600–700 euroa

    5. 5

      5 erilaista taloa: Näin paljon maalämpö­pumppu säästää vuodessa – pakkas­päivinä yli 10 e/vrk

    6. 6

      Nokia nousi kolmanneksi vahvimmaksi telebrändiksi: huima 71 prosentin hyppy – ”Täydellinen esimerkki”

    7. 7

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    8. 8

      Altia aikoo listautua pörssiin – valtio aikoo omistaa yhtiöstä vähintään kolmanneksen

    9. 9

      Evira: Ravintolisiä myydään kielletyillä lääkkeellisillä väitteillä

    10. 10

      Kahvilayrittäjä sai oudon puhelun kassahihnan päähän – Nordea oli palauttamassa rahoja takaisin hänen asiakkailleen

    11. Näytä lisää

      Brittipankki Barclays nosti Nesteen tavoitehintaa 43 prosenttia – suositus tasolla ”ylipainota”

    9. 9

      ”Taloyhtiöstä voi tulla pikavippaaja asuntosijoittajalle”

    10. 10

      Lintilä Altian listautumisesta: ”Kossuosake on herättänyt mielenkiintoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahvilayrittäjä sai oudon puhelun kassahihnan päähän – Nordea oli palauttamassa rahoja takaisin hänen asiakkailleen

    2. 2

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    3. 3

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    4. 4

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    5. 5

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    6. 6

      Autotallivenkoilu maksoi 40 000 euroa – taloyhtiön mielestä osakas ei asunut talossa vaikka maksoi vesimaksunsakin

    7. 7

      Kommentti: Suomi toipuu, mutta yksi sukupolvi putoaa kelkasta – 3 synkkää graafia työelämästä

    8. 8

      Kommentti: Sipilän ”mahdoton” tavoite on toteutumassa – yksi ilmiö selittää työllisyysihmeen

    9. 9

      5 erilaista taloa: Näin paljon maalämpö­pumppu säästää vuodessa – pakkas­päivinä yli 10 e/vrk

    10. 10

      Aktiivimallin ensimmäinen leikkuri lähestyy: 5 tapaa välttää tuen vähennys

    11. Näytä lisää