Taiteilijoiden absintista povataan uutta trendijuomaa

Julkaistu:

Vihreä haltijatar laillistettiin juoman kotimaassa Sveitsissä

Absintti-alkoholi pääsi Sveitsissä miltei sadan vuoden pannasta, kun maan eduskunta salli jälleen absintin valmistuksen ja myynnin. Absintin valmistus kiellettiin Sveitsissä vuonna 1910, koska sen epäiltiin tekevän juojat hulluiksi. Mystistä juomaa on valmistettu salassa kuitenkin kaikkien näiden vuosien ajan myös Sveitsissä, absintin kotimaassa.

Absintti inspiroi taiteilijoita ja kirjailijoita 1800-luvulla. Se näkyi Pablo Picasson ja Vincent van Goghin töissä ja innoitti kirjailijoita, kuten Oscar Wildea ja seuraavalla vuosisadalla Ernest Hemingwaytä. Pullotettu muusa sai runoilija Arthur Rimbaud’n antamaan juomalle lempinimen la Fée Verte, eli vihreä haltijatar, absintin vihertävän värin takia.

Nyt siitä povataan uutta trendijuomaa, vaikka salavalmistajat valittavatkin, että laillistamisen jälkeen juomasta häviää kielletyn viehätys.

Ranskassa pidettiinkansallisjuomana

1800-luvun lopulla absintti oli Ranskassa yhtä suosittua kuin viini. Pariisin kahviloissa aperitiiviaikaa kutsuttiin nimellä l’heure verte, vihreä tunti.

Kun suosio kasvoi, myös juoman mysteerisiä vaikutuksia alettiin liioitella. Vuonna 1905 sveitsiläinen maanviljelijä ja tunnettu absintin kuluttaja ampui koko perheensä. Miehen sanottiin tehneen murhatyönsä absinttihumalassa, ja tämä uutinen levisi ympäri Euroopan. Tosiasiassa mies oli juonut pullotolkulla myös muuta alkoholia murhapäivänä.

Absintin valmistus kiellettiin murhan jälkeen useissa maissa, Sveitsin lisäksi myös Ranskassa 1914.

Tujua taikajuomaa

Absintti valmistetaan yrteistä, kuten koiruohosta, joka sisältää hermomyrkky tujonia. Länsi-Sveitsissä asunut ranskalaistohtori Pierre Ordinaire löysi koiruohon eli Artemisia absinthiumin vuonna 1789 Val-de-Travers-laaksosta.

Hän sekoitti koiruohoa ja muita kasveja alkoholin kanssa eliksiiriksi, jota hän käytti sairaiden hoitamiseen. Sekoitteen parannusvoimaa ylistettiin, ja muutkin alkoivat valmistaa taikajuomaa.

Ranskalainen Henri-Louis Pernod alkoi tuottaa sitä kaupallisesti 1700-luvun lopussa ja laajensi tuotannon pian Ranskan puolelle. Kiellon jälkeen hän keskittyi tuottamaan yhä edelleen kuuluisaa anis-pastista.

Sveitsissä lienee yhä 60–80 absinttitislaamoa. Sveitsin lisäksi juomaa valmistetaan Ranskassa, Saksassa, Espanjassa, Portugalissa, T?ekissä ja Brasiliassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Rakennusalalla pula tekijöistä: Vastavalmistuneet pyytävät enemmän kuin kokeneet – ”Odotus, että maksettaisiin 6000 e/kk heti”

    2. 2

      Tarkastusten tyly saldo: ulkomaisilla siivoojilla ei aina työlupia, palkka alle minimin, ei vuorolisiä...

    3. 3

      Professori: Työntekijöihin on syytä panostaa – joskus kuin ”heitteille jätetty takapiha”

    4. 4

      Ministeriö julkisti yksityiskohdat: Tällaista perhevapaauudistusta hallitus kaavaili

    5. 5

      Kommentti: Mikä on, kun ei työnteko kiinnosta?

    6. 6

      Jännittääkö psykologinen testi? Asiantuntija antaa parhaan neuvonsa työtä hakevalle

    7. 7

      Kryptovaluutta Ripplen arvo nousi viime vuonna 36 000 % – erilaisia virtuaalirahoja on jo yli 1 500

    8. 8

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    9. 9

      Venäläisten palkat kasvoivat odotettua kovempaa – myös kaupan vauhti yllätti

    10. 10

      Raju piikki tänä vuonna: vitamiinien myyjistä runsaasti yhteydenottoja viranomaisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rakennusalalla pula tekijöistä: Vastavalmistuneet pyytävät enemmän kuin kokeneet – ”Odotus, että maksettaisiin 6000 e/kk heti”

    2. 2

      Kommentti: Mikä on, kun ei työnteko kiinnosta?

    3. 3

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    4. 4

      Jännittääkö psykologinen testi? Asiantuntija antaa parhaan neuvonsa työtä hakevalle

    5. 5

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    6. 6

      Lukijat ymmärtävät ulosottoon joutunutta yrittäjää: ”Ihme piti selväjärkisenä – maksuun meni 20 vuotta”

    7. 7

      Autokoululiitto: Lakimuutos uhkaa nostaa halvimpien ajokorttien hintoja 300–400 euroa

    8. 8

      Metsä Groupin Jordan muistelee yhtiön rankkaa aikaa – ”Oli jännitysnäytelmä pysyykö ostaja koukussa kiinni”

    9. 9

      Kryptovaluutta Ripplen arvo nousi viime vuonna 36 000 % – erilaisia virtuaalirahoja on jo yli 1 500

    10. 10

      Älä mokaa työhakemuksessa – 3 tuttua sanaa, joita ei pidä käyttää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    2. 2

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    3. 3

      Jukka kyllästyi sähköyhtiöiden ”rosvoukseen”: asensi katolleen 29 aurinkopaneelia – säästöä 443 euroa vuodessa

    4. 4

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    5. 5

      Sydämen pallolaajennus maksoi potilaalle 43,80 €, yhteiskunnalle lasku oli todella paljon enemmän – näin paljon julkinen sairaanhoito oikeasti maksaa

    6. 6

      Pariskunta elää yhden palkalla – näin he kerryttävät 114 000 euroa vain 3 vuodessa

    7. 7

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    8. 8

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    9. 9

      Rakennusalalla pula tekijöistä: Vastavalmistuneet pyytävät enemmän kuin kokeneet – ”Odotus, että maksettaisiin 6000 e/kk heti”

    10. 10

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    11. Näytä lisää