Kun tarkastaja tulee

Julkaistu:

Mika Savolan mukaan kilpailuviranomaisten tekemä yllätystarkastus on yritykselle aina sokki.

– Se keskeyttää täysin normaalin päivärytmin, ja yrityksen henkilöstö ylintä johtoa myöten joutuu olemaan täysin tarkastajien käytettävissä. Tarkastus ei välttämättä ole myöskään ohi yhdessä päivässä, vaan tarkastajat saattavat tulla myös seuraavana ja sitäkin seuraavana päivänä, Savola sanoo

Hänen mukaansa tärkeintä on, että yrityksen kaikki työntekijät suhtautuvat tarkastuksiin avoimesti ja yhteistyöhaluisesti.

– Täytyy silti muistaa, että myös yrityksellä on tiettyjä perusoikeuksia. On esimerkiksi huolehdittava, että henkilöstö ei joudu vastaamaan muihin kuin tarkastusta koskevaa liiketoimintaa käsitteleviin kysymyksiin.

Savola muistuttaa, että yrityksen perusoikeuksiin kuuluu myös oikeus tulla kohdeltuna syyttömänä niin kauan kuin epäilykset on tuomioistuimessa toteen näytetty.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kommentti: Mikä on, kun ei työnteko kiinnosta?

    2. 2

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    3. 3

      Autokoululiitto: Lakimuutos uhkaa nostaa halvimpien ajokorttien hintoja 300–400 euroa

    4. 4

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    5. 5

      Venäläiset ostivat halvan kakkoskodin Suomesta: ”Rahan saaminen tänne on suurin ongelma”

    6. 6

      Metsä Groupin Jordan muistelee yhtiön rankkaa aikaa – ”Oli jännitysnäytelmä pysyykö ostaja koukussa kiinni”

    7. 7

      Inflaatio nousi tammikuussa – silti kaukana tavoitteesta

    8. 8

      PAM määräsi kaupan alalle ylityökiellon

    9. 9

      Kaksi sai lähteä Uganda-tapauksen vuoksi – Patria-johtaja kertoi alaisensa lähdöstä vain tunteja ennen omaa eroaan

    10. 10

      Dollari luisuu – taustalla sijoittajien epävarmuus Yhdysvaltojen taloudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    2. 2

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    3. 3

      Autokoululiitto: Lakimuutos uhkaa nostaa halvimpien ajokorttien hintoja 300–400 euroa

    4. 4

      Ennätys murskaksi: Pörssiyritykset maksavat ennätyksellisen osinkopotin

    5. 5

      Venäläiset ostivat halvan kakkoskodin Suomesta: ”Rahan saaminen tänne on suurin ongelma”

    6. 6

      Dollari luisuu – taustalla sijoittajien epävarmuus Yhdysvaltojen taloudesta

    7. 7

      Kaksi sai lähteä Uganda-tapauksen vuoksi – Patria-johtaja kertoi alaisensa lähdöstä vain tunteja ennen omaa eroaan

    8. 8

      Metsä Groupin Jordan muistelee yhtiön rankkaa aikaa – ”Oli jännitysnäytelmä pysyykö ostaja koukussa kiinni”

    9. 9

      Lukiolaispojan äiti laski koulusta aiheutuvat pakolliset kulut ja hämmästyi: opintoihin voi upota 4 000 euroa

    10. 10

      Ministeriö julkisti yksityiskohdat: Tällaista perhevapaauudistusta hallitus kaavaili

    11. Näytä lisää
    1. 1

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    2. 2

      Pariskunta elää yhden palkalla – näin he kerryttävät 114 000 euroa vain 3 vuodessa

    3. 3

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    4. 4

      Jukka kyllästyi sähköyhtiöiden ”rosvoukseen”: asensi katolleen 29 aurinkopaneelia – säästöä 443 euroa vuodessa

    5. 5

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    6. 6

      Sydämen pallolaajennus maksoi potilaalle 43,80 €, yhteiskunnalle lasku oli todella paljon enemmän – näin paljon julkinen sairaanhoito oikeasti maksaa

    7. 7

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    8. 8

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    9. 9

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    10. 10

      Ministeriö julkisti yksityiskohdat: Tällaista perhevapaauudistusta hallitus kaavaili

    11. Näytä lisää