Veromälli uhkaa France Telecomia

Julkaistu:

EU:n komissio on iskenyt silmänsä France Telecomin verokohteluun. Komission mielestä kyseessä on laiton valtiontuki. Bryssel uhkaa vaatia FT:tä maksamaan takaisin satoja miljoonia euroja. Päätöstä odotellaan ennen komission elokuussa alkavia kesälomia.
Komission kilpailuviranomaiset ovat tutkineet FT:n veroja ja valtiolta saamiaan takauksia puolitoista vuotta. Ranskan valtio on maan suurimman teleyhtiön pääomistaja.

Financial Timesin mukaan komissio jakanee päätöksensä kahtia sillä tavoin, että yksinkertaisemmat veroedut käsitellään ensin. Valtion operaattorille myöntämät takaukset on vaikeampi todistaa yritystuiksi.

Joka tapauksessa France Telecomin tapaus on yksi osa Brysselin ja Pariisin välejä jo pitkään hiertäneessä hankauksessa valtiontuista.

Ensi viikolla kilpailukomissaari Mario Montin joukot valmistautuvat ratkaisemaan, käsitelläänkö Ranskan hallituksen konepajayhtiö Alstomille myöntämää 3,2 miljardin euron hätärahoitusta tukena.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Toinen mielenkiintoinen päätös pyörii ranskalaisen tietokoneyhtiö Bullin valtiolta saaman puolen miljardin euron hätäapupaketin ympärillä.

Taxe professionelle katseiden kohteena

Komission virkailijat ounastelevat, että France Telecom sai hallitukselta miljardin verran apuja vuosina 1994-2003. Tukimuotoina olivat halpakorkoiset lainat ja erityinen, tavallista alhaisempi yritysvero eli ranskalaisittain taxe professionelle.

France Telecomin edustaja sanoo yhtiön pysyvän siinä kannassa, ettei sillä ole mitään maksettavaa. Yhtiö on valmis valittamaan komission päätöksestä, jos tarve vaatii.

Vuonna 2002 Ranskan hallitus järjesti yhtiölle yhdeksän miljardin euron luottolimiitin, kun yhtiö oli ajautunut konkurssin partaalle. Tätä komissio ei ole kyennyt todistamaan laittomaksi tueksi.

Komissio on saanut apua kilpailevalta ranskalaiselta operaattorilta Bouygues Telecomilta, joka on valittanut France Telecomin asioista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    9. 9

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    10. 10

      Yrityskaupat poikivat uusia miljonäärejä – kauppaa käydään vilkkaasti tänäkin vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    3. 3

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    9. 9

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    10. 10

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää