Innovaatioiden toteutus takkuaa

Julkaistu:

Uusi liike-toimintakonsepti vaatii joustoayrityksentuotantoketjuun

Innovaatioiden kehittäminen on tuotantoyritysten mielestä menestyksen avain numero yksi.

Tästä huolimatta yritykset eivät panosta tuotantoketjussaan asioihin, jotka tukisivat uusien tuotteiden kehittämistä ja lanseeraamista.

– Tämä on innovaatioparadoksi. Kun koordinointi on puutteellista ja tuotantoketjussa ei ole joustoa, uusien tuotteiden elinkaaret lyhenevät ja kasvuun ei päästä, väittää tuotekehityskonsultti Klaus M. Rudolph Saksan Deloittesta.

Yhtiön tuoreen selvityksen mukaan globaaleille markkinoille pyrkivät tuotantoyritykset törmäävät näkymättömään muuriin. Yrityksen tuotantoketju ei pysy mukana, kun paine uusien tuotteiden kehittämiseen kasvaa ja markkina-alueet leviävät eri puolille maailmaa. Tuotekehityksen, valmistuksen, logistiikan sekä markkinoinnin koordinointi käy yhä monimutkaisemmaksi.

Selvityksessä haastatellut tuotantoyritykset arvioivat, että uusien tuotteiden osuus nousee 35 prosenttiin kokonaistuotoista vuoteen 2007 mennessä.

Vuonna 1998 osuus oli 21 prosenttia. Tutkimus- ja kehitysmenoja ei silti olla valmiita kasvattamaan.

Ideointialäpi organisaation

Deloitte Innovationin Etelä-Afrikan johtaja Thomas Jankovichin mukaan ongelmana on se, että yritykset eivät tiedä, mitä innovaatio heille merkitsee. Keskustelu innovaatioista onkin konsultin mukaan oikeastaan keskustelua kasvusta.

– Usein kyse on yksinkertaisesti siitä, että juurtunut optimointiajattelu häiritsee kasvuhakuisuuden omaksumista. Innovaatiot ovat osa kasvustrategiaa, jonka pitää kulkea koko organisaation läpi, kaikissa toiminnoissa, hän toteaa.

Innovaatiokonsulttien mallissa yrityksen strategia, prosessit ja tuotekehitys muodostavat pyramidin. Jos yksikin palikka ei ole sitoutunut innovaatioon, rakennelma romahtaa.

– Ideanikkareita ei pidä motittaa omaan osastoonsa, vaan on luotava sellainen infrastruktuuri, jossa ihmiset ja osastot pääsevät keskustelemaan. Kun perusrakenne tukee strategiaa, saadaan innovatiivisista ideoista toteutettua innovatiivisia bisnesmahdollisuuksia, Jankovich muotoilee.

Jankovichin mukaan innovointi nähdään usein jonkinlaisena hetkellisenä neronleimauksena. Koko käsite mielletään mystisenä ja vaikeatajuisena.

– Innovaatio on lopulta vain yksi johdettu prosessi, ja innovaation johtaminen on samaa hommaa kuin minkä hyvänsä osaston johtaminen. Myytit on syytä unohtaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    2. 2

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    3. 3

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

    6. 6

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    7. 7

      90-luvun lama iski myös seuraavaan sukupolveen – vaikutti uravalintoihin

    8. 8

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    9. 9

      Näin asunto ajaa perheen pulaan

    10. 10

      Näin Raisio rakensi tarinan ihmeellisestä lehmärehusta – vaan kuinka sitten kävikään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    4. 4

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    5. 5

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    6. 6

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    7. 7

      VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

    8. 8

      Elisan osake on lähtenyt reippaaseen laskuun

    9. 9

      Kommentti: Kiinan toivotaan luopuvan kasvutavoitteistaan, mutta niin tuskin käy

    10. 10

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    9. 9

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    10. 10

      Kolme miestä kertoo kuntouttavasta työ­toiminnasta: ”Ajattelin ensin, että on jotain höpö­höpöhommia”

    11. Näytä lisää