Lontoo kaupittelee punaisia bussejaan

Julkaistu:

Lontoon bussiyhtiöt luopuvat ensi vuoden loppuun mennessä kaksikerroksisista punaisista Routemaster-busseista. Kyse on siitä ovettomasta bussimallista, jonka kuva on useimmissa postikorteissa ja jonka pienoismalleja myydään lasten leluiksi.

Kuljettajan lisäksi rahastajan tarvitseva bussi on kuitenkin käynyt vanhanaikaiseksi – eikä pelkästään työvoiman tarpeensa vuoksi. Ovettoman ajopelin turvaominaisuudet eivät vastaa nykyvaatimuksia, eikä se pysty kuljettamaan yhtä paljon matkustajia kuin moderni nivelbussi.

Kaikki kaksikerroksiset punaiset bussit eivät toki Lontoon kaduilta poistu, sillä uudemmat mallit jatkavat palvelustaan vielä vuosikausia.

Heinäkuun lopussa ehditään kuitenkin vielä juhlia Routemasterin 50-vuotispäiviä. Vaikka malli poistuukin Lontoon linjaliikenteestä, sillä on edessään vielä monta vuotta edustustöitä.

Lontoon bussiyhtiöt kaupittelevat nyt Routemastereita, joiden hinnat asettunevat 3 000 ja 14 000 euron välille. Kalleimpia ovat juuri käytöstä poistuvat, katsastetut ja edelleen ajokelpoiset bussit.

Tähän mennessä niitä on myyty muun muassa ravintoloille ja turistikiertoajelujen järjestäjille. Toimiipa yksi vanha Routemaster kuulemma kanalanakin. Ulkomaille niistä on myyty lähes puolet.

Lisätietoja: www.routemaster.org.uk

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    3. 3

      Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa: Päijät-Hämeessä 24 950 € – Lapissa vain 2 520 €

    4. 4

      Finnairista tehtyjen valitusten määrä räjähti: tältä vuodelta kasassa jo 587 riitaa

    5. 5

      Euron arvo lähestyy kymmentä kruunua – edellisestä kerrasta kahdeksan vuotta

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    8. 8

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    9. 9

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    10. 10

      Tuhat rekkaa päivässä  –  S-ryhmän valtavan logistiikkakeskuksen käyttöönotto etenee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    2. 2

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    5. 5

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    6. 6

      Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa: Päijät-Hämeessä 24 950 € – Lapissa vain 2 520 €

    7. 7

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    8. 8

      Finnairista tehtyjen valitusten määrä räjähti: tältä vuodelta kasassa jo 587 riitaa

    9. 9

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    10. 10

      Marimekon toimitusjohtaja listaa, miksi japanilaiset fanittavat yhtiötä: ”Leikkisyys, omaperäisyys, pilke..”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    5. 5

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    6. 6

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    7. 7

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    8. 8

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    9. 9

      Cheekin firmalla miljoonien kassa – ura loppuu, mutta rahaa riittää

    10. 10

      Uusi Hehku-kauppaketju aloittaa tammikuussa – palkkaa jopa tuhat työntekijää

    11. Näytä lisää