Kuluttajavirasto haluaa alaikäisille markkinointisuojaa

Julkaistu:

Entiset kuluttaja-asiamiehen ohjeet mainonnasta eivät viraston mielestä riitä markkinointitulvan hallintaan

Markkinoinnin lisääntyminen ja uuden tekniikan tulo lasten ulottuville saivat Kuluttajaviraston uusimaan mainostajille tarkoitetut ohjeet lapsille suunnatusta markkinoinnista. Kymmenen kohdan ohjeisto korostaa muun muassa mainostajien yhteiskunnallista vastuuta ja ottaa kantaa ostosten tekoon internetin kautta ja matkapuhelimella.

– Nämä välineet ovat muuttaneet lapsen mahdollisuutta toimia kuluttajana. Uusia ohjeita tarvitaan selventämään tilannetta, ja niiden tarkoituksena on ongelmien ennaltaehkäisy, totesi kuluttajaviraston ylijohtaja Marita Wilska.

– Lapsille suunnattu mainonta on Suomessa edelleen sallittua eikä täyskieltoa koskaan ole edes ehdotettu. Uskon kuitenkin, että EU:ssa asiasta käydään lähivuosina vielä aika tanakka keskustelu, arvioi kuluttajaoikeusryhmän johtaja Anja Peltonen.

Mainonnan tunnistaminen mainonnaksi on kuluttajaviraston mielestä hankaloitunut ja sponsorointi on yleistynyt. Lisäksi internetin kautta tarjottava ajanvietteen ja markkinoinnin yhdistäminen ulottuu jo suomalaislapsille kohdistettuun markkinointiinkin.

Tarkempi otetarpeen

Uudet ohjeet eilen esitellyt Peltonen suosittelee mainostajille erityistä huolellisuutta markkinoinnissa aina, kun kohteena ovat alaikäiset.

– Lapsen ikä on otettava huomioon niin, että markkinointi on luonnollista ja tyypillistä ikätasolle.

Alaikäiset saattavat kohdata mainontaa silloinkin, kun se ei ole heille suunnattua. Uudet ohjeet ulottuvat myös tällaiseen mainontaan.

– Ulkomainonta, joka tavoittaa alaikäisen ei saa olla sopimatonta. Hälytyskellojen pitää soida, kun tehdään mainontaa, jota lapsi voi nähdä näyteikkunoissa, elokuvateattereissa tai lasten videoilla, Peltonen huomauttaa.

Televisiomainonnassa uudet ohjeet edellyttävät lapsille sopimattomien mainosten esittämistä lasten tv-katseluajan päätyttyä.

Uusi tekniikka on nostanut esille ongelman mainonnan ja muun materiaalin sekoittumisesta toisiinsa. Esimerkkinä Peltonen käytti verkossa pelattavia pelejä, joissa on muromainoksista tuttuja animaatiohahmoja tai itse tuotteita.

Aikuisille tarkoitettujen tuotteiden markkinoiminen lapsille suunnatun tuotteen avulla on Peltosen mukaan pitkäaikainen, mutta paraikaa tiivistyvä ilmiö. Esimerkkinä hän käytti pesujauhemerkkiä, joka mainosti tuotettaan lapsille tutun pehmolelun avulla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    2. 2

      Kuluttaja: Näin nopeasti television hinta putoaa jopa 57 prosenttia

    3. 3

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    4. 4

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    5. 5

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    6. 6

      Maailman vastuullisimmat yritykset listattiin: Neste ja Outotec aivan kärkikahinoissa

    7. 7

      Asiantuntija-arvion mukaan Suomen talouspolitiikka jopa suhdanteita kärjistävää –  Orpo ei niele kritiikkiä

    8. 8

      Orionin talousjohtaja: Diagnosticaa ei ole pakko myydä

    9. 9

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    10. 10

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    2. 2

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    3. 3

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    4. 4

      Nordean pankkineuvoja käski asiakasta painumaan kotimaahansa – pankki ei perkaa virkailijan aiempia lainakeskusteluja

    5. 5

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    6. 6

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    7. 7

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    8. 8

      Ruotsissa asuntojen hinnat pudonneet jopa 1 000 euroa per neliö – ”Suomessa varoitellaan ihan turhaan”

    9. 9

      Kuluttaja: Näin nopeasti television hinta putoaa jopa 57 prosenttia

    10. 10

      Pakastemaissista löytyi listeriabakteeria – palauta tyhjä paketti kauppaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    5. 5

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    6. 6

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    7. 7

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    8. 8

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    9. 9

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    10. 10

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    11. Näytä lisää