Koleat kelit toivat kesäalen

Julkaistu:

Osa kaupoista pudotti hintoja jo tällä viikolla, osa odottaa juhannukseen ja heinäkuun alkuun

Alennusmyynnit alkoivat Helsingissä jo tällä viikolla, vaikka kesä on vasta aluillaan. Osa kaupoista pistää kesän tuotteet tänäkin vuonna alennukseen vasta juhannukselta, vaikka monet keskustan vaate-, sisustus-, kenkä- ja lastentarvikeliikkeet ovat jo pudottaneet hintojaan.

Ruotsalainen kodinsisustaja Hemtex tiputti kaikkien tuotteidensa hintoja 20–70 prosenttia tiistaina. Toimitusjohtaja Stefan Björklundin mukaan ketju käynnisti alekampanjan samaan aikaan myös Ruotsissa ja Tanskassa. Viime vuonna Hemtex aloitti alennukset päivää myöhemmin.

– Tämän viikon tiistai oli palkkapäivä, hyvä päivä aloittaa. Olemme aikaistaneet alennusmyynnit, koska haluamme olla ensimmäisten joukossa, Björklund sanoo.

Ilmat ovat tänä vuonna suosineet ainakin muuta kuin vaatekauppaa. Björklundin arvion mukaan sade ja koleus ajavat ihmisiä ostoksille. Toista on helteellä.

– Jos lämpötila nousee yli kahdenkymmenenviiden, kauppa jämähtää muutamaksi päiväksi, Björklund sanoo.

Urheilukauppa hyytyihuhtikuusta

Urheiluvälineketju Top-Sportissa huhtikuu oli poikkeuksellisen hyvä. Toimitusjohtaja Pekka Eräjään mukaan ketjun myynti parani huomattavasti vuodentakaisesta.

Toukokuun myynti sen sijaan jäi pienemmäksi kuin vuosi sitten, ja kesäkuun alku näyttää samanlaiselta kuin toukokuu. Kokonaisuutena kevät on Eräjään mielestä ollut hyvä. Vaatteet ja jalkineet ovat kelvanneet asiakkaille, mutta välineiden, esimerkiksi rullaluistinten, myynti on tuottanut pettymyksen.

– Meillä ei ole tänä vuonna valmiuksia räväyttää kovin hirveitä alennuksia, koska kauppa on käynyt paremmin kuin viime vuonna. Kevyissä vaatteissa odotamme kovaa paukkua, Eräjää toteaa.

Toukokuun hellealoitti kesäsesongin

Kaupan Keskusliiton (KKL) toimitusjohtajan Guy Wireksen mukaan enemmistö liikkeistä ripustaa alennuskyltit juhannuksen jälkeen ja osa vasta heinäkuun alussa. Niiden joukkoon kuuluu tavaratalo Stockmann, jonka ostopäällikön Terhi Okkosen mukaan kesäsesonki sai hyvän alun toukokuisella helleviikolla.

– Kyllähän säät vaikuttavat, vaikka kauppias ei saisi koskaan perustella menestystään niillä. Tietenkään kesävaatteet eivät ole viileinä päivinä niinkään mielessä. Me emme silti myy T-paitoja ja shortseja kesäalessa vaan vasta myöhemmin, Okkonen sanoo.

Wireksen mukaan kevät on ollut hyvä kaupalle, mutta kesäkuu on ollut liian viileä.

– Onneksi muotikauppa sujui toukokuussa paljon paremmin kuin vuosi sitten. Viileä kesäkuu ei edesauta kesävaatteiden myyntiä. Täytyy pitää peukkuja, että säät lämpenevät viimeistään juhannuksena.

Alennusmyynnit ovat tärkeimpiä vaate-, kenkä- ja urheilukaupalle. Kesäalessa kauppa ansaitsee yli sata miljoonaa euroa. Joulunjälkeisen alennusmyynnin summa on 160–170 miljoonaa euroa.

Alennusprosenttien suuruuteen vaikuttavat esimerkiksi säät. Prosentit nousevat sitä korkeammiksi, mitä huonommin sesongin tuotteet ovat käyneet kaupaksi.

Wireksen mukaan suurin osa alennuksista on ollut 30–50 prosenttia viime vuosina.

Syyssesongin tuotteet alkavat saapua heinäkuun lopussa, mihin mennessä kaupan täytyy tyhjentää varastot ja hyllyt.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Rovaniemellä asuva Marko, 44, osti kaupunkikämpän Tallinnasta – ”Tarkoitus myös käyttää paljon itse”

    3. 3

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    4. 4

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    5. 5

      Kommentti: Talouskasvun varjopuoli: euroalueen ylijäämä on jo epänormaalin suuri

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      Euron arvo lähestyy kymmentä kruunua – edellisestä kerrasta kahdeksan vuotta

    8. 8

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    9. 9

      Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa: Päijät-Hämeessä 24 950 € – Lapissa vain 2 520 €

    10. 10

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    11. Näytä lisää

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    8. 8

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    9. 9

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    10. 10

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    11. Näytä lisää