200409943 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Internet-surffaus kuriin pakkotoimin

Julkaistu: 16.6.2004 15:53

Internetin sisällön suodatuksen markkinoille ennustetaan kolmanneksen kasvua vuonna 2004. Suodinohjelmien valmistajat lupaavat yrityksille ratkaisua niin roskapostittajien kuin piraattimusiikkia lataavan työntekijän aiheuttamiin ongelmiin.

Suomessa melko tuntematon suodatusohjelmien markkinajohtaja Clearswift haluaa nostaa täällä osuuteensa muiden maiden markkinoiden tasolle. Clearswiftin myyntijohtaja Marc Adams myöntää, että vähäinen myynti Suomessa on yhtiön omaa syytä.

”Olemme vahvoja samankokoisilla ja samankaltaisilla markkinoilla Tanskassa.”

Adams toivoo pystyvänsä 1–3 kuukauden kuluttua esittelemään merkittäviä referenssiasiakkaita myös Suomesta.

Maailmanlaajuisesti sisällönsuodatuksen markkinoille povataan vajaan 30 prosentin kasvua kuluvalle vuodelle.

”Tavoitteemme on lisätä myyntiä 38 prosentilla eli kasvaa markkinoita nopeammin”, Adams sanoo.

Clearswiftin ohjelmia maahantuovan Aplinetin hallituksen puheenjohtaja Timo Peltoniemi uskoo suomalaisten yritysten tietoturvanäkemyksen kehittyneen viime aikoina.

”Yhä useampi Suomessa katsoo tietoturvan koko kuvaa”, Peltoniemi sanoo.

Näkemyksen laajentuminen tarkoittaa hänen mielestään myös lisääntynyttä kysyntää Clearswiftin tuotteille.

Clearswift-nimeä tunnetumpi Mimesweeper-tuoteperhe sisältää ratkaisut sähköposti- ja web-liikenteen suodatukseen. Marc Adams kertoo, että yhtiön lippulaiva tuote on ollut Mailsweeper-sähköpostisuodin.

Säätelyyn on tarvetta

Peltoniemi uskoo yritysten internet-liikenteen säätelytarpeen nostavan myös web-suodatuksen kysyntää.

”Internetin mahdollisuuksia käytetään luvatta lainvastaisiin tarkoituksiin, elintärkeät salaisuudet vuotavat ulos ja liiketoiminnan kannalta tärkeitä resursseja käytetään yritystoiminnan kannalta turhiin tarkoituksiin”, Peltoniemi listaa.

Tuoreimmat osastosta