Kännyköiden ja liittymienkytkykauppa saatetaan sallia

Julkaistu:

Operaattoreiden brändipuhelimet lisäävät tarvetta kiellon purkuun

Viranomaiset ovat ryhtyneet selvittämään, pitäisikö kännyköiden ja liittymien kytkykauppa sallia myös Suomessa kuten useimmissa muissa maissa.

Asiaa joudutaan pohtimaan muun muassa siksi, että monien operaattoreiden kaavailemat omat brändipuhelimet saattavat ehkä osittain vaatia kytkykaupan sallimista.

– Jos kytkykaupan salliminen on koko viestintämarkkinoiden ja kuluttajan kannalta hyvä asia, niin sen kielto voidaan purkaa. Pykälät eivät ole pyhiä, arvioi ylijohtaja Harri Pursiainen liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Ministeriöllä itsellään ei hänen mukaansa ole ennakkoon kantaa asiaan, vaan asiaa selvitetään parhaillaan operaattoreille, laitevalmistajille, kaupoille ja kuluttajaviranomaisille lähetettävällä kyselyllä. Kysely liittyy viime vuoden heinäkuussa voimaan tulleen viestintämarkkinalain tarkistamiseen mahdollisten muutostarpeiden varalta.

Suurin hyöty kytkykaupan sallimisesta koituisi matkapuhelinoperaattoreille. Kuluttajille kytkykauppa sen sijaan voisi tietää puheluiden hintojen nousua, vaikka puhelimista voisikin tulla ilmaisia.

Operaattorit eivät vaadimutta eivät vastustakaan

Matkapuhelinten ja liittymien kytkykauppa tarkoittaa sitä, että tehdessään liittymäsopimuksen operaattorin kanssa kuluttaja saa kaupan päälle kännykän kokonaan tai lähes ilmaiseksi. Ehtona on yleensä, että asiakas sitoutuu operaattorin asiakkaaksi yhdeksi kahdeksi vuodeksi.

Kaikki suurimmat operaattorit näkevät kytkykaupan sallimisessa sekä hyviä että huonoja puolia ja sanovat suhtautuvansa mahdolliseen kytkykaupan sallimiseen neutraalisti. Ne eivät vaadi sitä, mutta eivät panisi hanttiin, jos se sallitaan. Näin arvioidaan niin TeliaSonerassa, Elisassa, Saunalahdessa kuin DNA:ssakin.

– Me emme työnnä tätä asiaa eteenpäin, mutta seuraamme toki kehitystä herkästi, koska kilpailu on kovaa, ja laitesubventio olisi tietysti yksi keino muuttaa markkinadynamiikkaa. Siinä isommat operaattorit hyötyisivät, ennakoi TeliaSonera Finlandin kuluttajayksikön johtaja Janne Vainio.

– Todennäköisesti kytkykauppa tulee Suomessakin sallituksi jossain vaiheessa, sillä miksi Suomen markkina olisi poikkeava muista, vaikka markkinat nyt toimivatkin hyvin, uskoo Finnet-ryhmään kuuluvan DNA:n toimitusjohtaja Ari Tolonen.

Myös Pursiaisen mukaan kytkykaupan sallimista tullaan varmasti pohtimaan lähivuosina, jos lakia ei muuteta nyt. Tähän asti kieltoa on hänen mukaansa perusteltu sillä, että se estää liittymän vaihdon ja nostaa hintoja.

Suomen lisäksi Euroopan maista vain Italia on kieltänyt kännyköiden ja liittymien kytkykaupan.

Brändipuhelimet lisäävätpaineita kytkykauppaan

Paineita kytkykaupan sallimiseen voi tulla erityisesti operaattorien omien brändipuhelinten kautta. Pelkkä brändipuhelin eli operaattorin omien asetusten ohjelmoiminen myynnissä olevaan kännykkään ei sinänsä vaadi kytkykaupan sallimista. Mutta jos operaattori haluaa myydä tällaisen ohjelmoidun puhelimen liittymän ottajalle eri hintaan kuin ohjelmoimattoman puhelimen, vaatii se kytkykaupan sallimista.

– Jotta brändipuhelimesta olisi todellista liiketaloudellista hyötyä, sen pitäisi olla selvästi eri tuote ja se pitäisi voida myydä eri hintaan, arvioivat sekä DNA:n Tolonen että Elisan viestintäjohtaja Veli-Pekka Nummikoski.

Kytkykauppa hyödyttäisiisoja operaattoreita

Eniten kytkykauppa hyödyttäisi isoja operaattoreita, koska se vähentäisi asiakkaiden liikkuvuutta, uskoo TeliaSoneran Vainio.

– Pienille se olisi myrkkyä, tietää Saunalahti Groupin liiketoimintajohtaja Panu Lehti.

Operaattoreiden mukaan kytkykauppa voisi myös nopeuttaa uusien kännykkäpalvelujen myyntiä, kun kuluttajat vaihtaisivat puhelimiaan nopeammin uusiin malleihin.

Huonoksi puoleksi kaikki operaattorit myöntävät, että kytkykauppa pakottaisi todennäköisesti nostamaan puheluiden ja kuukausimaksujen hintoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    5. 5

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    6. 6

      Saksan ja USA:n poliittiset pulmat heiluttavat valuuttoja ja korkoja

    7. 7

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    8. 8

      Ruotsin hallitus esittää hyvinvointiyhtiöiden voitoille rajoituksia – ”Voittojen jahtaaminen ei kuulu ruotsalaiseen hyvinvointiin”

    9. 9

      Tulosvaroitus syöksi Metson osakkeen rymylaskuun

    10. 10

      Valtakunnansovittelija: Mekaanisen metsäteollisuuden työriitaan löytyi sopu – työnseisaukset peruuntuvat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    5. 5

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    6. 6

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    7. 7

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    8. 8

      Vihreä Lanka: Aktiivimalli voi iskeä myös työkyvyttömään – Kela vahvistaa tilanteen ”jota lait eivät ota huomioon”

    9. 9

      IEA povaa ”räjähdysmäistä kasvua” USA:n öljyntuotantoon

    10. 10

      Valtakunnansovittelija: Mekaanisen metsäteollisuuden työriitaan löytyi sopu – työnseisaukset peruuntuvat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    3. 3

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    10. 10

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    11. Näytä lisää