Sähköinen potilaspäiväkirja parantaa tietoa

Julkaistu:

CRF on suomalaisperäinen amerikkalaisyritys, jonka sähköinen potilaspäiväkirja nopeuttaa tiedon keräämistä ja kohottaa kerättävän tiedon laatua.

Lääketeollisuudella on ongelma. Uusien lääkkeiden kehittely on raskasta ja vaatii suuria sijoituksia. Lääketeollisuutta valvovat viranomaiset ovat kiristämässä valvontaa ja vaatimassa yhtä perusteellisempaa lääkkeiden testausta.

Lääketestauksen kriittisin osa on viimeisessä vaiheessa tuleva lääkkeiden vaikutuksen tutkiminen varsinaisiin kohteisiin eli ihmisiin. Tämä on erittäin kallista ja aikaa vievää. Juuri tässä kohti tulee CRF:n elektroninen potilaspäiväkirja TrialMax apuun.

Muistuttaa, kyselee, ohjaa

CRF:n toimitusjohtaja Pam McNamara viittaa akateemisiin tutkimuksiin, joiden mukaan paperisten potilaspäiväkirjojen avulla kerätty tieto on parhaimmillaankin vain 60-prosenttisesti validia ja huonoimmillaan validiteetin aste laskee 10 prosenttiin.

15–25 prosenttia tiedoista menetetään jo niiden keruuvaiheessa, kun potilaat kadottavat päiväkirjojaan tai jättävät niiden tietoihin aukkoja.

CRF:n kehittämä sähköinen potilaspäiväkirja toimii Palmin Tungsten-käsitietokoneella, jolta tiedot välitetään tietoverkkoja pitkin suoraan tietokantaan. Pohjois-Amerikassa tiedot päivittyvät tietokantaan laitteen lataus- ja synkronointitelakan kautta. Euroopassa käytetään gprs-tiedonsiirtoa.

Sähköinen potilaspäiväkirja parantaa tietojen laatua, koska se muistuttaa lääkkeen ottamisesta ja tiedon merkitsemisestä laitteeseen. Tiedosta jää myös merkintä sen kirjaamisajasta. Tietokannoista voidaan seurata sitä, jättääkö joku koeryhmästä tietonsa täyttämättä pitemmältä ajalta ja ryhtyä tilanteen vaatimiin toimenpiteisiin.

CRF:n sovelluksessa suuri osa tiedosta kerätään tarkassa muodossa. Siinä on kyselevä käyttöliittymä, jolle vastataan kyllä tai ei tai annetaan numeerisia vastauksia.

Kerättävät tiedot ovat kaksinkertaisen salasanan takana ja lisäksi ne on kryptattu. Tämä lisää potilaiden luottamusta tietojen yksityisyyteen ja osaltaan parantaa raportoivan tiedon luotettavuutta.

Viranomaisten luottamus kasvaa myös

Lääketeollisuuden suurin vahtikoira on Yhdysvaltain lääkintöhallitus Federal Drug Administration FDA. Se on kritisoinut paperisten potilasasiakirjojen luotettavuutta ja joissakin tapauksissa ryhtynyt vaatimaan sähköisten päiväkirjojen käyttöä.

FDA haluaa myös seurata kliinisiä tutkimuksia mahdollisimman reaaliajassa. Sähköisesti tietokantoihin kerättävä tutkimustieto avaa sille aivan uudenlaisen mahdollisuuden tutkimustietojen validiteetin seurantaan.

Lääketeollisuuden kannalta ei kysymys ei ole pelkästään tietojen suuremmasta luotettavuudesta vaan ihan suoraan rahasta.

CRF:n McNamaran mukaan sähköiset potilaspäiväkirjat ovat kustannustasoltaan paperiversioihin verrattavissa, sillä tutkimukset voidaan suorittaa nopeammin ja niihin voidaan käyttää pienempiä ryhmiä, koska kerättävä data on luotettavampaa. Tietojen sähköinen kerääminen nopeuttaa myös tulosten käsittelyä ja tulkintaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    2. 2

      Rovaniemellä asuva Marko, 44, osti kaupunkikämpän Tallinnasta – ”Tarkoitus myös käyttää paljon itse”

    3. 3

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    4. 4

      Kuntoalan yrittäjä Sanna sai apua eläkepäiviään viettävältä konkarilta: ”Hän ei syyllistä, että oletpa sinä tyhmä”

    5. 5

      Saksan hallitus­neuvottelut: Merkel uskoi jo ratkaisuun – FDP marssi ulos

    6. 6

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    7. 7

      Etla: Suuryritysten merkitys Suomen taloudelle luultua merkittävämpi

    8. 8

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    9. 9

      Ylipaino voi nostaa henkivakuutuksen hintaa – terveydestä valehtelu selvitysvaiheessa saattaa vaikuttaa omaisten tulevaisuuteen

    10. 10

      Kommentti: Talouskasvun varjopuoli: euroalueen ylijäämä on jo epänormaalin suuri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Rovaniemellä asuva Marko, 44, osti kaupunkikämpän Tallinnasta – ”Tarkoitus myös käyttää paljon itse”

    3. 3

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    4. 4

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Kommentti: Talouskasvun varjopuoli: euroalueen ylijäämä on jo epänormaalin suuri

    7. 7

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    8. 8

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    9. 9

      Kuntoalan yrittäjä Sanna sai apua eläkepäiviään viettävältä konkarilta: ”Hän ei syyllistä, että oletpa sinä tyhmä”

    10. 10

      Euron arvo lähestyy kymmentä kruunua – edellisestä kerrasta kahdeksan vuotta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    8. 8

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    9. 9

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    10. 10

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    11. Näytä lisää