Tahkon korotushanke nytkähti eteenpäin

Julkaistu:

Kunnat maksavat hankkeenympäristöselvityksen,Luonnonsuojeluliitto vastustaarakentamistajyrkästi.

Selvitykset savolaisten suurhankkeesta korottaa Tahko 750 metrin rinnekorkeuteen jatkuvat.

Käynnissä on ympäristövaikutusten arviointi (YVA), jonka rahoittavat muun muassa Nilsiä, Kuopio, Siilinjärven kunta ja Pohjois-Savon liitto.

Suomen Luonnonsuojeluliitto pitää Tahkon korotusta suuruudenhulluna ja järkyttävänä hankkeena.

Nilsiän kaupunginjohtaja Jorma Autio näkee rakennushankkeen mahdollisuutena Nilsiälle kasvattaa paikallistaloutta.

– YVA-kustannuksista Nilsiä maksaa noin neljänneksen eli 27 000 euroa, Siilinjärvi, Kuopio, Pohjois-Savon liitto ja Tahko Development Oy loput. Nilsiän kaupungilla on tässä intressi kehittää matkailuelinkeinoa, joka on kehittyvin tuotannonalamme, sanoo Autio.

– Mikään ei ole tähän mennessä osoittanut etteikö hanke olisi mahdollinen. Odotamme YVA:n valmistumista, joka varmistaa lopullisesti, että korotus on mahdollinen, Autio lisää.

Hankkeen takana on sitä varten perustettu yritys jonka päämääränä on korottaa Tahko olympiamittoihin ja rakentaa uusi 15 000–20 000 vuodepaikan lomakylä sekä ravintoloita ja kongressikeskuksia.

Korotuksen hinnaksi on arvioitu 260 miljoonaa euroa. Mäki rakennettaisiin Siilinjärvellä olevan Kemira GrowHow’n apatiittikaivoksen ylijäämämassoista.

Luonnonsuojeluliittohuolissaan maisemasta

Tahkon korkeus on noin 300 metriä merenpinnasta. Rinnekorkeus kasvaa 750 metriin lisäämällä korkeutta Kemiran louhoksen ylijäämämassalla parisataa metriä sekä louhimalla parisataa metriä syvä stadionmonttu.

Suomen Luonnonsuojeluliitto pitää suunnitelmia järkyttävinä.

– Se on täysin suuruudenhullu hanke, SLL:n puheenjohtaja, dosentti Heikki Simola sanoo.

Jos vuori korotettaisiin, Tahkon maisema muuttuisi radikaalisti.

– Se on järkyttävä hanke siinä mielessä, että suurempaa maisemavauriota on vaikea kuvitella.

Simolan mukaan maisemavaurio olisi yhtä vakava kuin jos Turun tuomikirkkoon asennettaisiin valomainoksia.

Kipsi, jota käytettäisiin vuoren rakentamiseen, sisältää Simolan mukaan runsaita määriä fosforia. Se tuo mukanaan riskin pohjaveden saastumisesta. Tahko Development on huomioinut riskin.

– Tahkon tekomäki voidaan rakentaa käyttämättä kipsiä, Leo Jumppanen Tahko Developmentista sanoo.

Tahko Development Oy laskee saavansa rakentamispäätöksen kahden vuoden sisällä. Jos päätös on myönteinen, Tahkon uusi laskettelukeskus olisi projektin aikataulun mukaan valmis vuoteen 2020 mennessä.

Suunnitelmiin kuuluu rakentaa uusia laskettelurinteitä, lentomäki, alppihiihtostadion ja lomakylä.

Jo neljän vuoden kuluttua rakentamispäätöksestä osa uusista rinteistä olisi käytössä. Keskuksen rakentaminen rahoitettaisiin myymällä rakennettavat loma-asunnot kovaan hintaan.

Kemira luovuttaasivutuotteitaan

Kemira GrowHow ei aio osallistua Tahko Development Oy:n toimintaan eikä tulla sen osakkaaksi.

– Kantamme on, että kyllä ylijäämämassamme meiltä pois joutaa, kunhan siitä ei synny meille enempää kustannuksia kuin meidän omassa vaihtoehdossamme, Kemira GrowHow’n Siilinjärven-tehtaan johtaja Auvo Noronen sanoo.

Nyt malminlouhinnan sivutuotteet kuljetetaan muutaman kilometrin päähän Siilinjärven kaivokselta.

– Mäenrakentaminen ei ole meidän bisnes. Me keskitymme omiin bisneksiimme. Matkailu ei kuulu niihin, Noronen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    2. 2

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    3. 3

      Kuluttaja: Näin nopeasti television hinta putoaa jopa 57 prosenttia

    4. 4

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    5. 5

      Asiantuntija-arvion mukaan Suomen talouspolitiikka jopa suhdanteita kärjistävää –  Orpo ei niele kritiikkiä

    6. 6

      Maailman vastuullisimmat yritykset listattiin: Neste ja Outotec aivan kärkikahinoissa

    7. 7

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    8. 8

      Orionin talousjohtaja: Diagnosticaa ei ole pakko myydä

    9. 9

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    10. 10

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    2. 2

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    3. 3

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    4. 4

      Nordean pankkineuvoja käski asiakasta painumaan kotimaahansa – pankki ei perkaa virkailijan aiempia lainakeskusteluja

    5. 5

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    6. 6

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    7. 7

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    8. 8

      Ruotsissa asuntojen hinnat pudonneet jopa 1 000 euroa per neliö – ”Suomessa varoitellaan ihan turhaan”

    9. 9

      Pakastemaissista löytyi listeriabakteeria – palauta tyhjä paketti kauppaan

    10. 10

      Superrikkaiden varallisuus paisui edelleen: 42 ihmistä vauraampia kuin puolet maailmasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    5. 5

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    6. 6

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    7. 7

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    8. 8

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    9. 9

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    10. 10

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    11. Näytä lisää