Tiedostonvaihto rehottaa Euroopassa

Julkaistu:

Haasteiden uhka ei ole vähentänyt eurooppalaisten intoa ladata elokuvia, tv-sarjoja, pelejä tai musiikkia internetin vertaisverkkojen yli.

Kanadalaisen internet-liikennettä suodattavan Sandvinen mukaan vertaisverkoissa kulkeva aineisto kattaa jopa 70-80 prosenttia kaikesta eurooppalaisten palveluntarjoajien käsittelemästä liikenteestä.

Firman mukaan p2p-liikenne on pysytellyt tasaisen suurena vuoden alusta lukien, kun taas Yhdysvalloissa laskua on tullut viitisen prosenttia.

Tulokset eivät ole mieluisia mediayhtiöille, jotka yrittävät uutistoimisto Reutersin mukaan epätoivoisesti kitkeä käyttäjiä pois vertaisverkkojen parista.

Viime viikolla Napster-musiikkipalvelu rantautui Isoon-Britanniaan pyrkimyksenä houkutella p2p-käyttäjiä laillisen ja maksullisen musiikin pariin. Kansainvälinen äänitetuottajien kattojärjestö International Federation of the Phonographic Industry kertoi maaliskuussa vievänsä ahkerimmat musiikinvaihtajat oikeuteen Saksassa, Italiassa, Tanskassa ja Kanadassa.

Levy-yhtiöiden etujärjestö RIAA kertoi jättäneensä uudet tekijänoikeuskanteet tuomioistuimille Yhdysvalloissa. Järjestö kertoi myös saaneensa selville 24:n aiemmin haastetun henkilöllisyyden. Järjestö on tammikuusta lähtien joutunut aloittamaan oikeusprosessinsa nimettömillä haasteilla.

RIAA haastoi493 tiedostonvaihtajaa

Tällä kierrokselle haasteen niskaansa saivat 493 tekijänoikeusrikkomuksesta epäiltyä tiedostonvaihtajaa, Reuters kertoo.

Tiedostonvaihtopalveluiden käyttöä vastaan kampanjoiva RIAA on viime vuoden syyskuun jälkeen haastanut oikeuteen jo lähes 3 000 yhdysvaltalaista.

Ensimmäisessä vaiheessa RIAA:n on saatava tuomioistuimilta määräys, joka velvoittaa operaattorin paljastamaan laittomuuksista epäillyn asiakkaansa henkilöllisyyden. RIAA kertoi maanantaina, että tämä on onnistunut jo 24 henkilön kohdalla.

Aiemmasta uhkauksestaan poiketen RIAA lupasi edelleen tarjota heille sovittelumahdollisuutta ennen juttujen viemistä uudelleen tuomarille.

Kaikkiaan oikeussalin ulkopuolella on sovittu jo yli 400 juttua keskimäärin noin 3000 dollarin korvauksella. RIAA on taajaan uhannut nostaa vaatimaansa korvaussummaa ja jopa sanonut luopuvansa tyystin sovittelusta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    2. 2

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    3. 3

      Ekonomisti HS:lle: ”Omista tuistaan huolehtivat tahot sanovat, että ainakaan heidän tuistaan ei saa ottaa”

    4. 4

      Amazon keksi kassattoman myymälän  –  perustuu kameroihin, sensoreihin ja tekoälyyn

    5. 5

      Ilmarinen: Työntekijämäärät vahvassa kasvussa – myös Pohjois-Suomessa

    6. 6

      OP:n ekonomistit ennustavat talouskasvun jatkuvan vahvana – ”Suurin riski on tyytyväisyyden tunne”

    7. 7

      Metson väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi Eeva Sipilä

    8. 8

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    9. 9

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    10. 10

      Varainhoitoyhtiö: Edessä on vielä useita talouskasvun vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    2. 2

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    3. 3

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    4. 4

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    5. 5

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. 6

      Kommentti: Velka säästi Suomen syöksykierteeltä, jonka rinnalla ”hukattu vuosikymmen” on lastenleikkiä

    7. 7

      Ekonomisti HS:lle: ”Omista tuistaan huolehtivat tahot sanovat, että ainakaan heidän tuistaan ei saa ottaa”

    8. 8

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    9. 9

      Yle: Helsingin telakka saamassa uuden omistajan Kroatiasta

    10. 10

      Metson väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi Eeva Sipilä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    7. 7

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    11. Näytä lisää