Longhorn-palvelinversiot kehiin 2007

Julkaistu:

Microsoft on järjestänyt palvelinpalikoitaan uuteen järjestykseen. Sen mukaan kokonaan uusia versioita tehdään neljän vuoden välein ja isompia päivityksiä joka toinen vuosi.

Seuraavan sukupolven Longhorn-palvelinversiolle saatiin myös ajankohta. Se tulee kehiin vuonna 2007.

Longhornin palvelinversio tulee beetavaiheeseen ensi vuonna. Samaan aikaan markkinoille saadaan Windows Server 2003:sta päivitys, joka tunnetaan koodinimellä R2.

Microsoftin palvelinohjelmistoista Suomessa vastaava johtaja Eero Noroviita korostaa, että Windows-palvelinohjelmiston uusin 2003-versio on lisensioitu maassamme noin 30000 palvelimelle. Hänen mukaansa yhtiön palvelinliiketoiminta on lisäksi voimakkaassa kasvussa Suomessa.

"Liian paljon on kuitenkin Suomessa vanhoissa versioissa, mikä voi vaikeuttaa suomalaisten kilpailuasetelmaa. Nyt pitäisi edelleen parantaa korkeaa osaamista ja siirtyä askel eteenpäin kustannustehokkuudessa."

Microsoft pääsee vuodenvaihteen tienoilla tuomaan 64-bittisillä laajennuksilla varustetun palvelinversion AMD:n Oteroneille ja tuleville Intelin Xeon EM64T-suorittimille. Sama tuote sopii molemmille suoritinarkkitehtuureille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    2. 2

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    3. 3

      Maailman vastuullisimmat yritykset listattiin: Neste ja Outotec aivan kärkikahinoissa

    4. 4

      Kuluttaja: Näin nopeasti television hinta putoaa jopa 57 prosenttia

    5. 5

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    6. 6

      Nordean pankkineuvoja käski asiakasta painumaan kotimaahansa – pankki ei perkaa virkailijan aiempia lainakeskusteluja

    7. 7

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    8. 8

      SAK:n vaihtoehto aktiivimallille: karenssit selvästi nykyistä lievemmiksi

    9. 9

      Talouspolitiikan arviointineuvosto: Finanssipolitiikan pitäisi olla nykyistä kireämpää

    10. 10

      Eonin toimitusjohtaja: Fortum-Uniper-järjestely on hyödyllinen molemmille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    2. 2

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    3. 3

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    4. 4

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    5. 5

      Nordean pankkineuvoja käski asiakasta painumaan kotimaahansa – pankki ei perkaa virkailijan aiempia lainakeskusteluja

    6. 6

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    7. 7

      Lehdet: Nordea kieltää työntekijöiltään bitcoinin

    8. 8

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    9. 9

      Pakastemaissista löytyi listeriabakteeria – palauta tyhjä paketti kauppaan

    10. 10

      Ruotsissa asuntojen hinnat pudonneet jopa 1 000 euroa per neliö – ”Suomessa varoitellaan ihan turhaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    5. 5

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    6. 6

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    7. 7

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    8. 8

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    9. 9

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    10. 10

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    11. Näytä lisää