It-integraatiota toitotetaan kilpailukyvyn ajuriksi Suomessa

Julkaistu:

Tarve julkista sektoria ja elinkeinoelämää verkottavan mekanismin luomiselle on selkeä. Suomi tarvitsee korkean tason asiantuntevan kansallisen foorumin, jonka ensisijaisena tehtävänä on kansallisten kehittämisen painopisteiden ohjaaminen kansainväliseen kehitykseen perustuen.
Elinkeinoelämän prosessien rajapintoja koskevan Rubic-selvityshankkeen tuloksista keskusteltiin eilen Helsingissä Yhteisverkostot yli toimialojen – kansallista kilpailukykyä ICT:n keinoin -seminaarissa. Hankkeessa haettiin 70 yrityksen johdolla suomalaisen elinkeinoelämän tieto- ja viestintäteknologian palveluille yhteistä informaatioalustaa.

Hankkeeseen osallistui yrityksiä suomalaisen elinkeinoelämän eri alueilta, muun muassa paperiteollisuudesta, metalli- ja koneenrakennusalalta, logistiikasta, finanssisektorilta ja ict–alalta.

Teollisuuden ja Työnantajain keskusliiton osastopäällikkö Hannele Pohjolan mukaan Rubic-hankkeen perimmäisenä tarkoituksena on ollut vaikuttaa positiivisesti yritysten tuottavuuskehitykseen ja nostaa Suomen elinkeinoelämän kilpailukykyä.

- Olemme Suomessa hyviä kehittämään uutta teknologiaa, mutta uuden teknologian soveltaminen käytäntöön on osoittautunut haasteelliseksi. Meidän on opittava tehokkaasti yhdistämään liiketoimintaosaaminen ja ict-teknologia toisiinsa, Pohjola totesi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kehitys johtanut hajaannukseen

Hankkeen konkreettisena tavoitteena oli löytää eri elinkeinoelämän toimialojen yhteiset piirteet sekä toisaalta paikantaa eri toimialojen erillistarpeita ja mahdollisia ratkaisuja. Liiketoiminnan verkottuessa tulevaisuudessa entistä dynaamisemmin tarvitaan yhteisiä tietotekniikan toimintamalleja, standardeja ja hyviä käytäntöjä, joilla voidaan tukea verkostoitumista käytännössä sekä hyödyntää sähköisen liiketoiminnan mahdollisuuksia ja avoimia ratkaisuja.

Viime vuosien kehitys verkkomaailmassa on johtanut hajaannukseen keinoissa yhtenäistää ja standardoida prosesseja, niihin liittyviä tietovirtoja sekä sovellusten rajapintoja, osapuolet huomioivat.

Rubic-selvityksen mukaan tulevaisuudessa alan kehitystä tulevat ohjaamaan dynaamiset yhteistyöverkostot. Ne ovat verkostoja, joilla on ennalta sovitut liiketoiminnan tavat ja hyvä tietotekniikkaintegraatio ja kumppanuuksien luonti on siksi nopeaa ja helppoa.

Teknologiateollisuus ry:n ja Tieke Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n käynnistämä ja Tekesin pääosin rahoittama Rubic-selvitys (Research of Unified Business Information Community) on Suomessa ensimmäinen hanke, jossa otettiin huomioon koko elinkeinoelämän kokonaisuus selvitettäessä elinkeinoelämän prosessien rajapintoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kahvilayrittäjä sai oudon puhelun kassahihnan päähän – Nordea oli palauttamassa rahoja takaisin hänen asiakkailleen

    2. 2

      4 säästövinkkiä: Näinä päivinä tehdään sähkölaskuihin vuoden kallein piikki

    3. 3

      Koboltin hinta jo ennätykselliset 82 000 dollaria tonnilta – Suomi on ainoa kobolttimaa EU:ssa

    4. 4

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    5. 5

      Teknologiapelkuriksi tunnustautuva Wahlroos antaa 3 vinkkiä sijoittajalle – ”Osta ja unohda oli toimiva strategia puolitusinaa vuotta”

    6. 6

      Ulosottomies tienaa noin 5 000 euroa/kk – kolmasosa palkasta provisioita perityistä veloista

    7. 7

      Osuuspankin verkkopankissa häiriö – laskujen maksu takkuilee

    8. 8

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    9. 9

      NYT: Kryptorikkaiden uusi uhka ympäri maailmaa – rikolliset kaappaavat ja vaativat virtuaalirahaa

    10. 10

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahvilayrittäjä sai oudon puhelun kassahihnan päähän – Nordea oli palauttamassa rahoja takaisin hänen asiakkailleen

    2. 2

      Ulosottomies tienaa noin 5 000 euroa/kk – kolmasosa palkasta provisioita perityistä veloista

    3. 3

      Koboltin hinta jo ennätykselliset 82 000 dollaria tonnilta – Suomi on ainoa kobolttimaa EU:ssa

    4. 4

      Teknologiapelkuriksi tunnustautuva Wahlroos antaa 3 vinkkiä sijoittajalle – ”Osta ja unohda oli toimiva strategia puolitusinaa vuotta”

    5. 5

      4 säästövinkkiä: Näinä päivinä tehdään sähkölaskuihin vuoden kallein piikki

    6. 6

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    7. 7

      Kommentti: Sipilän ”mahdoton” tavoite on toteutumassa – yksi ilmiö selittää työllisyysihmeen

    8. 8

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    9. 9

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    10. 10

      Latvia vihjaa: Venäjä sotkeentunut pankkikriisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahvilayrittäjä sai oudon puhelun kassahihnan päähän – Nordea oli palauttamassa rahoja takaisin hänen asiakkailleen

    2. 2

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    3. 3

      Jukka kyllästyi sähköyhtiöiden ”rosvoukseen”: asensi katolleen 29 aurinkopaneelia – säästöä 443 euroa vuodessa

    4. 4

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    5. 5

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    6. 6

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    7. 7

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    8. 8

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    9. 9

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    10. 10

      Kommentti: Sipilän ”mahdoton” tavoite on toteutumassa – yksi ilmiö selittää työllisyysihmeen

    11. Näytä lisää